Dio – Strange Highways (1993)

MAINOS:



Ronnie James Dion omaa nimeä kantaneen yhtyeen ensimmäinen aktiivikausi päättyi vuonna 1991 laulajalegendan palatessa Black Sabbathin keulille suuren suosion saattelemana. Reunion kesti vain yhden levyn sekä kesken jääneen kiertueen verran ja Dio kasattiin uudelleen välittömästi tämän jälkeen.

Vinnie Appice lähti jälleen Sabbathista rumpaliksi mukaan ja bassoon saapui pari vuotta aiemmin hajonneesta Dokkenista Jeff Pilson. Kitaristi Tracy Gri Jalva oli suhteellisen tuntematon suurelle yleisölle. Kovimpana meriittinä oli soittaminen WWIII-yhtyeessä yhdessä Pilsonin kanssa.

”Strange Highways” ilmestyi loppuvuodesta 1993 alle vuosi Dion Sabbathista lähdön jälkeen joten nykypäivän mittasuhteilla oltiin nopeita. Odotetusti musiikillisesti jatketaan Sabbathin edellisen vuoden mainion ”Dehumanizerin” raskaammalla linjalla.

Enää ei laulettu taiasta, velhoista ja sateenkaarista otteen ollessa ajankuvaan huomattavasti paremmin istuen kylmän realistinen. Dion menneisyyttä ei onneksi ollut unohdettu, vaan se nostaa päätään eri kohdissa. Kaiken kaikkiaan kokonaisuus on hyvin onnistunut.

Gri Jalvan ainutlaatuista soittotyyliä hyvin esittelevä ja repivän raivokas ”Pain” oli joskus se suosikkikappale levyltä, mutta myöhemmin esiin ovat nousseet vielä parempina avausraita ”Jesus, Mary & The Holy Ghost” sekä melodinen ”Hollywood Black.” Viimeksi mainittu biisi oli demottu jo ”Dehumanizerille,” mutta Dio päätti säästää sen omalla levylleen.

Päätöskappale ”Bring Down The Rainia” ei usein mainita yhtenä Dio-klassikoista, mutta biisi on loistava päätös ja yhdistää mainiosti perinteisiä melodioita uudempaan raskaampaan ulosantiin. Myös nimibiisi on akustisesta alusta doom-henkiseen sovitukseen kasvava monoliitti, joka ei välttämättä aukea heti, mutta palkitsee lopulta kuuntelijan klassiseen Dio-tyyliin.

Selkeimmin aiempaan Dio-tuotantoon vertautuva ”Here’s To You” on ainoa enemmän vauhtia sisältävä biisi, muuten edetään hitaissa tai keskitempoisissa tunnelmissa mikä tekee ”Strange Highwaysista” mielenkiintoisen kokonaisuuden. Levy on kaikilla tasoilla valovuosia edellä vuoden 1990 väsynyttä Lock Up The Wolvesia,” joten Diolle uudistuminen oli selvästi tehnyt hyvää.

Tuotannollisesti levy on laadukas, vaikka rumpusoundi nykypäivän mittapuulla ansaitsisi hiukan terävöittämistä. Gri Jalva sai aikanaan paljon ja täysin aiheetta lokaa niskaansa. Miehen tyyli on kieltämättä omalaatuinen, mutta toi uusia virkistäviä aineksia Dion kappaleisiin ja kitaristin soittotaito oli kiistaton. Todisteeksi kannattaa kuunnella vaikka ”Hollywood Blackin” ja ”Painin” lopun soolokuviot. Vasta seuraavalla ”Angry Machines” -kiekolla kitaran viritys löi yli ja korvasi hyvät kappaleet.

“Strange Highways” kuitattiin ilmestymisvuonna tuskin maininnalla, mutta kyseessä on mahdollisesti Ronnie Jamesin koko mittavan tuotannon aliarvostetuin levy. Onneksi sitä seuranneelta kiertueelta on julkaistu Dion kuoleman jälkeen livepaketti ”Live In London – Hammersmith Apollo 1993”, mikä osoittaa tämän kokoonpanon olleen yksi yhtyeen kovimmista. “Strange Highwaysin” julkaisusta on nyt kulunut 30 vuotta, joten on aika laittaa albumi levylautaselle ja nostaa lasi legendalle.

9-/10

Ville Krannila

1. Jesus, Mary & The Holy Ghost
2. Firehead
3. Strange Highways
4. Hollywood Black
5. Evilution
6. Pain
7. One Foot In The Grave
8. Give Her The Gun
9. Blood From A Stone
10. Here’s To You
11. Bring Down The Rain

Profiili | + artikkelit

Hevimaailmassa vaellettu jo 1980-luvulta. Monipuolisen metallimusiikkiin syventymisen, perheen sekä työn ohella ajan vievät kolme koota; kirjoittaminen, koulutus ja kuntoilu.