Saksan voimametallin esi-isä Helloween on julkaissut jo 15. studioalbuminsa. Aikanaan tämä olisi herättänyt huomattavia aaltoja ja yhä yhtye omaa vankan fanikuntansa. Viimeiset levytykset eivät valitettavasti ole tässä suunnassa hurraa-huutoja herättäneet ja bändin luova suuntaus tuntuu olevan jatkuvassa alamäessä.
”My God-Given Right” alkaa varsin perinteisissä merkeissä biisien ”Heroes” ja ”Battle’s Won” kulkiessa tuttuja power metallin polkuja. Kurpitsapäät onnistuvat välttämään genren pahimmat sudenkuopat, mutta sekään ei biisejä vielä klassikoiksi nosta. Joskus ”Time Of The Oathin” aikoihin nämä olisivat olleet sinkkujen B-puolia, mutta riman laskeuduttua huomattavasti noista ajoista on myönnettävä, ettei levyn alku aivan toivoton ole.
Pian näiden jatkoksi soivat ”Lost In America” ja ”Russian Roulé” ovat hölmöistä sanoituksistaan huolimatta nyky-Helloweenia verevimmillään. Melodiat ja kitaramelodiat eivät tuo peliin mitään uutta, mutta bändi kuulostaa kerrankin innostuneelta ja asiaan sitoutuneelta. Valitettavasti sen jälkeen albumi vajoa tylsyyden suohon, josta poispääsyä ei ole ennen viimeisen kappaleen päättymistä. Myös tuotanto osoittautuu jälleen kerran sellaiseksi syvyyspommiksi, joka väistämättä upottaa tämän levyn.
Bändin kannattaisi nyt pikkuhiljaa siirtyä levyttämään jonnekin muualle Teneriffan auringosta ja Charlie Bauerfeindin huomasta. 15 vuotta samaa teknistä toteutusta kuuluu jo äärimmäisen kuluneena ulosantina. ”My God-Given Right” ei ole soundillisesti aivan yhtä huttua kuin esimerkiksi ”7 Sinners,” mutta kyllä kitaroiden ja laulun heikolla miksauksella hyvätkin sovitukset onnistutaan tässäkin pilaamaan. ”The Swing Of A Fallen World” saattaisi tehokkaammalla ja kirkkaammalla soundimaailmalla olla hyvin toimiva raskas menopala loistavan ”The Dark Riden” tapaan, mutta ainekset on tässä kohtaa haaskattu täysin.
Yhtye soittaa ammattitaitoisesti, eikä itse musiikillisissa esityksissä ole juuri moittimista lukuun ottamatta Andi Derisin laulua. Vokalisti kuulostaa useissa kohtaa kireältä, eikä lainkaan niin vapautuneelta kuin joskus menneinä vuosina. Pääongelmana on kuitenkin harmaatakin harmaampi biisimateriaali. Tarttuviakin melodioita kuullaan, mutta ne ovat valmiiksi jo niin kuluneita, ettei tähän levyyn muutaman kuuntelun jälkeen synny minkäänlaista paloa. ”My God-Given Right” jää keskinkertaiseksi teokseksi, vaikka edellisistä levyistä aavistus parannetaankin. Helloweenin statuksen ja historian huomioiden tyytyväinen ei tähän suoritukseen voi missään nimessä olla. Bändille suositellaan tuottajan ja studion nopeata vaihtoa ja sen jälkeen tiukennusta myös luovaan prosessiin.
6½ / 10
Ville Krannila
1.Heroes
2.Battle’s Won
3.My God-Given Right
4.Stay Crazy
5.Lost In America
6.Russian Roulé
7.The Swing Of A Fallen World
8.Like Everybody Else
9.Creatures In Heaven
10.If God Loves Rock’n’Roll
11.Living On The Edge
12.Claws
13.You, Still Of War
Hevimaailmassa vaellettu jo 1980-luvulta. Monipuolisen metallimusiikkiin syventymisen, perheen sekä työn ohella ajan vievät kolme koota; kirjoittaminen, koulutus ja kuntoilu.