Jo viime vuonna 50-vuotisjuhlaa viettäneen ”Return To Fantasy” -LP:n arviossa tuli mainittua Uriah Heepin järjetöntä lähennellyt julkaisutahti 1970-luvulla, ja kuvio jatkui nyt puoli vuosisataa täyttävän ”High And Mighty” -albumin myötä. Kyseessä oli yhdeksäs albumi kuudessa vuodessa ja miehistönvaihdosten sekä muiden henkilökohtaisten haasteiden saatteleman yhtyeen akuista oli virta jo jonkin aikaa ollut kadoksissa.
”Return To Fantasylla” todellista sävellystyötä hämärtäneet kustannusoikeudelliset kiistat olivat nyt kääntyneet päälaelleen. Tosiasiassa jo vuosia jatkunut Ken Hensleyn dominointi pääasiallisena säveltäjänä saavutti manageri Gerry Bronin tuella lakipisteensä. Hensley päätyi kirjoittamaan yksin käytännössä koko levyn, ja myös hallitsee lukuisten eri instrumenttiensa kautta musiikillista panosta yhdessä basisti John Wettonin kanssa. ”High And Mighty” ei oikeastaan edes ole Uriah Heep -albumi vaan Hensleyn soololevy, jolla päätyi esiintymään Heepin muusikoita. He ovat Wettonia lukuunottamatta lähinnä vierailijoita omassa yhtyeessään.
Varsinainen kitaristi Mick Box ilmeisesti soitti kiekolle vähemmän kitaraosuuksia kuin Hensley, ja vanha kunnon Mick on sysätty tylysti sivurooliin. Tämä on traaginen virhe, sillä Box on rikollisen aliarvostettu soittaja, jonka tulkintaa olisi kipeästi biiseihin kaivattu Hensleyn välillä rasittavasti vinkuvan slide kitaroinnin sijasta.
Jopa keulamies David Byron laulaa kuin jonkin näkymättömän seinän takaa ja myös hänen ääntään on häivytetty osassa kappaleita erilaisten kuorojen alle. Mies kuulostaa osassa biisejä esittäneen osuutensa jonkinlaisessa usvassa, todennäköisesti päihteiden vaikutuksen alaisena. ”One Way Or Another” -raidassa vokaaliosuudet esittävät Hensley sekä Wetton. Biisi on levyn raskain, mutta sovitus on jollain tapaa raakile ja keskeneräinen. Jostain ihmeen syystä tämä laitettiin avaamaan LP ja julkaistiin vielä singlenä. Vähemmän yllättäen se jäi flopiksi.
Bändi päätyi tuottamaan ”High And Mightyn” itse. Bron oli siirtynyt sivuun tästä tehtävästä eturistiriitojen vuoksi. Suurta merkitystä tuolloin Heepia vaivanneeseen soundin ponnettomuuteen tällä muutoksella ei ollut. Äänimaailma ei millään tavalla nosta heikkoa materiaalia ylös.
Levyn keskiössä ovat hitaammat esitykset, balladi “Weep In Silence” sekä niinikään tunnelmoivan tarttuva ”Footprints In The Snow”. Nämä kappaleet myös Hensley on nostanut oman sävellystyönsä kärkeen. Näiden lisäksi ”Misty Eyes” on aina kuulunut suosikkeihin ja on harvoja sovituksia, jossa Byron tuntuu olevan hereillä. Edes nämä biisit kelvanneet mukaan yhtyeen settilistoihin, ja kuilu vain muutamaa vuotta aiemmin julkaistuihin merkkiteoksiin kuten ”The Magician’s Birthday” sekä ”Sweet Freedom” on suuri.
Muilta osin albumi on pelottavan keskinkertainen tekele ja ”Return To Fantasyn” syöksykierre tuntuu vain jyrkentyneen. Päätöskappale on Uriah Heepilla usein ollut merkkiteos, ja vain kaksi minuuttia kestävä ”Confession” alkaa lupaavasti Hensleyn pianon säestäessä Byronia, jonka ääni kuuntelijan toiveissa saattaisi nyt tässä yhteydessä lopulta päästä loistamaan. Turha toivo, ja pian sovitus on hajonnut kasaan Davidin laulaessa täysin hengettömästi jotain, mikä ei enää liity millään tavalla käsillä olevan sävellyksen sanomaan tai melodiaan. Laulajan testamenttina olisi ehdottomasti ansainnut olla jotain parempaa. Tämä tiettävästi on ainoa kappale “High And Mightylta”, joka on esitetty Heepin konserteissa alkuperäisen kiertueen jälkeen.
Hensley lienee kirjoittanut ”Confessionin” omaksi synninpäästökseen: ”I’m so sorry for the things I’ve done”. Anteeksipyyntöjen aika tulisi myöhemmin ja David Byronin matka yhtyeessä tuli ”High And Mightyn” myötä päätökseensä. Hän sai potkut pian levyn ilmestymisen jälkeen. Omien sanojensa mukaan vain vierailemassa kokoonpanossa ollut John Wetton poistui samalla ovenavauksella ja uudistunut kolmikko Lee Kerslake, Hensley sekä Box keräsi palaset kohti uutta nousua.
Lopuksi on mainittava ”High And Mightyn” kansitaide, joka bändin mukaan epäonnistui täysin. Tähän mielipiteeseen on helppo yhtyä ja levyä katsellessa voisi kuvitella käsillä olevan tuolloin James Bondin roolissa loistaneen Roger Mooren introama soundtrack Moonraker-elokuvaan.
6½/10
Ville Krannila
1.One Way Or Another
2.Weep In Silence
3.Misty Eyes
4.Midnight
5.Can’t Keep A Good Band Down
6.Woman Of The World
7.Footprints In The Snow
8.Can´t Stop Singing
9.Make A Little Love
10.Confession
Hevimaailmassa vaellettu jo 1980-luvulta. Monipuolisen metallimusiikkiin syventymisen, perheen sekä työn ohella ajan vievät kolme koota; kirjoittaminen, koulutus ja kuntoilu.
 Metalliluolan arvio, Ville Krannila.){kind=link}