Debyyttialbumillaan “Orchid” ruotsalainen progressiivisen metallin pioneeri Opeth oli jo vuonna 1995 laittanut alkuun jotain suurta ja merkittävää. Oli selvää, ettei yhtye toistaisi itseään heti seuraavana vuonna ilmestyneellä kakkoslevyllä ”Morningrise” – siitä huolimatta, että myös tämän LP:n materiaali oli lähes kokonaisuudessaan valmiina jo ”Orchidin” ilmestymisen aikaan ja osittain juontui 1990-luvun alkuun saakka.
Kiistatta on ihailtava yhtyeen kasvua ja ”Orchidilla” esitelty progressiivinen jylhyys, synkkyys sekä välisoittojen omaiset hiljaiset elementit saavat “Morningrisella” uusia mittasuhteita. Studiossa lähinnä poltettiin pilveä ja sovitettiin pitkiksi venyneitä kappaleita click trackin tahtiin, eräänlainen tylsyys ja apaattisuus hallitsi tunnelmaa. Jälkikäteen voi ironisesti todeta synkkyyden kuuluvan positiivisena ilmeenä albumilla.
Sanoitukset vilkaistuaan huomaa, että näitä kyllä biiseissä on, mutta kuuntelun aikana Mikael Åkerfeldt tuntuu murisevan sanomaansa vain satunnaisena mausteena musiikillisten intervallien välissä. Samoin miehen puhtaat laulut luovat entistä vahvemmin kontrastia. Myös tässä yksityiskohdassa on menty selvästi eteenpäin edelliseltä albumilta.
”Morningrisen” raskaat riffit ovat entistä jylhempiä ja brutaalimpia, mutta pääpaino tuntuu olevan akustisessa tunnelmoinnissa. Levyyn on hankalampi saada otetta kuin ”Orchidiin” ja debyyttillä erityisesti vakuuttanut metallisoundi Thin Lizzy– sekä Iron Maiden– harmonioineen loistaa nyt lähes kokonaan poissaolollaan. Välivaiheena kakkos-LP on edelleen arvostettava teos, mutta ei vakuuta enää aivan samalla tavalla kuin debyytti.
66 minuuttia kestävällä levyllä on vain viisi kappaletta, joista yksikään ei jää alle 10 minuuttiin ja eeppisyyden ilmentymä ”Black Rose Immortal” kellottaa peräti 20 minuuttia. Tämä biisi oli yksi niistä, jonka oli tarkoitus ilmestyä jo Opethin debyytillä, mutta mahdollisesti pituutensa vuoksi ei mahtunut mukaan.
Tunnelma tässä sovituksessa, kuten muissa neljässä raidassa, on sumuinen ja melankolinen, mutta samalla levoton sekä synkkä – ikään kuin varjot liikkuisivat kappaleiden sisällä. Muusikoiden osaaminen on selkeää, mutta voima piilee nimenomaan nelikon taidossa esittää sävellykset yhtenäisesti. Ajoittaiset jazz- ja black metal -vaikutteet tuovat variaatiota, mutta väriskaalan harmaansävystä ei missään vaiheessa liikuta sateenkaarimaailmaan.
Unisoundin ainutlaatuinen tummansävyinen äänimaailma korostaa kappaleiden moni-ilmeisyyttä ja sailyttää samalla koruttoman otteen. Ohut ja kolkko tunne välittyy erityisesti Anders Nordinin rummuista, eikä helpota materiaalin sisäistämistä. Tämänkaltaista karheaa ulosantia saatiin läpi linjan myös muilta äärimetalliyhtyeiltä erityisesti Ruotsi-genrestä 1990-luvun puolivälin molemmin puolin. Dan Swanö oli mestari tässä lähestysmiskulmassa, ja on omalla tavallaan harmi, ettei Opeth jatkanut yhteistyötä hänen kanssaan enää ”Morningrisen” jälkeen.
Rytmiosasto, rumpali Nordin sekä basisti Johan De Farfalla tekivät tällä albumilla viimeisen esiintymisensä yhtyeessä. Myös heidän panoksensa on syytä nostaa esille yhtenä olennaisena osatekijänä, mutta samalla kun Opeth kasvoi ja kehittyi, uudet jäsenet integroituivat aina osaksi kokonaisuutta samalla tuoden oman henkilökohtaisen kontribuutionsa tälle polulle.
Äkerfeldtin mukaan Opethin Candlelight-kauden soundia ja musiikkia alettiin kopioida säälimättömästi, mikä johti tietoisen ratkaisun viedä bändi toiselle levymerkille, studioon, tuottajayhteistyöhön sekä musiikillisesti entistä enemmän progressiivisen rockin vaikutteisiin. Tätä ennen Opeth julkaisi vielä ”My Arms, My Hearse” -LP:n Euroopassa vanhan levymerkkinsä kautta vuonna 1998.
Kuten “Orchidilla”, kansitaide täydentää erinomaisesti “Morningrisen” tunnelmaa. Åkerfeldtin mukaan Candlelight-yhtiön johtaja käveli kyseisellä sillalla Prior Parkissa ja mainoskuva päätyi lopulta LP:n kanteen. Ensimmäisissä versioissa ei edes nähty Opethin tunnettua logoa, joka entisestään korosti mystisyyttä.
Myöhemmät uudelleen julkaisut sisältävät bonuskappaleen ”Eternal Soul Torture”, joka on harjoitusnauhoite vuodelta 1992. Kyseessä on ”Adventin” sekä “Orchidilla” ilmestyneen “In Mist She Was Standingin” esiaste ja sen kautta biisi korostaa yhtyeen merkittävää kasvua sekä kehitystä vain muutaman vuoden aikana.
8+/10
Ville Krannila
1.Advent
2.The Night And The Silent Water
3.Nectar
4.Black Rose Immortal
5.To Bid You Farewell
Hevimaailmassa vaellettu jo 1980-luvulta. Monipuolisen metallimusiikkiin syventymisen, perheen sekä työn ohella ajan vievät kolme koota; kirjoittaminen, koulutus ja kuntoilu.
 Metalliluolan arvio, Ville Krannila.){kind=link}