Melodisen death metalin kentällä saattaa nykyisin olla ylitarjontaa, mutta toisin oli 1990-luvulla, jolloin Floridan peruskiven jälkeen raskaan musiikin palstat täyttyivät teknisestä ja suoraviivaisesta kuolosta. Päähuomio tuolloin oli vahvasti muissa metallin ylä- sekä alagenreissä, ja nämä saivat yhä kasvavassa määrin kuulijakuntaa.
Ruotsalainen, Peter Tätgrenin johtama Hypocrisy oli aloittanut perinteisen brutaalin kuolon parissa, ja bändin ensimmäiset levyt ovat edelleen aggressiivisuudessaan ainutlaatuisia, vaikka eivät erityisesti erottuneet massasta. 1990-luvun puolivälissä yhtye alkoi vähitellen liikkua melodisempaan suuntaan ja trion neljäs täyspitkä ”Abducted” haastoi ilmestyessään tuolloin suosion huipulla vakaasti vaikuttaneen Göteborg-metallin suuret nimet. Tätgren alkoi selvästi kehittyä myös sanoittajana ja laulajan kiinnostus ulkoavaruuteen sekä ufokaappauksiin toi Hypocrisyn ilmeeseen omaleimaisuutta.
Vuonna 1996 Tätgrenin tutussa Abyss-studiossa on saatu aikaan vahvaa jälkeä, ja ”Abductionin” nauhoituksiin upotettin yli puoli vuotta, mikä tässä genressä ja tuohon aikaan on kunnioitettava aikajänne. Lopputulos palkitsee ja biisejä kuuntelee nyt 30 vuoden jälkeen pääasiassa mielellään.
“The Gathering” -intron samplet on napattu ns. Halt-nauhalta, joka väitetysti taltioitiin Rendleshamin metsän tapauksessa jouluna 1980. Kyseessä oli sarja raportoituja selittämättömien valojen havaintoja Suffolkissa. Havainnot yhdistettiin väitettyihin ufojen laskeutumisiin. Tukikohdan apulaiskomentaja Charles Halt väitti nähneensä tuolloin paikan päällä avaruusolentojen aluksia.
Kuten Roswell vastaavasti Amerikassa, Rendlesham on Euroopan tunnetuin ufoihin liitetty tapahtuma ja Tätgren seuraa introa ”Roswell 47” -kappaleella, joka vastaavasti lienee yhä yksi Hypocrisyn tunnetuimmista. Vuonna 1947 – jälleen kerran – väitetysti Uudesta Meksikosta löytyneet lentävän lautasen jäännökset inspiroivat tarinaa, jota bändi kuvaa omintakeisesti, vaikka tästä nimenomaisesta aiheesta on tehty lukuisia tulkintoja pelkästään metallin osa-alueella.
Huolimatta Hypocrisyn löytämästä uudesta melodisuudesta, vihan mitassa ei ole tingitty ja tunnelma on läpi albumin tutun nihilistinen. Levyn parhaimpiin vetoihin kuuluvassa ”Killing Art” -raidassa Peter ärjyy: “Take the gun, put it to your head, pull the trigger, now you’re dead, God can’t help you now”. Vain muutamia vuosia aiemmin Judas Priest oli ollut oikeudessa piilotetuista sanoituksista, joissa edes väitetysti ei ollut näin suoraa puhetta.
Lopussa ”Abduction” tekee vielä tiukan kurvin, kun Hypocrisy esittelee ”Slippin Away” ja ”Drained” -sovitukset. Nämä ovat kuin sekoitus 1970-luvun psykedeliahöyryjä sekä Black Sabbathin ”Planet Caravania” Tätgrenin lievästi sanottuna mielenkiintoisilla huokailuvokaaleilla saateltuna. Ja toivoa ei tässä vaiheessa paremmasta ole: ”Bury the pain, as I bury this knife in my body” ja kaikki päätyy lakoniseen toteamukseen ”Never I’ll be free”.
Tunnetusti perfektionistina ja työnarkomaanina tunnettu Tätgren on myös tällä kertaa sovittanut useita hattuja päähänsä. Keulamies on sävellystöiden lisäksi tuottanut ja miksannut levyn, soittaa kaikki kitaraosuudet sekä koskettimet, joiden rooli on lähinnä värittää kevyesti sovituksia avainkohdissa. Tuttu rytmiosasto Mikael Hedlund sekä Lars Szöke hoitaa tonttinsa varmasti ja pysyy yksilöinä takaa-alalla musiikin intensiivisyyttä palvellen. Kansitaide ei ole millään tavalla erinomainen, mutta kipu on siinä läsnä.
”Abducted” ei Hypocrisynsa melodisena death metallina nauttiville ole yhtyeen aivan paras suoritus, mutta palkintopallisijoille kiilataan ongelmitta.
8/10
Ville Krannila
1.The Gathering
2.Roswell 47
3.Killing Art
4.The Arrival Of The Demons (Part 2)
5.Buried
6.Abducted
7.Paradox
8.Point Of No Return
9.When The Candle Fades
10.Carved Up
11.Reflections
12.Slippin’ Away
13.Drained
Hevimaailmassa vaellettu jo 1980-luvulta. Monipuolisen metallimusiikkiin syventymisen, perheen sekä työn ohella ajan vievät kolme koota; kirjoittaminen, koulutus ja kuntoilu.
 Metalliluolan arvio, Ville Krannila.){kind=link}