Winger – Pull (1993)

[three_fourth]Winger oli joskus pahin kirosana heavy metal piireissä. Bändi esiintyi vuonna 1991 Giants Of Rockissa ja keikka näytettiin TV:ssä, samoilla festareilla esiintyi myös Sepultura ja kontrasti oli melkoinen. Samana vuonna mieleen on jäänyt Lars Ulrichin tikkojen heittely Kip Wingerin kuvaan ”Nothing Else Matters” – biisin videossa.

Osittain Wingerin niputtaminen muiden glamyhtyeiden kanssa samaan sakkiin on bändin aliarvioimista. Ensimmäisillä levyillä otteen ollessa kieltämättä kevyt, laulaja Kip Wingerin paikoitellen karhea ja jopa raaka tulkinta vie vaikutelmaa pois pehmopopista. Toisaalta nykyään myös Whitesnakessa vaikuttavan kitaristi Reb Beachin ja kosketinsoittaja Paul Taylorin lahjakkuutta soittimiensa käsittelyssä ei voi kiistää. Rumpali Rod Morgenstein on muusikkopiireissä aina ollutkin yksi arvostetuimpia ja teknisesti parhaimpia soittajia. Winger vain leimautui harvojen hölmöjen kappaleiden kuten ”Seventeen” mukaan ei vakavastiotettavaksi yhtyeeksi.

Kolmannelle levylleen ”Pull” kaukaa viisaasti yhtye hylkäsi osittain vanhan soundinsa ja suuntasi raskaammille vesille. Jo avausraidan “Blind Revolution Mad” akustinen ja synkkä alku antaa viitteitä tulevasta. Biisi käynnistyy Kipin väkevän karjaisun saattelemana aloittaen varsin raskaan riffin, jota jämäkkä rumpukomppi mainiosti tukee.

Ensimmäiset kappaleet ovat todella vahvaa tekoa. Kolmantena kuultava hitaampi ”Spell I’m Under” on yksi aikakauden unohdetuista klassikoista. Biisin tunnelma on erinomainen ja Kip todella vakuuttaa tulkinnassaan. Biisissä on Def Leppardin parhaiden hittien veroinen tunnelma. Myös ”Junkyard Dogin” raskas riffi saa kuuntelijan ihmetyksiin, onhan tämä nyt varmasti Winger joka soi. Biisi on hieman ylipitkä, mutta tarttuvuuskerroin on kohdallaan.

”Pull” on yleisesti ottaen reilusti rivakampi ja tummempi kuin bändin aiemmat albumit. Yhtye ei ole kuitenkaan unohtanut tavaramerkkiään eli tarttuvia melodioita, joita erityisesti levyn alkupuolella viljellään reilusti. Valitettavasti levyn loppupuolella ote alkaa herpaantua ja biisit luisuvat tavanomaisiksi hard rock-paloiksi. Kipin vahva laulu ja erinomainen soitinten käsittely pitävät yllä mielenkiintoa silloinkin kun itse kappaleet eivät aivan kovimpaan kärkeen yllä. Levyn päättää balladi ”Who’s The One,” joka onnistuu koukuttamaan salakavalasti ja kuuntelu päätetään vahvoissa tunnelmissa.

Vioistaan huolimatta ”Pull” on väkevä näyte siitä, että Wingerin lahjakkuus ei perustunut pitkään tukkaan ja glam-kertosäkeisiin. Samana vuonna julkaistun Poisonin ”Native Tongue”- albumin ohella se oli onnistuneimpia kasvojenkohotuksia 1980-luvun bändeiltä. Myös Kip Wingerin tulkinta levyllä hakee vertaistaan koko genressä. Winger on 2000-luvulla jälleen aktivoitunut ja uusiakin julkaisuja on taas ilmestynyt, vaikka aiempaan suosioon ei ole päästy. Kyseessä on kuitenkin kiistatta katsastamisen arvoinen bändi.

8½ / 10

Ville Krannila[/three_fourth] [one_fourth_last]

Pull_(Winger_album_-_cover_art)

1.Blind Revolution Mad
2.Down Incognito
3.Spell I’m Under
4.In My Veins
5.Junkyard Dog
6.The Lucky One
7.In For The Kill
8.No Man’s Land
9.Like A Ritual
10.Who’s The One[/one_fourth_last]

Website | + artikkelit

Hevimaailmassa vaellettu jo 1980-luvulta. Monipuolisen metallimusiikkiin syventymisen, perheen sekä työn ohella ajan vievät kolme koota; kirjoittaminen, koulutus ja kuntoilu.