Journey herättää yhä raskaamman musiikin faneissa ristiriitaisia tunteita. Toisaalta yhtyeen siirappisen kliininen kasarisoundi ja lukuisat balladit edustavat jotain yli-imelää ja vastenmielistä. Toisaalta lukuisat hevarit fiilistelivät salaa ”Separate Waysin” ja ”Don’t Stop Believin’” -hittien tahtiin ja nyt vuosikymmeniä myöhemmin moni on tämän jo myöntänyt.
40 vuotta sitten ilmestynyt “Raised On Radio” -albumi julkaistiin Journeyn luoman AOR-soundin lakipisteessä. Albumi on sekä kaupallinen huippuhetki että käännekohta, joka muutti lopullisesti bändin identiteettiä. LP:llä keulamies Steve Perry ajautui osittain omasta halustaan ja osittain muiden toiveesta ajajan rooliin. Perry otti tuottajan paikan ja tiukensi sävellystyön fokusta. Tämä johti eräänlaiseen kliinisyyden maksimointiin. Nyt kuunneltuna ”Raised On Radio” on tästä huolimatta kohtalaisen monipuolinen teos, mukana on pop rockia R&B-maustein, perinteistä AOR-tunnelmointia, mutta myös yllättävän perinteisiä sovituksia erityisesti Neal Schonin kitaran toimesta. Valitettavasti Schon on haudattu miksauksessa liian alas.
“Escapen” ja tunnetulle melodisen hard rockin maisemaan keskittyneelle levy-yhtiölle nimen antaneen “Frontiersin” kaltaista huipputulosta ei saatu aikaiseksi, mutta ”Raised On Radio” on sulavalinjainen, koukuilla lastattu sekä moitteettomasti esitetty. Osa faneista odotti vanhan toistoa, mutta yhtye halusi suunnata musiikkiaan vielä enemmän valtavirran suuntaan pois itse luomastaan AOR-boksista.
Kontekstilla on väliä ja tuolloin käynnissä ollut kokoonpanon myllerrys muutti väistämättä bändin tuntumaa. Perryn, Schonin ja kosketinsoittaja Jonathan Cainin taustalla perustajajäsen ja basisti Ross Valory oli poistunut riveistä ja hänen paikkansa otti pari eri studiomuusikkoa, näistä Randy Jackson on soittanut suurin piirtein jokaisen merkittävän rock- ja pop-nimen taustalla. Samoin rumpali Steve Smith lähti muihin maisemiin kesken sessioiden ja hänet korvasi Elviksen kanssa 1970-luvulla muutamilla keikoilla vaikuttanut ja jo 1990-luvun alussa edesmennyt Larrie Londin. Seuranneelle kiertueelle rumpujakkaralle istui Mike Baird.
Rytmiryhmän edessä perusasiat eivät sen sijaan ole muuttuneet. Jonathan Cainin koskettimet nousevat etualalle, Neal Schonin kitara on todella enemmän taustamaalausta kuin revittelevää sooloilua, ja Perryn ääni— yhä kultainen — johtaa sovituksia. Soundi on hyvässä ja pahassa prototyyppi 1980‑luvun puolivälistä. Singlet ja itseasiassa koko levy oli tehty soimaan ongelmitta radiossa, ja tittelillä lienee haluttu maksimoida tämä kattavuus.
Kolme Amerikan top-20 listasijoitusta saavuttanutta singleä ovat yhä säihkyviä. “Be Good To Yourself” on kiihkeä, toiveikas ja kuin tehty maantielle ikkuna auki ajeluun kesäkeleillä. “Girl Can’t Help It” ja “Suzanne” kimmeltävät neonkiillossa ja terävien melodisten koukkujen kautta kun taas “I’ll Be Alright Without You” on aikuisten surujen luotauksen peruskurssi, jossa Perryn tulkinta tuntuu kipuilevan aidolla tavalla.
Harvemmin esillä olleet kappaleet kuten “Positive Touch”, “It Could Have Been You” ja “The Eyes Of A Woman” osoittavat bändin pop-vaistojen toimivan, vaikka kieltämättä tässä ollaan B-luokan materiaalin äärellä vuosikymmenen alun levyihin verrattuna. Balladi “Why Can’t This Night Go On Forever” on puolestaan jo niin makea, että viimeinen hammaskiille sulaa suusta.
Yhtye alkoi menettäää selvästi luovaa otettaan tässä vaiheessa ja päähuomio suunnattiin single-biisien tekemiseen. Perry oli saavuttanut menestystä omalla soololevyllään ”Street Talk” ja ei ollut vahvimmillaan aikakauden suurien persoonien kaltainen tuottaja. Omien sanojensa mukaan hän antoi jäsenten toimia vapaasti luovassa prosessissa ja ei edes yrittänyt johtaa miksauspöydän takaa tekemistä. Jonkinlaista johtamista olisi saatettu kaivata.
Oli Perryn tuottajan meriiteistä mitä mieltä hyvänsä, miehen vokaalien ikonista voimaa ei voi kiistää. Hänen äänensä nousee vuorten korkeuksiin, huokuu soul- ja R&B-vaikutteista kumpuavaa sielukasta voimaa ja tuo ne kaukaiset unelmat kuulijan käsiin tavalla, joka hakee yhä vertaistaan. Monet Idols-yrittäjät ja karaokemestarit koittavat laulaa hänen kappaleitaan ja suoraan sanoen vaikka mieli varmasti tekee, kannattaisi valita jotain muuta esitettäväksi.
Tämän kiekon jälkeen Journey palasi vielä kerran Steve Perryn kanssa 10 vuotta myöhemmin ”Trial By Fire” -levyllä, joka viimeistään todisti virran ehtyneen yhtyeen moottorista. Joka tapauksessa tavoitteissaan “Raised on Radio” epäilemättä onnistui. Se tuotti useita hittejä ja myi Amerikassa tuplaplatinaa ennätysajassa. LP:llä on yhä tarpeeksi kertosäkeitä polttoaineeksi kymmenille kesäajeluille. Ja kyllä tätä aina silloin tällöin vahva nostalgiatunne sydämessä muiden Journeyn albumien tavoin kuuntelee.
8-/10
Ville Krannila
1. Girl Can’t Help It
2. Positive Touch
3. Suzanne
4. Be Good To Yourself
5. Once You Love Somebody
6. Happy To Give
7. Raised On Radio
8. I’ll Be Alright Without You
9. It Could Have Been You
10.The Eyes Of A Woman
11.Why Can’t This Night Go On Forever
Hevimaailmassa vaellettu jo 1980-luvulta. Monipuolisen metallimusiikkiin syventymisen, perheen sekä työn ohella ajan vievät kolme koota; kirjoittaminen, koulutus ja kuntoilu.
 Metalliluolan arvio, Ville Krannila.){kind=link}