Helloweenista 1980-luvun lopulla poistunut Kai Hansen pisti nopeasti kasaan oman yhtyeensä Gamma Rayn, joka oli nyt käsittelyssä olevaan keväällä 1995 ilmestyneeseen ”Land Of The Free” -levyyn mennessä julkaissut jo kolme studioalbumia. Yhtyeen neljännellä täyspitkällä edessä oli muutos.
Vokalisti Ralf Scheepers oli poistunut takavasemmalle ja Hansen otti itse täysipäiväisen laulajan tehtävät ensimmäistä kertaa sitten Helloweenin ”Walls Of Jerichon” 10 vuotta aikaisemmin. Hansenin ääni ei ollut yhtä kirkas ja ikkunoita hajottava kuin edeltäjänsä, mutta jollain kumman tavalla se sopi yhtyeen power metallin sekä perinteisen hevin keitokseen täydellisesti.
Vapauden maahan meidän johdattaa mahdollisesti se Gamma Rayn tunnetuin ja kaikkien aikojen kovin kappale ”Rebellion In Dreamland,” joka julistaa sanomaansa ylväästi liki 9-minuutin kestonsa ajan. Läpi laaksojen ja kukkuloiden mennään ja yksi heavy metallin peruskivistä on valmis.
Seuraavaksi kajahtava ”Man On A Mission” on yksinkertaisesti klassista power metallia. Tämä levy ilmestyi 30 vuotta sitten, jolloin tällaista musiikkia ei moni kehdannut myöntää kuuntelevansa. Keskivaiheilta on nostettava vielä esiin nimibiisi, joka on loistava esimerkki siitä miten voimametallia tehdään murskaavalla tehokkuudella niin, että homma todella tuntuu rintalastassa melodiasta sanoituksiin saakka. Blind Guardianin keulamies Hansi Kursch täydentää hommaa laulullaan parissa kappaleessa, ja tuo tehokkaan lisäyksen kuoroihin, jotka on toteutettu tyylillä.
Mukana on myös toinen nimivieras. Tuolloin Hansenin tapaan Helloweenin jättänyt Michael Kiske laulaa biisin ”Time To Break Free”, joka on yksi lempi Gamma Ray -esityksistä muistuttaen odotetusti jonkin verran Helloweenin ”Keeper Of The Seven Keys”- aikakautta. Lopuksi ”Afterlife” on tunteellinen tribuutti itsemurhan tehneelle alkuperäiselle Helloween-rumpali Ingo Schwichtenbergille.
Erityisesti 2000-luvun vaihteessa uusia power metal yhtyeitä alkoi ilmestyä kuin sieniä sateella ja taso vaihteli hyvästä ja tarttuvasta musiikista täysin tyhjänpäiväiseen. Italialaisen Rhapsodyn vanavedessä paisuttelu ylsi naurettaviin mittasuhteisiin. Genressä on muuta kuin orkestereiden pauhu korkeiden kuorolaulujen saattelemana. Silloin kun tusinatavaraa tuli markkinoille enemmän, Gamma Ray näytti miten homma kuuluu hoitaa. ”Land Of The Freen” biiseissä on vaihtelevuutta, rankkuutta, tunteiden skaalaa ja särmää.
LP:tä on pidetty teemalevynä, periaatteessa kappaleet sitoo yhteen vain kapina tyranniaa vastaan ja murtautuminen vapauteen, mikä teemana on toistunut Hansenin materiaalissa läpi koko miehen uran. Vapauden maa edusti Hansenin itsensä mukaan musiikkia ja sen tarjoamaa pakoa kylmästä todellisuudesta.
”Land Of The Free” on yleisesti menestynein Gamma Ray-albumi, vaikka ei välttämättä se kaikkein paras. Se aloitti todella kovan suoran levyjä, joka huipentui vuoden 2001 ”No World Order”- mestariteokseen. ”Land Of The Freen” jälkeen kitaristi Dirk Schlächter vaihtoi takaisin alkuperäiseen soittimeensa bassoon. Kehiin astuivat myös kitaristi Henjo Richter ja rumpuihin Dan Zimmermann muodostaen kovimman ja tunnetuimman Gamma Ray -kokoonpanon. Loistavaa musiikkia on bändiltä sen jälkeen kuultu, mutta joskus on hyvä palata ajassa taaksepäin perusasioiden äärelle. ”have no fear, rebellion is here!”
9+/10
Ville Krannila
1.Rebellion In Dreamland
2.Man On A Mission
3.Fairytale
4.All Of The Damned
5.Rising Of The Damned
6.Gods Of Deliverance
7.Farewell
8.Salvation’s Calling
9.Land Of The Free
10.The Saviour
11.Abyss Of The Void
12.Time To Break Free
13.Afterlife
Hevimaailmassa vaellettu jo 1980-luvulta. Monipuolisen metallimusiikkiin syventymisen, perheen sekä työn ohella ajan vievät kolme koota; kirjoittaminen, koulutus ja kuntoilu.