Virgin Steele oli alusta alkaen omintakeinen kokonaisuus. Bändi yhdisti perinteistä heavya, progressiivisuutta, Manowaria sekä barbaariromantiikkaa musiikkiin, joka oli ytimeltään amerikkalaista voimametallia. Sekoitus on aina jakanut mielipiteitä, mutta on vähintään kiinnostava.
40 vuotta sitten alkuperäiskitaristi Jack Starr oli jättänyt kokoonpanon suunnaten omalle uralleen ja hänet korvasi Edward Pursino, jonka henkilö- sekä luova kemia osui huomattavasti paremmin yhteen keulamies David DeFeisin kanssa. Pursino oli myös laadukas säveltäjä tuoden heti oman panoksensa seuraavan albumin ”Noble Savage” kirjoitussessioihin. Ratkaisun toimivuudesta kertoo se, että kitaristi vaikuttaa edelleen ainoana pysyvänä elementtinä DeFeisin ohella Virgin Steelen riveissä muun miehistön ympäriltä vaihduttua useaan kertaan.
Starrin kanssa työstetyt ”Virgin Steele” sekä ”Guardians Of The Flame” ovat nostalgisia ajankuvia 1980-luvun alkupuolelta, mutta yhtye painiskeli näillä yhä identiteettinsä kanssa. Suunta löytyi selkeästi kolmannella täyspitkällä, jossa sovituksiin ja soundiin oli laitettu enemmän huomiota.
Koskettimet DeFeisin toimesta saivat enemmän tilaa ja orkesterisävytteiset osuudet soljuivat sulavasti Pursinon riffien sekaan tavalla, joka myöhemmin hiottiin Virgin Steelen todelliseksi tavaramerkkityyliksi. Rytmiryhmä hoitaa osuutensa jämäkästi, ja energiataso on korkealla. DeFeis kertoi aikojen olleen jäsenten elämässä sekä henkilökohtaisesti, että ammatillisesti vaikeaa ja tämä johti intohimoon tehdä lopputuloksesta laadukas metallilevy.
Avausraita “We Rule The Night” on erinomainen esimerkki löytyneestä fokuksesta ja Pursinon vaikutuksesta yhtyeen ilmeeseen. Kitaransoitto on raskasta sekä melodista. DeFeis keskittyy myös laulamaan melodian ehdoilla ja sovitus kantaa maaliin vähintään kiitettävästi.
Albumin edetessä kosketinsoittimet saavat selvästi enemmän aikaa maalailla ja myöhemmin hyvin tutuksi tullut väli-instrumentaali on myös ohjelmassa. Nämä eivät varasta päähuomioita ja ”Noble Savage” pitää itsensä hyvin kasassa aina kalkkiviivoille saakka.
Ajoittain kaudelle tyypillinen siirappi valuu päälle turhan voimakkaasti, mutta myös näissä esityksissä punainen lanka säilyy, toisin kuin esimerkiksi viimeisillä Virgin Steelen albumeilla, jotka ovat lähinnä sekäjätettä. Pursinon riffit tuovat kautta linjan kaivattua tasapainoa DeFeisin ajoittain hysteeriselle falsetille.
”Don’t Close Your Eyes” on korneista “babe don’t go” -sanoituksistaan huolimatta klassinen kasarikauden voimaballadi ja edelleen yksi yhtyeen uran kohokohdista tällä saralla. Tämän jälkeen koko LP:n kruunaa vielä polveileva ”The Angel Of Light”, jolla on meriittejä yltää varhaisen Virgin Steelen materiaalin terävimpään kärkeen. DeFeis kiljuu paholaisen laskeutumisesta maan päälle ja tunnelma on kuin täysi kontrasti edeltäneelle hiturille.
Kymmenen kappaleen alkuperäisteos on edelleen toimivin kokonaisuus. Kuten usein käy, myöhemmin eri yhteyksissä tarjoiltu runsas bonusmateriaali ei tuo merkittävää lisäarvoa. Kuvaavaa on DeFeisin harmittelu, ettei mies saanut vinyylikaudella kaikkea haluamaansa musiikkia mahtumaan mukaan. Mammuttitauti vaivaa lukuisia Virgin Steelen myöhemmän kauden levyjä.
DeFeisin vastuulla ollut ”Noble Savagen” tuotanto olisi nykypäivän mittapuulla arvioiden kaivannut lisää lihaa luiden ympärille, erityisesti kitaraosaston laadukasta työskentelyä olisi pitänyt nostaa voimakkaammin esiin miksauksessa. Pääosin LP soi siitä huolimatta kotistereoista mallikkaasti.
Soundin ohuutta on paikattu myöhemmin usealla uudelleenjulkaisuilla, joista parhaiten tällä osastolla vastinetta rahalle tarjoaa SPV-merkin vuonna 2011 kauppoihin saattama tuplalevy.
8/10
Ville Krannila
1.We Rule The Night
2.I’m On Fire
3.Thy Kingdom Come
4.Image Of Faun At Twilight
5.Noble Savage
6.Fight Tooth And Nail
7.The Evil In Her Eyes
8.Rock Me
9.Don’t Close Your Eyes
10.The Angel Of Light
Hevimaailmassa vaellettu jo 1980-luvulta. Monipuolisen metallimusiikkiin syventymisen, perheen sekä työn ohella ajan vievät kolme koota; kirjoittaminen, koulutus ja kuntoilu.
 Metalliluolan arvio, Ville Krannila.){kind=link}