Kuusi vuotta edellisen studioalbuminsa “Black Icen” jälkeen AC/DC palasi kuin palasi vielä kerran. ”Black Icen” aikoihin monet veikkasivat, että kyseinen albumi olisi bändin viimeinen, mutta niin vain ”Rock Or Bust” poimittiin kaupan hyllyltä vuoden 2014 lopussa. Teoksen julkaisusta tulee nyt kuluneeksi täysi vuosikymmen.
Kannessa kivilohkareet räjähtivät silmille ja musiikin myötä aika tuntui kuvan tavoin pysähtyneen. Aika oli vääjäämättä tuonut muutoksia ikonin kokoonpanoon. Bändin alkuperäinen ja pitkäaikaisin rumpali Phil Rudd soitti levyllä, mutta joutui sen jälkeen oikeusjuttujen vuoksi vetäytymään promootiosta sekä seuranneelta kiertueelta. Bob Richards nähtiin ensimmäisiltä singlejulkaisuilta lohkaistuilla musiikkivideoilla ja kiertueelle paikan otti Ruddin toisen kauden edeltäjä ja ”The Razor’s Edge” -albumilla mainiosti soittanut veteraani Chris Slade.
Yhtyeen perustaja ja kivijalka, kitaristi Malcolm Young joutui puolestaan jättämään levytyssessiot sydänleikkauksen sekä diagnosoidun dementian vuoksi. Mies ei enää AC/DC:n riveihin palannut ja menehtyi kolme vuotta myöhemmin. Hänen paikkaajansa löytyi perhepiiristä kun veljenpoika Stevie astui kehiin jälleen. Stevie tuurasi Malcolmia jo 1980-luvulla kiertueella kun setä kamppaili alkoholiongelmien kanssa. Malcolm ehti ennen sivuun siirtymistään kirjoittaa Angus Youngin kanssa ”Rock Or Bustin” kappaleet ja ne ovat takuuvarmaa AC/DC:tä.
Avauskappale ”Rock Or Bust” ja tätä seuraava single ”Play Ball” tekevät homman alusta lähtien selväksi, tyyli on jopa AC/DC-sarjassa äärimmäisen yksinkertainen, mutta taika tässä edelleen on ja se toimii. Kolmas single ”Rock The Blues Away” puolestaan vakuuttaa melodisella lähestymiskulmalla. Tässä kappaleessa ja yleisesti koko levyllä ote oli viety lähemmäs 1980-luvun vakuuttavien kertosäkeiden AC/DC:tä ja pois päin edellisten pitkäsoittojen blues-otteesta, mikä ratkaisuna toimi hyvin.
Biisimateriaali ei tämän hienon alun jälkeen kanna täysillä voimilla loppuun saakka, ja AC/DC päätyy albumin edetessä jopa totuttua julkeammin kierrättämään samoja rakenteita lähes peräkkäisissä kappaleissa. Tunnelma on silti jatkuvasti positiivinen sekä vapautunut.
Brendan O’Brienin sekä Mike Fraserin valvovan silmän alla Vancouverissa levytetty albumi on erinomaisesti tuotettu soundin ollessa lämmin ja samanaikaisesti hyvin eri soittajia korostava. Stevie Young hoitaa rytmikitaristin työnsä hyvin, hänellä oli edessään saappaat, joihin oli lähestulkoon mahdotonta astua, mutta jos ei tietäisi Malcolm Youngin levyltä puuttuvan, ei asiaa musiikin syvyyksiin upotessa edes huomaisi.
Angusin soolot tuntuvat vain paranevan vuosien myötä, mukana on lisänä eräänlaista kokemuksen tuomaa lämpöä vaarallisuuden ja raa’an voiman säilyessä edelleen etualalla tekniikassa. Kaiken päällä Brian Johnson kähisee tunnistettavalla miehen tämän vuosituhannen ääniskaalaan sopivalla tyylillä. Tällaiselta kuulosti tuolloin yli 40 vuotta tinkimättömästi korkealla tasolla omaa juttuaan tehnyt yhtye.
”Rock Or Bust” ei ollut AC/DC:n paras levy, mutta ei sellaista tässä vaiheessa ollut kohtuullista odottaa. Sen sijaan se oli kokonaisuutena parasta, mitä bändi oli tarjonnut 20 vuoteen aliarvostetun ”Ballbreakerin” jälkeen ja se oli enemmän kuin riittävä saavutus.
Vuonna 2016 kiertueen viimeisen osion ajaksi mukaan saapunut Axl Rose oli monien mielissä jäävä AC/DC:n uran viimeiseksi vokalistiksi, kun kuulo-ongelmien vuoksi kiertueelta pois jääneen Johnsonin ei uskottu enää palaavan konserttilavoille. 40 vuotta mukana olleen basisti Cliff Williamsin eläkeilmoitus samassa yhteydessä tuntui naulaavan viimeisen niitin yhtyeen arkkuun. Tosin AC/DC:n kohdalla on opittu sanomaan, ettei koskaan kannata sanoa ei koskaan, ja niin vain yhtye palasi Williams sekä Rudd mukanaan vielä kerran korona-aikana ilmestyneellä ”Power Up” -LP:llä.
Sittemmin rytmiryhmä on vaihtunut uusiin miehiin, mutta Hämeenlinnassa soitettu Suomen keikka vuodelta 2015 ei välttämättä jää viimeiseksi mahdollisuudeksi todistaa rock-yhtyeiden ikoni livenä kotimaassamme. AC/DC kiertää edelleen ja niin kauan kuin Angus ja Brian jaksavat painaa, meno säilyy tutun laadukkaana.
8/10
Ville Krannila
1.Rock Or Bust
2.Play Ball
3.Rock The Blues Away
4.Miss Adventure
5.Dogs Of War
6.Got Some Rock & Roll Thunder
7.Hard Times
8.Baptism By Fire
9.Rock The House
10.Sweet Candy
11.Emission Control
Hevimaailmassa vaellettu jo 1980-luvulta. Monipuolisen metallimusiikkiin syventymisen, perheen sekä työn ohella ajan vievät kolme koota; kirjoittaminen, koulutus ja kuntoilu.
 Metalliluolan arvio, Ville Krannila.){kind=link}