Ajankohtaisena elokuvana teattereihin alkuvuodesta saapuneen Kullervon legendasta Paavo Haavikkoa mukaillen kaksi vuosikymmentä sitten kertonut Amorphis on matkannut pitkän tien aina 35 vuoden takaisesta alkuhämärästä nykyiseen suuria konserttisaleja ja festarilavoja valoittaneeseen suosioon. Matkalla tietyt merkittävät muutokset on nähty niin kokoonpanossa, kuin yleisessä ilmeessä ja soundissa. Yksi ja mahdollisesti se suurin loikka toteutui nimenomaan tällä ”Eclipse”-albumilla, joka kuuluu yhtyeen uran menestyksekkäimpiin.
Bändissä 10 vuotta laulanut Pasi Koskinen siirtyi muihin maisemiin vuonna 2005, ja hänen tilalleen rekrytoitiin Tomi Joutsen, joka teki debyyttinsä tällä pitkäsoitolla. Joutsen toi mukanaan örinälaulun, jota ei 1990-luvun jälkeen Amorphis-levyillä oltu kuultu. Toisaalta laulaja kykeni myös rauhallisempaan tunnelmointiin sekä ennenkaikkea esittämään edellisen vuosikymmenen materiaalia ongelmitta.
Uudempaan Amorphis-soundiin jo syvällisesti tottuneena ja pitkään aikaan ensimmäistä kertaa ”Eclipsea” kuunneltuaan, avausraidan ”Two Moons” aiheuttama reaktio on yllättävä. Joutsen ei kuulosta lainkaan niin vahvalta ja varmalta kuin myöhempinä vuosina, tuntuen jopa pidättyväiseltä tulkinnassaan. Monessa biisissä haetaan onnistuneesti kompaktimpaa esitysmallia, mutta samalla bändi näyttää pyrkivän ohuesti pitämään kiinni aiemmasta tunnelmallisemmasta ja sisäänpäinkääntyneestä ilmeestä.
Avausraitaa seuraava “House Of Sleep” oli selkeästi kaupallisin ja radioystävällisin esitys, jonka Amorphis oli kansalle tuohon mennessä tarjonnut. Vaikka tyylillisesti samankaltaista on viimeisten vuosikymmenien aikana myös kuultu, biisi on edelleen tässä suhteessa ainutlaatuinen sovitus. Kaikki puristit eivät välttämättä tämänkaltaista suuremman yleisön kosiskelua sulattaneet, mutta yhtäaikaisesti kehittymisen ja toisaalta musiikin pohjan laajentumisen ymmärtää välttämättömyydeksi. Amorphis on näillä ratkaisuillaan aina herättänyt kunnioitusta.
”House Of Sleep” sekä toinen singlepoiminta ”The Smoke” ovat molemmat kitaristi Esa Holopaisen sävellyksiä, ja pysyvät samalla varmalla melodisella ladulla, mutta rehellisyyden nimissä albumilta löytyy myös tästä poikkeavaa ja kokeellisempaa sävellystyötä.
Parhaiten parin vuosikymmenen jälkeen ”Eclipsen” tarjonnasta iskivät raskas, basisti Niclas Etelävuoren kirjoittama perinteisempi Amorphis-eepos ”Perkele (The God Of Fire”, jossa Joutsenen karjunta yltää lähimmäksi tulevien vuosien tyyliä sekä folk-sävytteinen ”Brother Moon”. Viimeksi mainitussa tarttuva melodia, Jan Rechbergerin erinomainen suoritus rummuissa, Joutsenen tulkinta sekä Holopaisen ja Tomi Koivusaaren kitarakuviot yhdistyvät erityisen nautittavalla tavalla.
Tuotanto on kreditoitu yhtyeelle, Mikko Karmilan miksauksen saattelemana. Nino Laurenne sekä Tero Kinnunen ovat avustaneet studiossa ja lisätukea toi tuolloin Nighwishin ja Tarotin keulilla kiireisenä vaikuttanut Marko Hietala, joka on tuottanut sekä sovittanut Joutsenen vokaalit. Erityisesti vokaaleja on myöhempinä vuosina nostettu miksauksessa paremmin esille, ja tämä on ollut kiistatta onnistunut ratkaisu.
Kaksi vuotta julkaisunsa jälkeen “Eclipse” saavutti Suomessa kultalevyn rajan, joka tuolloin oli metallibändille kova saavutus. Albumi ei ole aivan yhtyeen kärkijulkaisuja, jääden aikakaudelle ominaisesti välimaastoon, mutta osoittaa suomalaisen metallin pioneerin rohkeutta avata uusia polkuja, kasvaa sekä kehittyä.
8/10
Ville Krannila
1.Two Moons
2.House Of Sleep
3.Leaves Scar
4.Born From Fire
5.Under A Soil And Black Stone
6.Perkele (The God Of Fire)
7.The Smoke
8.Same Flesh
9.Brother Moon
10.Empty Opening
Hevimaailmassa vaellettu jo 1980-luvulta. Monipuolisen metallimusiikkiin syventymisen, perheen sekä työn ohella ajan vievät kolme koota; kirjoittaminen, koulutus ja kuntoilu.
 Metalliluolan arvio, Ville Krannila.){kind=link}