Van Halen – Van Halen (1978)

Hevihistorian legendaarisiin tarinoihin kuuluu Black Sabbathin toukokuun 1978 Englannin kiertue. Sabbath oli tuolloin julkaissut yhden uransa huonoimmista levyistä ja bändin taival Ozzy Osbournen kanssa oli saapumassa päätökseensä. Lämmittelijänä oli nuori juuri ensimmäisen albuminsa julkaissut yhtye Kaliforniasta nimeltään Van Halen. Kissin Gene Simmonsin aiemmin vahvasti promotoima nelikko soitti illan avaajana metallin esi-isät kumoon. Lavalta alas potkiminen tapahtui sen verran menestyksekkäästi yleisöön uponnella tavalla, että Sabbath otti Van Halenin mukaansa vielä Amerikan kiertueellekin.

Bändi oli debyyttilevynsä julkaistessaan kiertänyt samalla kokoonpanolla jo vuosien ajan ja nyt työ oli poikinut levytyssopimuksen. Albumi ei ilmestyessään ollut välittömästi mikään huippumenestys, vaikka nousi top-20:n joukkoon listoilla. Kaksi pitkää kiertuetta Black Sabbathin kanssa saivat fanikannan kasvuun ja pikkuhiljaa myyntiluvut alkoivat nousta. Sittemmin ”Van Halen” on saanut klassikkoalbumin leiman ja myynyt miljoonia. Ted Templemanin erinomaisesti onnistunut tuotanto ja vakuuttava livesoundi hämmästyttävät kuuntelijaa edelleen. Se ei yli 40 vuotta myöhemmin kuunneltuna kuulosta lainkaan vuodelta 1978 vaan vähintään joltain seuraavan vuosikymmenen teokselta. Musiikin ote ja sovitustyyli on ajaton.

Ainutlaatuiseksi levyn tekee sen tunnetuin kappale; vajaat pari minuuttia kestävä kitarasoolo ”Eruption.” Eddie Van Halen oli soittanut biisiä jo useamman vuoden ajan lavalla ja se esitteli miehen kahden käden soittotyylin, jota alettiin kutsua termillä ”tapping.” Myöhemmin 1980-luvulla lukuisat kitaristit kopioivat tyyliä ja sitä koitettiin nopeuttaa naurettaviin mittasuhteisiin saakka. Van Halenin taitoa ei voi kukaan kiistää ja aina 1990-luvun alkuun saakka mies oli kiistatta yksi maailman kovimmista kitaristeista. Harmillisesti päihteet ja lopulta kurkkusyöpä veivät hänet keskuudestamme liian aikaisin. Myös basisti Michael Anthony ja rumpali Alex Van Halen olivat teknisesti erittäin taitavia soittajia ja yhteistyö kitaristin kanssa pelasi koko ajan saumattomasti.

Kuva: EMI

Bändin musiikillisesti heikoin lenkki, laulaja David Lee Roth osasi showmiehen elkeet, joilla korvattiin puutteellista laulutaitoa. Itse tutustuin Van Haleniin myöhemmin Sammy Hagarin toimiessa laulajana, ja vaikka kyseessä oli Hagarin kanssa monella tavalla erityyppinen yhtye, oli kokonaispaketti sävellyksineen ja sovituksineen selvästi paremmin tuolloin hallussa. Roth tuntui vapautuvan ja teki omat parhaat esityksensä soolona Van Halenista lähtönsä jälkeen. Tällä levyllä Roth tuo heti alusta lähtien kehiin kaikki maneerinsa, niin hyvässä kuin pahassa. Monessa kohtaa miehen puhelaulu ja ulvonta tarttuvat korvaan häiritsevästi.

Kappalemateriaalin kohokohdat ovat levyn alkupuolella. Kuten alkuvuosien Van Halen-levyillä oli tapana, mukana oli kaksi coveria. Näistä Kinksin ”You Really Got Me” sai kohtalaisen menestyksen singlenä. Biisistä tarjoillaan hyvin alkuperäistä mukaileva tulkinta, joka varhaiseen Van Halenin tyyliin sopi erittäin hyvin. ”Ain’t Talkin’ Bout Love” on koko Roth-kauden kohokohta. Tässä bändin suvereeni soittotaito, erittäin hyvä sävellys ja Rothin voimakas rock-tulkinta kohtasivat täydellisesti. Levyn ensimmäisessä kappaleessa ”Runnin’ With The Devilissa” on samaten letkeä tunnelma ja avaajaksi se on hyvällä tavalla erilainen valinta. Tässä vaiheessa Van Halen liikkui suvereenilla tasolla, jota ei aikaisemmin oltu kuultu vielä progressiivisen ja psykedelian kourissa hikoilevalla 1970-luvulla.

Levyn loppua kohden biiseistä tuntuu katoavan punainen lanka. Osa kappaleista vaikuttaisi olevan olemassa vain alustana Eddien ja muun yhtyeen taidonnäytteille. Alex takoo rumpufillejä tasaisesti ja juuri oikeissa kohdissa, Anthonyn bassokuviot sekä taustalaulu ovat loistavia ja kun ne vaimenevat nappaa Eddie heti viestikapulan ja lyö kehiin komean soolon. Kuuntelija pysyy penkin reunalla silloinkin kun on tunnustettava, ettei kuultu biisi sävellyksenä ollut millään tavalla erikoinen.

Levy on kaksijakoinen kokonaisuus, jossa ne tunnetuimmat kappaleet kiistatta säväyttävät edelleen. Lopun aikaa bändin erinomainen soittotaito, nappiin osunut tuotanto ja korkea energialataus riittävät kantamaan levyn mukavissa tunnelmissa loppuun saakka. Silti sävellyksien ja laulusuorituksen osalta Van Halen tulisi parantamaan tästä vielä huomattavasti tulevaisuudessa.

8/10

Ville Krannila

1.Runnin’ With The Devil
2.Eruption
3.You Really Got Me
4.Ain’t Talkin’ ’Bout Love
5.I’m The One
6.Jamie’s Cryin’
7.Atomic Punk
8.Feel Your Love Tonight
9.Little Dreamer
10.Ice Cream Man
11.On Fire

JÄTÄ VASTAUS

Kommenttisi
Pistä nimesi tähän