Megadethin merkityksestä metallin historiankirjoissa ei tarvinne peistä vääntää. Yhtyeen diskografiasta löytyvät thrash metallin kulmakivet ”Peace Sells” ja ”Rust In Peace.” Vuonna 1992 julkaistiin vielä bändin kolmas mestariteos “Countdown To Exctinction,” joka lienee oma suosikkini bändin koko tuotannosta.
Seuraavaksi ulos laitettu ”Youthanasia” tuli aikanaan hankittua tuoreeltaan heti sen ilmestyttyä ja odotukset olivat kovat loistavan ”Countdown To Extinctionin” jälkeen. Levyä kuunneltiin ahkerasti kasetilta ja vaikka hyviä hetkiä löytyi, se jäi aikanaan lieväksi ohilaukaukseksi, eikä koskaan kunnolla auennut.
Nuorempana vanhoja suosikkeja kohtaan oltiin ehdottomampia ja minkäänlaisia suunnan muutoksia oli fanina vaikea hyväksyä. Jos poikettiin ”Holy Wars” –tyylisestä kuningasriffittelystä kevyempään suuntaan, oltiin heti jakamassa tuomiota sielun myymisestä. Tästä tuskin oli kysymys, vaikka promokuvissa flanellipaidat olivat Dave Mustainella ja kumppaneilla päällä.
Vaikka grungeen ei tällä albumilla lähdetty, soundia oli ruuvattu kieltämättä astetta kaupallisempaan suuntaan ja jotain kokeilun otteita on kuultavissa sieltä täältä. Ei tällä levyllä thrashin kanssa enää mitään tekemistä ole, eikä tarvitse olla vaan kokonaisuus seisoo tai kaatuu omien ansioidensa mukaan. Aikaa edellisestä kuuntelusta on reippaasti, joten katsotaan mitä albumi 30-vuotispäivänä kuuntelijalle antaa.
Avausraita ”Reckoning Day” on levyn parasta antia, sisältäen pari erittäin hyvää sovituksellista ratkaisua ja melodiakulkuja osittain vanhaan Megadeth-tyyliin. Kitarassa Mustaine ja Marty Friedman tekevät hienoa jälkeä. Seuraavaksi kuultava single ”Train Of Consequences” soi aikanaan ahkerasti eri medioissa, mutta ei koskaan kolahtanut itselleni samalla tavalla kuin esimerkiksi edellisen levyn mainio single ”Symphony Of Destruction.” Biisin sahausriffi ei sytytä.
”A Tout Le Monde” on se toinen ”Youthanasian” hitti ja Mustainelle hyvin läheinen biisi, jonka mies on sittemmin levyttänyt myös uusiksi. Hyvä hituri se kiistatta on ja kappaleen sanoma on tunnelmallinen. Friedmanin kitarasoolo on myös yksi bändin historian komeimmista. Mustaine tulkitsee sanoitukset ranskankielisiä osuuksia myöten tunteella.
Valitettavasti tämän jälkeen loppuu virta, ja päätösraitaan saakka edetään keskinkertaisesta kappaleesta toiseen. Hyviä hetkiä on siellä täällä, mutta sävellykset eivät kanna loppuun saakka. Mustaine valittelee uudelleen julkaisun kansivihossa, että muun yhtyeen vaatimus sävellysvastuun jakamisesta kaikkien kesken johti kompromisseihin ja lopulta kokoonpanon hajoamiseen. Hän ei välttämättä ole väärässä. Osa säkeistöistä sekä sovituksista ei istu kappaleiden melodisiin kertosäkeisiin kokonaisuuden jäädessä hajanaiseksi. Lopussa onneksi Megadethin eri biisin nimiä yhteen kasaava ”Victory” on jälleen kelpo biisi palauttaen kadonnutta uskoa bändiin.
Remasterilta löytyy muutama bonusveto, jotka eivät olennaisesti heilauta levyn arvosanaa mihinkään suuntaan. Olen aina pitänyt ”New World Order”– kappaleesta, mutta tässä kuultava versio on demo, eikä sitä myöten kestä vertailua muun levyn äänenlaadun kanssa. Muuten soundeihin voi olla tyytyväinen.
Tämä levy jakaa selkeästi mielipiteitä, ja monet näkevät sen luonnollisena jatkumona vanhojen thrash-levyjen ja melodisen myöhemmän Megadethin välillä. ”Youthanasia” pesee suuren osan bändin viimeisimmän vuosikymmenen materiaalista, mutta klassikkokauden sarjassa jäädään väjäämättä häntäpäähän. Pari loistobiisiä ei levyä pelasta, vaan se häviää selkeästi edeltäjälleen ja myös sitä seuranneelle, vuoden 1997 aliarvostetulle ”Cryptic Writingsille.”
7-/10
Ville Krannila
1.Reckoning Day
2.Train Of Consequences
3.Addicted To Chaos
4.A Tout Le Monde
5.Elysian Fields
6.The Killing Road
7.Blood Of Heroes
8.Family Tree
9.Youthanasia
10.I Thought I Knew It All
11.Black Curtains
12.Victory
Hevimaailmassa vaellettu jo 1980-luvulta. Monipuolisen metallimusiikkiin syventymisen, perheen sekä työn ohella ajan vievät kolme koota; kirjoittaminen, koulutus ja kuntoilu.
 Metalliluolan arvio, Ville Krannila.){kind=link}