Bolt Throwerin kaatuminen jätti panssarivaunun kokoisen aukon death metallin sotakenttään. Yhtyeen sotaisa kuolometalli on edelleen genren kovinta luokkaa ja levysuora 1980-luvun lopulta 2000-luvun puoliväliin hakee vertaistaan. Myös livenä yhtye murskasi vastustajat helposti ja Gavin Wardin kitaravallia sekä Karl Willettsin manalan syvyyksistä kaikuvaa korinaa eivät jäljittelijät ole kyenneet yrityksistä huolimatta toistamaan.
Rumpali Martin “Kiddie” Kearnsin ennenaikaisen kuoleman johdosta yhtye teki ymmärrettävän ratkaisun laskea aseet lopullisesti. Viimeinen tykki vaikeni, mutta perintö jatkui. Vielä Bolt Throwerin virallisesti hengittäessä viimeisiä hengenvetojaan, Willetts viritti seuraavan singon uuden kokoonpanon Memoriamin myötä. Mukana olivat myös Benedictionin basisti Frank Healy sekä Bolt Throwerin alkuperäinen rumpali Andy Whale. Nelikon täydensi kitaristi Scott Fairfax.
Ensimmäisiä demoja sekä kappalenäytteitä saatiin kuunteluun vuonna 2016 sekä seuraavan vuoden puolella “Hellfire Demos II” -julkaisun muodossa ja näiden jälkeen oli debyyttialbumin ”For The Fallen” vuoro. Yhtyeen lähestymiskulma on pääosin keskitempoinen ja perinteinen death metal, johon on sovitettu annos vanhan ajan punk-henkeä sekä ajoittaista thrash-soundia. Bändin mukaan kitaristi Fairfax tulee uudemmasta kuolometallikunnasta, josta nämä vaikutteet erityisesti kumpuavat.
Bolt Throwerin jälkeensä jättämä savuvana on valtava, eikä tätä saisi käyttää Memoriamia vastaan. Mutta kun teemat, soundi ja sovitukset niin selvästi kulkevat samaa juoksuhautaa pitkin, on pakko todeta tämän muodostuvan ”For The Fallenin” akilleen kantapääksi. Kun soittimeen sijoittaa esimerkiksi ”…For Victoryn” tai ”The IVth Crusaden”, Bolt Thrower murskaa muurit ja syöksyy väkisin läpi. Memoriam ampuu kovaa, mutta samaan läpiajoon ei yhtye levyllä pysty. Tuntuu kuin koko albumi olisi suurta lupaavaa introa, jonka jälkeen varsinainen räjähdys saadaan ilmoille. Levy loppuu siitä huolimatta hiljaisuuteen.
Willetts karjuu tutulla voimalla, hänen äänestään on edelleen vaikea löytää minkäänlaista moitteen aihetta. Kokoonpanosta puuttuvat Baz Thomson sekä Gavin Ward ja tämän valitettavasti kuulee. Kitarat soivat kuuluvasti, mutta eivät nämä vallit jää historiaan ”Where Next To Conquerin”, ”The Killchainin” tai ”Cenotaphin” tavoin. Lisäksi Fairfaxin pinch harmonics -vingutusten turha ja rasittava viljely jokaisessa kappaleessa ryöstää voimaa muuten toimivista sovituksista.
”For The Fallen” ei ole huono levy, mutta valitettavan epätasainen jääden esikuvalleen sen kuuluisan senttimetrin jokaisella osa-alueella. ”Flatline” ja ”Surrounded (By Death)” ovat erittäin hyviä ja perinteikkäitä death metal -esityksiä, joissa tarttuvat riffit, Whalen tehokas rumputyöskentely sekä Willettsin panssarivaunumainen kuolonkorina saavat kuulijan liittymään jalkaväen eturintamaan ja nostamaan aseen korkealle. Valitettavasti kolikon kääntöpuolelta löytyvät ”Corrupted System”, joka on merkillisen hengetön ja rasittava punk-tyylinen sävellys sekä albumin heikoin esitys: bändin nimibiisi. Jostain syystä viimeksi mainittu kappale on vielä sijoitettu heti levyn alkuun, jossa se ei tee parasta mahdollista vaikutusta.
Memoriam tarjoilee toimivaa ja ajoittain hyvin mukaansa tempaavaa death metallia, tämän tason ammattilaisten käsissä aloittelevat yhtyeet on syytä jättää taakse. Mutta kun ilmeisesti tarkoitus on vallata sotakenttä Coventryn katapultin jäljiltä, tällä näytöllä ei hienosta kansitaiteesta ja loistavasta laulajasta huolimatta vielä poimita voiton sirpaleita areenalta.
7/10
Ville Krannila
1. Memoriam
2. War Rages On
3. Reduced To Zero
4. Corrupted System
5. Flatline
6. Surrounded (By Death)
7. Resistance
8. Last Words
Hevimaailmassa vaellettu jo 1980-luvulta. Monipuolisen metallimusiikkiin syventymisen, perheen sekä työn ohella ajan vievät kolme koota; kirjoittaminen, koulutus ja kuntoilu.
 Metalliluolan arvio, Ville Krannila.){kind=link}