Italialainen Rhapsody on jäänyt mieleen 1990-luvun lopun julkaisuillaan, jotka onnistuneesti yhdistivät voimametallia yltiöpäisiin sinfoniasovituksiin. Tosin alusta alkaen bändi tasapainoili ohuella nuoralla myös komedian puolelle luisuen.
Rhapsodyja on sen jälkeen näkynyt enemmän. Vuonna 2011 yhtye nimittäin jakautui kahtia kitaristi Luca Turillin perustaessa oman Luca Turilli’s Rhapsody-kokoonpanonsa, ottaen mukaansa pari muuta yhtyeessä vaikuttanutta jäsentä. Laulaja Fabio Lione ja kosketinsoittaja Alex Staropoli puolestaan jatkoivat Rhapsody Of Firen nimellä. Osapuolet julistivat eron tapahtuneen kaikessa ystävyydessä ja kyseessä olevan loistavan ratkaisun, sillä nyt maailma saisi nauttia yhden Rhapsodyn sijasta kahdesta bändistä. Myöhemmin Lione poistui yhtyeen riveistä ja ei yllättäen perusti muutamaksi vuodeksi Turillin kanssa Turilli/Lione Rhapsodyn.
Se tarvitseeko maailma enää yhtään Rhapsodya, on vähintään kyseenalaista. Joka tapauksessa Rhapsody Of Firen kurssi oli laskusuunnassa jo kauan ennen Turillin poistumista kuvioista ja viime vuosien julkaisut eivät ole aiheuttaneet minkäänlaista kuohua heavymaailmassa. Turillin edellinen levy ”Ascending To Infinity” sentään herätteli toivetta siitä, että miehen sävellyskynä saattaisi olla terävöitymässä.
Kun Rhapsody Of Fire on palannut ulosannissaan yksinkertaisempaan ja perinteisempään power metalliin, Turilli on syöksynyt entistä syvemmälle sinfoniametallin uumeniin. Kukin toki tyylillään, mutta ”Prometheus, Symphonia Ignis Divinus” osoittaa nopeasti miehen uponneen sellaiseen suohon, josta ylös pääsyä ei ole.
74 minuutin kuuntelusessiosta nautinto on kaukana. Kyseessä on käytännössä pahasti ylipitkä sarja otoksia jonkin fantasiaelokuvan soundtrackilta. Etäisesti vanhan Rhapsodyn ja power metallin sointukulkuja kuullaan, mutta kaikki on valjastettu palvelemaan jotain, mitä voisi kaiketi kutsua musiikilliseksi gigantismiksi. Mikäli taustalla vaikuttaa jonkinlainen konsepti tai syvempi tarkoitus, sen tietänee vain Turilli. Tämän perusteella miehen pään sisään itselläni ei ole minkäänlaista hinkua.
Albumista ilmestyi myöhemmin kolmen levyn ”The Dolby Atmos Experience + Cinematic And Live” -versio. Ensimmäistä kertaa koko homma hoidettiin Dolby Atmos -miksauksella ja tähän vierähti 50 päivää. Tämä jäi Turillin viimeiseksi taidonnäytteeksi tämän ryhmän kanssa, ja kieltämättä paisutteluosastolla ei voitu enää enempää tehdä. Turilli on viime vuosina jättänyt metallikuviot taka-alalle ja tekee uutta uraa pianistina.
Soittajat hoitavat hommansa ammattitaitoisesti – siltä osin mitä perus hevi- instrumenteista voi ylipäätänsä kuulla muun paisuttelun alta. Kuorot ja koskettimet ovat etualalla jatkuvasti ja yllättäen Turillin kitara tuntuu olevan sivuroolissa. Laulaja Alessandro Conti yrittää myös parhaansa, mutta hänet on sysätty tylysti syrjään vyöryvän orkesterimassan tieltä. Laulajina vierailevat sellaiset tekijänimet kuin Ralf Scheepers ja David Readman, mutta mitään olennaista parannusta eivät tähän synkkyyteen onnistu tuomaan.
Biiseissä ei ole minkäänlaisia koukkuja, riffejä tai edes melodiakulkuja joiden vuoksi niiden pariin haluaisi palata tai levystä ylipäätänsä saisi mitään irti. Jopa bonuskappaleena kuultava versio Riotin klassikosta ”Thundersteel” on onnistuttu torpedoimaan täysin ja karmivan ”One Ring To Rule Them All” eepoksen kuultuaan alkaa päässä rakentumaan lakialoite, joka kieltäisi jatkossa hevibändeiltä sakkojen uhalla Tolkienin materiaaliin tarttumisen.
Jos nimenomaan fantasiaelokuvien musiikki edustaa sitä parhautta, voisi positiivisempi arvioija kaiketi kehottaa tarkistamaan tämä levy, mutta itse myös leffojen musiikkiin usein huomiota kiinnittävänä en näe tässä edes siitä näkökulmasta mitään pelastavaa elementtiä. ”Prometheus” on tyhjää kumiseva ja kaatumassa oleva pystyyn kuollut tammi, joka kannattaa kiertää mahdollisimman kaukaa. Kyseisen vuoden huonoimman tekijätason levyn titteli otettiin haltuun tässä.
5/10
Ville Krannila
1.Nova Genesis
2.Il Cigno Nero
3.Rosenkreuz
4.Anahata
5.Il Tempo Degli Dei
6.One Ring To Rule Them All
7.Notturno
8.Prometheus
9.King Solomon And The 72 Names Of God
10.Yggdrasil
11.Of Michael The Archangel And Lucifer’s Fall Part II: Codex Nemesis
12.Thundersteel
Hevimaailmassa vaellettu jo 1980-luvulta. Monipuolisen metallimusiikkiin syventymisen, perheen sekä työn ohella ajan vievät kolme koota; kirjoittaminen, koulutus ja kuntoilu.
 Metalliluolan arvio, Ville Krannila.){kind=link}