U.D.O. – Timebomb (1991)

”Where do we go from here”? kysyi Udo Dirkschneider 30 vuotta sitten ilmestyneellä “Timebomb”-levyllään ja osuu todennäköisesti tahtomattaan asian ytimeen.

U.D.O.:n tätä teosta edeltänyt ”Faceless World” oli ollut paikoteillen kaupallisempi ja melodisempi yritys lyödä läpi uusille alueilla. Tämä ei täysin onnistunut ja ”Timebombilla” yhtye laittoi raskaamman vaihteen silmään. Metallimaailmassa puhalsivat jo uudet koruttomat tuulet ja U.D.O.:n peruskiven lailla tahkonnut musiikki ei ollut enää se suosituin ilmaisukeino. Kyseessä oli jo neljäs levy yhtä monen vuoden aikana ja väistämättä luova ilmaisu ei ollut enää yhtä iskussa.

Tuotantopuolella ”Timebomb” merkitsi toista yhteistä askelta Accept-rumpali Stefan Kaufmannin kanssa. Yhä edelleen U.D.O.:n luottotuottajana toimivan Kaufmannin legendaarisessa Dierks -studiossa luoma soundi on kuiva ja tyly, ajan ilmaisun mukaisesti mutta bändin peruspositiivisen ilmeen vastaisesti. Yllättäen ero ”Faceless Worldin” ilmavaan ja kirkkaaseen soundiin on selkeä.

Biisinkirjoituspuolelle yhtye sai Kaufmannin lisäksi jälleen apua Acceptin hovisanoittajan Deaffyn eli Wolf Hoffmannin vaimon sekä Accept-managerin Gabyn suunnalta. Sävellysten ajoittaiseen puisevuuteen eivät nämä vahvistukset eikä kuiva äänimailma valitettavasti auta. Albumi käynnistyy pirteästi ”Metal Eaterin” soidessa hyvin ”Animal House”- ja ”Mean Machine” -pitkäsoittojen energisessä hengessä. Sen jälkeen ruuti kastuu ja suuliekki hiipuu pahasti. Levyllä ei ole mittaa kuin vajaat 40 minuuttia, mikä on ehdottomasti plussaa. Tästä huolimatta kyseessä on U.D.O.:n 1980- ja 1990-luvun tuotannon aallonpohja.

Valtaosassa kappaleita kertosäkeessä tyydytään hokemaan biisin nimeä klassiseen Grave Digger -tyyliin. Toki tätä sovitusratkaisua oli viljelty aiemmin U.D.O.-tuotannossa, mutta ei aivan tässä mittakaavassa ja ennen kaikkea tarttuvien melodioiden kustannuksella. ”Kick In The Facen” soidessa ja toistaessa tarttuvasta kitarariffistä huolimatta jälleen kaavaa, kuulija alkaa olla puuduksissa. ”Soldiers Of Darkness” pelastaa hiukan poikkeavalla sointupolullaan mitä pelastettavissa on ja päätöksenä kajahtaa U.D.O.:n keskitempoista konemaista käkikellosovitusta pilkulleen toteuttava ”Metal Maniac Mastermind”. Tuomio on jo tässä vaiheessa selvä.

Soittajat tekevät työnsä varmasti turhia kikkailuja vältellen. Mathias Dieth oli erittäin lahjakas kitaristi, joka katosi U.D.O. -pestinsä jälkeen täysin soittokuvioista ja tekee nykyisin töitä lakimiehenä. Basisti Thomas Smuzynski siirtyi Running Wildin riveihin, jossa vaikutti uuden vuosituhannen alkuun saakka ja ansaitsee Diethin tavoin pääelantonsa muualla kuin metallimuusikkona.

Levyä seuranneella kiertueella U.D.O. saapui myös Suomeen ja keikka Ahveniston Giants Of Rockissa heinäkuussa 1991 televisioitiin. Bändi laitettiin telakalle 1992. ”Timebomb” jäi U.D.O.:n ensimmäisen kauden ja kokoonpanon viimeiseksi albumiksi. Dirkschneider palasi odotetusti Acceptin riveihin muutaman vuoden ajaksi. Tätä jaksoa seuranneella vuonna 1997 ilmestyneellä ”Solid”-levyllä vaikutti ”Timembombin” tekijäryhmästä päämiehen ohella myös Acceptissa esiintynyt rumpali Stefan Schwarzmann sekä kitaristin paikan ottanut Kaufmann. Levy oli väkevä paluu U.D.O.:n kultakauteen.

Kolme vuosikymmentä myöhemmin U.D.O. vuosimallia 1991 kuulostaa hyvältä kuten lähes kaikki perinteinen klassikkokauden metalli laadukkaan uuden raskaan musiikin osalta pimeää keskiaikaa muistuttavana vuonna 2021, mutta sitä parempaan ”Timebomb” ei millään yllä.

7-/10

Ville Krannila

1.The Gutter
2.Metal Eater
3.Thunderforce
4.Overloaded
5.Burning Heat
6.Back In Pain
7.Timebomb
8.Powersquad
9.Kick In The Face
10.Soldiers Of Darkness
11.Metal Maniac Mastermind

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here