Alice In Chains – Dirt (1992)

MAINOS:


Alice In Chains muistetaan yhä parhaiten edesmenneen vokalistinsa Layne Staleyn lakonisesta olemuksesta, samoja teitä kulkeneesta tulkinnasta ja lopulta menehtymisestä huumeiden uhrina. Monet unohtavat Staleyn takana soittaneen äärimmäisen lahjakkaan bändin, joka on tehnyt läpi uransa monipuolisia levytyksiä, eikä muutaman vuoden taukoa lukuun ottamatta koskaan jäänyt kuuluisaan Seattle-ansaan.

Nyt käsittelyssä olevan 30 vuotta täyttäneen ”Dirtin” julkaisuhetkellä syksyllä 1992 grunge oli lyönyt itsensä läpi lopullisesti edellisen vuoden massiivisen menestyksen saaneen Nirvanan ”Nevermind”– albumin saattelemana. Nopeasti median eri osastot täyttyivät flanellipaidat päällä elämän kurjuutta valitelleista antisankareista. Alice In Chains oli alun perin rakentanut tyylinsä metalli- sekä glam-vaikutteista ja bändin itsensä mukaan nämä elementit kuuluivat edelleen soundissa. Ensimmäinen levy ”Facelift” (1990) oli jo aiheuttanut huomiota erityisesti ”Man In The Box” –singlen myötä. Näin oli pedattu tietä tulevalle suurmenestykselle.

Yhtyeen toisena pitkäsoittona ilmestynyt ”Dirt” on edelleen Alice In Chainsin myydyin ja tunnetuin levy. Sen menestys oli aikanaan huikea ja kiekko on myynyt sittemmin yli viisi miljoonaa kappaletta. Albumi oli aikanaan alkuperäisen kokoonpanon viimeinen basisti Mike Starrin saatua pian julkaisun jälkeen kenkää – ironista kyllä huumeongelmien vuoksi. ”Dirt” on tarinoiltaan hyvin lähellä teemalevyä heroiiniaddiktin elämän kurjuudesta.

Avauskappale ”Them Bones” kuvaa hyvin miten ainutlaatuisesta bändistä oli tuolloin kyse. Musiikissa on ajankuvan mukaista rouhivuutta, mutta kitarasoundi on millä tahansa mittapuulla erinomainen ja reilun parin minuutin biisissä on vastustamatonta tarttuvuutta. Kokonaisuuden kruunaavat Staleyn ja kitaristi Jerry Cantrellin hienosti yhteen soivat äänet.

Aivan yhtä masentavissa tunnelmissa ei liikuta tällä levyllä verrattuna siihen, mitä Alice In Chains tulisi tekemään tulevaisuudessa, mutta mistään iloisesta musiikista ei voida puhua. Cantrellin kitaransoitto on hänelle ominaiseen tyyliin pidättyvää ja samalla äärimmäisen koskettavaa. Miehen soittamat satunnaiset soolot hiipivät kuin nurkan takaa korostaen kappaleita mainiosti.

”Sickman” osoittaa konkreettisesti kuinka paljon yhtyettä on sittemmin heikoin tuloksin kopioitu, biisi oli varmasti tuohon aikaan monelle epätoivoisena studiossa soundiaan (epäonnistuneesti) päivittäneelle 1980-luvun glam-yhtyeelle soundtrackina.

Huumeet kuuluvat taustalla jatkuvasti heijastuen selvimmin biiseistä kuten ”Junkhead” ja ”God Smack.” Cantrellin isän Vietnamin sodan kokemusten inspiroimana kirjoitettu ”Rooster” oli yksi levyn suurimmista hiteistä, joka kasvaa lakonisesta alusta 1990-luvun voimalauluksi. Tässä kohtaa kysytään olennainen kysymys: ”What’s my drug of choice?” ja vastaus on tietenkin ”What have you got?” Mukana on jopa Slayerin keulamies Tom Araya huutelemassa biisilistasta pois jätetyssä ”Iron Gland” –introssa, mikä osoittaa yhtyeen omanneen värikkään mielikuvituksen.

Monet arvostavat vuoden 1996 ”Unplugged”– levyn akustisia versioita näistä kappaleista, mutta tuolloin jo heikossa kunnossa olleen Staleyn esitys on selvästi parempi ”Dirtillä” ja eeppiset mittasuhteet saava musiikki toimii myös eri tavalla.

Surumielinen ja tarttuva ”Down In A Hole” sekä päätöskappale ”Would?” kuulostavat edelleen elinvoimaisilta. Nimibiisi yhdistää hienosti itämaisia sävyjä bändin ominaisempaan ulosantiin. Levy toimii yksittäisistä onnistumisista huolimatta kokonaisuutena parhaiten ja nimenomaan alusta loppuun saakka nautittuna vajaan tunnin matkana synkkyyden sekä masennuksen syntyseuduille.

Albumi ei ole kaikkien herkkua ja se on myös ”Dirtin” vahvuus. Kyseessä on niitä harvoja grunge-aikakauden levyjä, jotka ovat kestäneet aikaa ja onnistuneet samalla kypsymään uudella tavalla nykymusiikin rinnalle.

8½/10

Ville Krannila

1.Them Bones
2.Dam That River
3.Rain When I Die
4.Sickman
5.Rooster
6.Junkhead
7.Dirt
8.God Smack
9.Iron Gland
10.Hate To Feel
11.Angry Chair
12.Down In A Hole
13.Would?

Website | + artikkelit

Hevimaailmassa vaellettu jo 1980-luvulta. Monipuolisen metallimusiikkiin syventymisen, perheen sekä työn ohella ajan vievät kolme koota; kirjoittaminen, koulutus ja kuntoilu.