1990-luvun puolivälissä Ruotsista kuului kummia, kun Göteborg alkoi muodostua uuden death metal -suunnan keskipisteeksi. At The Gates ja In Flames johtivat tuolloin joukkoja ja kaksikon levyt ”Slaughter Of The Soul” sekä ”The Jester Race” ovat saaneet ansaitusti statuksen aikakauden kulmakivinä. Näiden rinnalla ja monessa kategoriassa ohi kiri kaikkein melodisin yrittäjä Dark Tranquillity, jonka toinen studiolevy ”The Gallery” saattaa olla genren todellinen mestariteos.
Albumi sai voimansa erityisesti vokalisti Mikael Stannen tulkinnasta. Aiemmin yhtyeessä kitaraa soittanut ja potkut saaneena In Flamesiin siirtyneen Anders Fridénin tälle levylle laulajana korvannut Stanne oli ”The Gallerylla” vasta 21-vuotias, ja tähän nähden kyseessä on käsittämättömän vahva suoritus. Toki Stannella oli jo tuolloin taustallaan vuosien kokemus Hammerfallin ja In Flamesin riveistä.
”The Gallerylla” keskiössä soivat kitaraharmoniat, satunnaiset folk-sävyt sekä akustista kitaraa hyödyntävät osuudet moni mieltää genren peruselementeiksi, mutta Dark Tranquility ammensi yhtälailla perinteisen metallin lähteistä. Melodiat muistuttavat Iron Maidenia ja erityisesti Maidenin tämän vuosituhannen levyjä, mikä saa pohtimaan jonkinlaista ympyrän sulkeutumista.
Levyn julkaisi Osmose, jonka meriitit taustajoukkona ovat myös kaikkien tiedossa. Soundi ja tuotanto on oma leimakoneensa. Miksauspöydän takana istui Dream Evil -kitaristi Fredrik Nordström. Mies on tehnyt töitä lähes jokaisen merkittävän ruotsalaisen metalliyhtyeen kanssa.
Askelkuviot ovat kohdallaan ja melodinen death metal ei ollut koskaan entisensä Dark Tranquillityn esiin nousun jälkeen. Tämän todistaa se, että pääsääntöisesti aina laadukasta materiaalia ulos laittaneella yhtyeellä on itsellään ollut suuri haaste ylittää ”The Gallery” seuranneiden 30 vuoden aikana.
Biiseistä on hankala nostaa yhtä esitystä toisten yläpuolelle. Ryypiskelystä kertova ”Edenspring”, armottomasti repivä ja yksi bändin klassikoista ”Punish My Heaven” tai vähintään yhtä korkean statuksen saanut hitaampi ”Lethe” ansaitusti usein mainitaan, mutta heikkoja hetkiä ei kiekolta käytännössä löydy. Päätöksenä kahteen osaan jaettu ”Mine Is The Grandeur…” sekä ”…Of Melancholy Burning” tekivät 30 vuoden jälkeen parhaimman vaikutuksen ja erityisesti viimeisten kolmen minuutin aikana bändi esittää hienon skaalan eri tunnelmia.
Pääosan albumin lyriikoista kirjoittanut Stanne huutaa ”Punish My Heavenissa” rikkinäisen sielun sanomaa: ”I curse the heaven above me” ja tuska tuntuu kaikuvan jokaisesta nuotista. Biisien tarinoihin kannattaa syventyä rauhassa ja suurin osa materiaalista vaikuttaa olevan monimerkitykselllistä.
Myös musiikki huokuu monipuolisuutta ja läsnäoloa. Genre tukahtui lopulta omaan nokkeluuteensa, mutta Dark Tranquillity on pääosin pystynyt nousemaan tämän yläpuolelle jonkinlaisen ajattomuutensa kautta.
”The Gallerylla” koskettimia nostetaan esiin miksauksessa tietyissä avainkohdista korostaen kappaleiden sekä lyriikoiden intensiteettiä. Samoin basisti Martin Henrikssonin esittämät akustiset kitaraosuudet ovat vähintään yhtä tärkeässä roolissa kuin perinteiset kitaraharmoniat. Näitä ei tässä vaiheessa yliviljelty, vaan kappalerakenteisiin on selvästi käytetty aikaa. Myös Henrikssonin basso on poikkeuksellisella tavalla pinnalla ja esimerkiksi ”Lethe” hyötyy tästä.
Vain tällä levyllä esiintynyt Eva-Marie Larsson vierailee laulussa tuomassa dramatiikkaa sekä hailakasta väriä pariin kappaleeseen. Tämänkaltaiset sovitukset, kitaroiden viritys ja tunnelman tietynlainen tumma väritys resonoivat erinomaisesti 1990-luvun puolivälin ilmapiiriin. Ennenaikaisesti syöpään muutama vuosi sitten kuolleen Fredrik Johanssonin sekä Niklas Sundinin yhteistyö kitaroissa toimii loistavasti. Mainitsematta ei voi toki jättää rumpali Anders Jivarpia, jonka fillit ovat samalla tavalla keskeisessä roolissa kokonaisuudessa, jossa pienemmistä osista kasautuu jotain suurta. Jivarp jätti Stannen viimeiseksi alkuperäisjäseneksi poistuessaan Dark Tranquillityn riveistä vuonna 2021.
Useita ”The Galleryn” kappaleita on myös säännöllisesti kuultu bändin livesetissä vuosikymmenien varrella. Tämä korostaa albumin asemaa modernin metallin klassikkona. On vaikea uskoa levyn ilmestyneen vuonna 1995, niin tuoreelta musiikki kuulostaa. Toisaalta se konkretisoi ajan kulumista, joka on väistämätön omassa armottomuudessaan.
CD-uudelleenjulkaisu sisältää bonuksena viisi cover-kappaleita. Valinnat ovat kaikki mielenkiintoisia, mutta erityisesti esille nousee kaksi viimeistä vetoa. Metallican ”My Friend Of Misery” sekä Mercyful Faten ”Lady In Black” vakuuttavat Dark Tranquillityn tehdessä näistä – tuolloin vielä suhteellisen tuoreista kappaleista – onnistuneesti omaan ilmeseensä sopivia melankolisia tulkintoja.
9+/10
Ville Krannila
1.Punish My Heaven
2.Silence, And The Firmament Withdrew
3.Edenspring
4.The Dividing Line
5.The Gallery
6.The One Brooding Warning
7.Midway Through Infinity
8.Lethe
9.The Emptiness From Which I Fed
10.Mine Is The Grandeur…
11….Of Melancholy Burning
Hevimaailmassa vaellettu jo 1980-luvulta. Monipuolisen metallimusiikkiin syventymisen, perheen sekä työn ohella ajan vievät kolme koota; kirjoittaminen, koulutus ja kuntoilu.
 Metalliluolan arvio, Ville Krannila.){kind=link}