Uriah Heep – Wonderworld (1974)

MAINOS:



Wonderworld” oli viimeinen studiolevy monien mielestä kaikkien aikojen parhaalta Uriah Heep -kokoonpanolta, jossa vaikuttivat Ken Hensley, David Byron, Mick Box, Gary Thain sekä Lee Kerslake. 50 vuotta sitten ilmestynyt albumi ei usein nykypäivänä nouse otsikoihin. Korkeintaan levyn omalaatuinen kansi, jossa nähdään yhtye sementoituina patsaina, on jakanut mielipiteitä.

Verotussyistä Heep siirtyi täåtä varten Saksaan nauhoituksiin, ja vaikka aiemmin mm. Rolling Stonesin ja ELO:n hyödyntämässä studiossa ei ollut vikaa, bändi ei sopeutunut ympäristöön. Sessiot olivat hankalat ja vakiotuottaja Gerry Bronilla oli vaikeuksia saada otetta tekemiseen. Laulaja Byron tuntui olevan pahimmassa tilassa kamppaillen alkoholismin ja demoniensa kanssa, mutta muu yhtye ei suinkaan ollut terveen kirjoissa alkaen Thainin heroiinikoukusta.

Luovaa prosessia läpi vuosikymmenen hallinnut Hensley kirjoitti yksin vain kolme kappaletta, muut olivat pääasiassa kosketinsoittajan ja muun yhtyeen kollaboraatioita. Albumi ei sisältänyt suuria yksittäisiä Heep-klassikoita kuten lähes kaikki edeltäneet pitkäsoitot, mutta toimi tasaisena kokonaisuutena kohtalaisen hyvin.

Väsymys alkoi väistämättä kuulua ja kun huomioi, että ”Wonderworld” oli Uriah Heepin seitsemäs studiolevy neljän vuoden sisään, tämä oli vain luonnollista. Bändin sisäiset ristiriidat kasvoivat, ja monenlaiset huumeriippuvuudet hallitsivat hetkiä aamusta iltaan. Yksittäisiä laadukkaita hetkiä löytyy sieltä täältä, mutta albumi on hajanainen teos, joka on enemmän kokoelma pisaroita kuin luontevasti eteenpäin soljuva joki.

”Wonderworld” ei ole täysin menetetty tapaus. Nimikappale on taattua aikakauden tunnelmallista laatua. ”So Tired” sisältää mainion rock anthemin ainekset, mutta sovitus on selvästi keskeneräinen ja kärsii suttuisesta tuotannosta. Sanoitukset kuvaavat osuvasti Hensleyn ja yhtyeen olemusta vuonna 1974: ”I’m so uninsipired, please help me”. Toisaalta bändi kuvasi kokeneensa yhden kuukauden aikana enemmän asioita kuin moni tavallinen kaduntallaaja koko elämänsä aikana. Tämä myös todennäköisesti vei osan ryhmästä ennenaikaiseen hautaan.

Hensleyn balladi ”The Easy Road” esittelee hienoja melodioita, joissa erityisesti Byron loistaa ja nostaa yksin biisin vähintään hyvälle tasolle. Single ”Something Or Nothing” yrittää valaa uskoa, mutta listoilla jäätiin kauaksi ”Easy Livin’” menestyksestä. Päätösraita “Dreams” hakee edellisen albumin mestariteoksen ”Pilgrim” eeppisyyttä, valitettavasti tavoitteesta jäädään pahasti puolitiehen. Loput albumista on jo turhan selvästi täytetavaraa.

Thainin heroiiniriippuvuus alkoi vaikuttaa miehen esiintymiseen ja King Crimsonista tuttu John Wetton korvasi hänet kiertueen päätyttyä alkuvuodesta 1975. Thain menehtyi saman vuoden joulukuussa. Byron sai lähteä pian tämän jälkeen ja vokalistin elämä loppui päihdesyistä 10 vuotta myöhemmin. Kuten ”Sweet Freedomin” yhteydessä tuli todettua, vain kitaristi Box on enää tästä legendaarisesta kokoonpanosta hengissä. 1970-luvulla Uriah Heep ei julkaissut varsinaisesti heikkoa levyä ja viimeisenä sarjassaan myös ”Wonderworld” kannattaa tarkistaa. Klassikoksi siinä ei ole koskaan ollut rahkeita.

7/10

Ville Krannila

1.Wonderworld
2.Suicidal Man
3.The Shadow And The Wind
4.So Tired
5.The Easy Road
6.Something Or Nothing
7.I Won’t Mind
8.We Got We
9.Dreams

Hevimaailmassa vaellettu jo 1980-luvulta. Monipuolisen metallimusiikkiin syventymisen, perheen sekä työn ohella ajan vievät kolme koota; kirjoittaminen, koulutus ja kuntoilu.