40 vuotta Motörheadia. Käsittämätön saavutus kun huomioi, että bändin perustanut johtohahmo Lemmy toimi aikanaan roudarina jo Jimi Hendrixille ja soitti 1970-luvun psykedeelisissä rockhöyryissä Hawkwindissa. ”Bad Magic” on nyt julki ja viisaiden mukaan kyseessä on ilmeisesti jo 22. Motörhead-studiolevy. Omalta osalta laskuissa on seottu aikaa sitten.
Kaikkien tiedossa sen sijaan on, että Lemmyn terveys on viimeisen vuoden aikana aiheuttanut melkoista huolta. Keskeytyneet ja peruuntuneet keikat yhdessä miehen kuihtuneen ulkonäön kanssa ovat saaneet fanit vakavasti epäilemään legendan kuolemattomuutta. Mutta niinhän Ronnie James Dionkin piti elää ikuisesti ja Spedenkään ei pitänyt koskaan kuolla. Konserttien osalta aika tiimalasissa on vääjäämättä valumassa loppuun, ja mikäli tuleva Suomen keikka toteutuu, se hyvin todennäköisesti jää Motörheadin viimeiseksi tällä suunnalla. Mutta olennainen kysymys tässä kohtaa on miten veteraanit jaksavat studiopuolella?
Lemmyn ongelmat valitettavasti kuuluvat tässäkin ja se kuuluisa käheä ääni ei enää ole entisensä. Joskus pahuutta ja sarkasmia joka nuotista sylkenyt herra Kilmister kuulostaa yhä hyvältä, mutta loppujen lopuksi jo ikäiseltään vanhalta mieheltä. Kappalemateriaaliltaan ”Bad Magic” on taattua Motörheadia niin hyvässä kuin pahassa. Toisaalta onko bändi onnistunut tekemään yhtään todella loistavaa albumikokonaisuutta vuoden 1993 erinomaisen ”Bastardsin” jälkeen? Hyviä levyjä toki, ja satunnaisesti hienoja kappaleita, mutta varsinkin edelliset pari pitkäsoittoa ovat kokonaisuutena jättäneet paljonkin toivomisen varaa.
”Bad Magic” ei sekään missään muodossa tuhoa Motörheadia, mutta ei se bändiä myöskään sille yhä saavuttamattomalle huipulle nosta. ”Victory Or Die” on pirteä avaus, joka vie mukaansa vastustamattomasti. Myös sitä seuraavat ”Thunder & Lightning” sekä ”Fire Storm Hotel” kuulostavat siltä kuin bändillä olisi vielä jotain olennaistakin sanottavaa. Toisin sanoen sykettä, tarttuvaa melodiaa sekä riffejä hyvällä energialatauksella toimitettuna. Myös Lemmyn runosuoni tuntuu säilyneen vahvana näissä tulkinnoissa.
Nousukiito ei valitettavasti kanna ja ”Bad Magicin” taika on levyn puolivälin jälkeen jo pahasti kadoksissa. Biisit ovat pääasiassa rivakkavauhtisia ja alkavat väistämättä noudattaa samaa jossain määrin puuduttavaa kaavaa. Toki se balladikin nyt kuullaan. Lemmyn itsensäkin mukaan vaikeasti syntynyt ”Till The End” ei vain nyt onnistu liikuttamaan kuulijaa joidenkin menneisyyden hiturien tapaan. Lopuksi yhtye käy käsiksi Rolling Stonesin ”Sympathy For The Devil”- klassikkoon, jossa Lemmyn mielestä on kepitetty vierivät kivetkin. Asiasta voi olla monta mieltä, mutta kohtalaisen hyvin Motörhead-käsittelyyn tämä kappale taipuu ja voisi todellakin olla alkuperältään jostain ”Another Perfect Day”-levyltä nostettu. Levylle tulee kestoa 42 minuuttia ja Motörhead-levyksi tämä on täysin riittävä määrä.
Bändin luottotuottajana jo vuosia toimineen Cameron Webbin soundi alkaa olla pohjamutia myöten koluttu ja pohjamudissa tunnutaan välillä biiseissä pyörivän. Erityisesti Phil Campbellin kitarariffeihin ei ole levyn alkua lukuun ottamatta saatu nimeksikään sitä voimaa eikä paloa, joka miehen soitossa yleensä on. Mikkey Deen rummut sentään on kohtalaisen hyvin miksattu sisään ja Lemmyn Rickenbacker soi totutun vakuuttavasti. Kokonaisuutena mutainen soundimaailma ei kuitenkaan tuo biisejä riittävän hyvin esille. Motörheadin vannoutuneet fanit pidetään tyytyväisinä, mutta tuskin ketään uutta naarataan tällä suorituksella fanikerhoihin sisälle.
Ehkä jonkun mielestä kritiikki on turhaa koska Motörhead on omalla linjallaan kritiikin ulkopuolella, mutta varsinkin viime vuosien suoritusten valossa kyllä vanhalla rautahevosellakin on jonkinlainen tasovaatimus oltava. Vankalla ammattitaidolla se ties kuinka mones kymmenes levy on saatu kuultavaksemme, mutta hyväksyttävä uranlopetuslevy ”Bad Magic” ei missään tapauksessa ole. Toivon mukaan Lemmy saa mahdollisuuden kunnon lepoon sekä kuntoutumiseen ja mies nähdään vielä Suomessa tarjoamassa pataässineen kunnon rock’n’roll-shown.
7/10
Ville Krannila
1.Victory Or Die
2.Thunder & Lightning
3.Fire Storm Hotel
4.Shoot Out All Of Your Lights
5.The Devil
6.Electricity
7.Evil Eye
8.Teach Them How To Bleed
9.Till The End
10.Tell Me Who To Kill
11.Choking On Your Screams
12.When The Sky Comes Looking For You
13.Sympathy For The Devil
Hevimaailmassa vaellettu jo 1980-luvulta. Monipuolisen metallimusiikkiin syventymisen, perheen sekä työn ohella ajan vievät kolme koota; kirjoittaminen, koulutus ja kuntoilu.
 Metalliluolan arvio, Ville Krannila.){kind=link}