Iced Earthin tulevaisuus on ollut kysymyksen alla jo useita vuosia, mutta menneisyyteen on aina mukava palata, kun aikanaan vokalisti Matthew Barlowin yhtyeen keulilla esitellyt albumi ”Burnt Offerings” täyttää 30 vuotta.
On heti pakko myöntää, ”Burnt Offerings” on vaikea levy. Levy on usein tunnustettu bändin raskaimmaksi niin musiikin kuin sanoitusten osalta ja raskassoutuinen kokemus se kiistatta on. Biisit rouhivat eteenpäin hyvin pelkistetyillä melodioilla, Jon Schafferin kitara jauhaa pääosin samaa riffikulkua ja Barlow laulaa matalasti sekä repivästi.
Yhtyeen parhaat teokset ”Something Wicked This Way Comes” sekä “Horror Show” avasivat sovituksia, tempoja ja ennenkaikkea jylhiä melodioita nostaen bändin amerikkalaisen power metallin huipulle. ”Burnt Offerings” kuulostaa suurimmaksi osaksi vain esisoitolta varsinaiselle päänäytökselle. Toki selvästi huonompaa materiaalia vastaavat pienemmät tekijät suolsivat liukuhihnalta ja Barlowin vakuuttava ääni toimi heti alusta alkaen Schafferin sävellyksiä eteenpäin kantavana voimana.
Schafferin lisäksi soolokitaristi Randy Shawver ja basisti Dave Abell osallistuivat luovaan prossessiin jälikäteen arvioituna yllättävän suurella panoksella. Myös Barlow tuli heti mukaan tähän projektiin kirjoittamalla parit lyriikat levylle. Morrisound-studioilla taltioitu levy on kuivan kirkas äänimaailmaltaan, tuossa vaiheessa studion jo muissa yhteyksissä kulunut jälki ei tässä millään tavalla häiritse. Jonin tutut sahausriffit soivat etualalla kiitettävällä miksauksella.
Valitettavasti itse materiaali jää pääasiassa keskinkertaiseksi ja synkistä teemoista on vaikea löytää mitään omaan makuun resonoivaa. Musiikillinen osaaminen on kiistatonta ja sanoituksista voi löytää monimerkityksellisiä ilmiöitä, mutta niiden sanoma ei tässä yhteydesä välity toivotulla tavalla.
Tästä levystä olisi kovin vähän sanottavaa, ellei loppuun olisi säästetty yhtä 16 minuuttia kestävää timanttia. Jo eräänlaisena introna toimiva lyhyt akustinen ”The Pierced Spirit” herättää mielenkiinnon pelkällä poikkeavuudellaan. Sitä seuraava ”Dante’s Inferno” on edelleen 1990-luvun metallin yksi kiistattomista mestariteoksista ja ehdottomasti Iced Earthin eeppisistä teoksista paras. Biisi nostaa albumin vähintään hyvälle tasolle ja saa antamaan anteeksi osan alkupuolen tylpemmistä sovituksista.
8-/10
Ville Krannila
1.Burnt Offerings
2.Last December
3.Diary
4.Brainwashed
5.Burning Oasis
6.Creator Failure
7.The Pierced Spirit
8.Dante’s Inferno
Hevimaailmassa vaellettu jo 1980-luvulta. Monipuolisen metallimusiikkiin syventymisen, perheen sekä työn ohella ajan vievät kolme koota; kirjoittaminen, koulutus ja kuntoilu.