Bon Jovi – 7800° Fahrenheit (1985)

Kuva: Yhtyeen/artistin promomateriaali tai lehdistökuva ja/tai levy-yhtiön jakama tiedotekuva
Kuva: Yhtyeen/artistin promomateriaali tai lehdistökuva ja/tai levy-yhtiön jakama tiedotekuva
Mainos:
Saarihelvetti

[three_fourth]Bon Jovi, yksi maailman menestyneimpiä rockyhtyeitä 130 miljoonan kappaleen albumimyynnillään, oli vuonna 1985 kovassa nosteessa debyyttinsä ”Bon Jovin” siivittämillä hiteillään. Erityisesti Japanissa suosio oli huima ja olipa ”Runaway”-hitti saatu läpi myös jenkkien top-40:een. Jatkoksi esikoislevylle julkaistiin ”7800° Fahrenheit” maaliskuussa 1985. Kyseessä on kovatasoinen kiekko, joka on syyttä jäänyt Jovin katalogissa hieman varjoon. Albumi ei sisällä megahittejä, mutta kovia hardrockpaloja sitäkin enemmän.

Kuten ensimmäisellä albumilla, ”7800° Fahrenheitilla” tuottajana toimi Lance Quinn kappalekirjoitusvastuun jakautuessa Jon Bon Joville ja Richie Samboralle. Apua biisinkirjoitukseen tuli myös David Bryanilta ja Tico Torresilta. Tällä konseptilla saatiin kasaan kymmenen biisin hienosti tuotettu paketti joka lyödään käyntiin ”In And Out Of Lovella.” Kyseessä on yksi albumin singleraidoista ja tehokas avaus. Kappale imaisee kuulijan mukaansa näppärin sovitusratkaisuin ja hienoin melodioin. Vaikka soundi on suuri, se ei ole ylituotettu eikä myöskään liian 80-lukuinen. Tätä kelpaa kuunnella mielikseen vieläkin ja fiilistellä vaikka sitä kadotettua nuoruutta. Fiilis on korkealla seuraavan raidan ”The Price Of Loven” käynnistyessä, eikä taso laske piiruakaan kovaan aloitusbiisiin verrattuna. Korkealta ujeltavalla kitaralla kulkeva aloitus lupailee hyvää eikä säemelodia, bridge taikka kertosäe kuulijaa petä. Ykkösluokan unohdetusta helmestä on kyse. ”Only Lonely” on yksi albumin valttikorteista, keskitempoinen ja äärettömän tarttuva kappale, joka tietenkin julkaistiin sekin singlenä. Hieman Dingomaisella kosketinmelodialla käynnistyvä biisi kasvaa hitaasti kohti täysosuma kertosäettä, joka on tarttuva ja koskettava. Kummasti on aika tämänkin kappaleen unohtanut ja tuntuukin oudolta, ettei sitä sisällytetty edes vuonna 2010 julkaistulle ”Greatest Hits” kokoelmalle.

Kolmen kovan jälkeen tulee albumin ensimmäinen huti. ”King Of The Mountain” jää pahasti aloitustriplan jalkoihin raskassoutuisuudellaan. Outo, raskas äänimaailma on aivan eri linjassa melodisten ja kulkevien hardrockien kanssa, eikä tästä löydy tarvittavaa tarttumapintaa. A-puolen lopuksi on säästetty todellinen makupala, albumin ainoa balladi ”Silent Night,” joka on kaunista kuultavaa vielä tänäkin päivänä. Bändin uran ensimmäinen illan viimeinen hidas on kyseessä. Tähän on loihdittu hieno ja jostain syystä talven mieleen tuova maisema, jossa voi kuvitella lumen leijailevan hitaasti alas taivaalta. Kaunista.

Bon Jovin suosio Japanissa oli sitä luokkaa, että bändi päätti omistaa laulun sikäläisille faneilleen. B-puolen käynnistävä ”Tokyo Road” alkaa japaniksi lauletulla melodialla, joka lienee jostain soittorasiasta lainattu. Hieno ele ja alkusoitto menevälle hard rockille. Silmään on laitettu suurempi vaihde tempon osalta ja B-puolen aloitusbiisinä tämä toimii hienosti. Ja aivan kuten A-puolellakin tasoa ei päästetä laskemaan ”The Hardest Part Is The Nightin” myötä. Jovimaiset temput toimivat – säemelodia, komea kertosäe ja Richie Samboran upea kitarasoolo unohtamatta hienoa laulujippoa loppumetreillä. ”Always Run To You” iskee astetta rankemmalla kädellä ja tarjoilee aavistuksen raskaampaa biittiä, mutta myös jälleen timanttisen kertosäkeen. Tämän tasoisia ralleja albumilla on useita. Hienoja ja unohdettuja helmiä, jotka uudelleen kuultaessa saavat menokengän vipattamaan ja kuulat sekaisin. Harmi vain, ettei hurmos kanna enää seuraavaan ”To The Fireen” saakka. Kyseessä on albumin toinen kirves kannossa ja alilyönti, joka sortuu outoon sovitusratkaisuun rytmisektion osalta. Villisti nakuttava bassorumpu ja todella 80-lukuinen kosketinmatto pilaavat sinänsä hienon biisin, jossa olisi ollut ainesta parempaankin. Sen yli tulee hypättyä joka kerta kun albumia kuuntelen. Onneksi loppuun on säästetty vielä yksi menevä hard rock, nimittäin ”Secret Dreams.” Vaikka kitarariffillä alkaakin, hyökkäävät koskettimet heti naamalle kunnes säe alkaa ja kitara saa jälleen tilaa. Vaikkei ihan albumin kärkikaartiin ylläkään, huomaa tästäkin biisistä pitävänsä. Kertosäe jää siihen kuuluisaan otsalohkoon soimaan levyn loputtua.

Vaikka fiilikset olivatkin nostalgiset kuuntelun aikana, toimii ”7800° Fahrenheit” hienosti tänäkin päivänä. Bändi ei ollut vielä liian suuri tai ylituotettu ja levyltä löytyy kahdeksan upeaa sävelmää. Kaksi biisiä on sen sijaan puhdasta täytettä ainakin allekirjoittaneelle. Seuraavilla kahdella albumillaan yhtye nousi niihin korkeuksiin, jossa se seisoo vielä tänäkin päivänä. Vaikka musiikilliset suuruuden päivät ovat takanapäin, julkaisee yhtye edelleen uusia levyjä kovan suosion saattelemana. Materiaali on ikävä kyllä kuin eri bändin tekemää näihin 1980-luvun teoksiin verrattuna.

8/10

Tomi Nousiainen-Gunnar

[/three_fourth] [one_fourth_last]

bonjovifahrenheit

1.In And Out Of Love
2.The Price Of Love
3.Only Lonely
4.King Of The Mountain
5.Silent Night
6.Tokyo Road
7.The Hardest Part Is The Night
8.Always Run To You
9.(I Don’t Wanna Fall) To The Fire
10.Secret Dreams[/one_fourth_last]

JÄTÄ VASTAUS

Kommenttisi
Pistä nimesi tähän