Stargazery – Stars Aligned (2015)

[three_fourth]Melodisen heavyn kotimaiseen eturiviin vahvasti noussut Stargazery on julkaissut toisen pitkäsoittonsa, jossa tähtiä sovitellaan linjaan. Bändin ensimmäisestä erittäin hyvästä levystä ”Eye On The Sky” on aikaa jo neljä vuotta, joten uutukaista on kypsytelty hyvän aikaa ja pitkän työn hedelmät ovat nyt poimittavissa.

Bändin otetta on edelliseen levyyn verrattuna yhä enemmän ruuvattu vanhan koulukunnan Rainbow sekä Dio/Martin aikakauden Sabbath-vaikutteisen melodisen hevin suuntaan. Tämä on ollut oikea ratkaisu, ja biiseissä on kautta linjan jotain loistavan vanhakantaista. Marko Sneck (Poisonblack) loihtii velhona tyylikkäät kosketinsoitinkuviot jokaisen biisin etulinjaan. Osassa kappaleita tunnelmoidaan vahvasti Jon Lord-tyylisillä Hammond-osuuksilla, joissain koskettimet maalaavat uudempaa power-metal tapettia. Kitarassa Burning Pointin Pete Ahonen tekee sovituksiin istuvaa blackmoremaista jälkeä, kitaran ja koskettimien vuoropuhelun toimiessa saumattomasti. Niin ikään Burning Pointin rytmiryhmä Jukka Jokikokko bassossa ja Jussi Ontero rummuissa hoitaa osuutensa tyylikkään varmasti ja tuotanto on musiikille sopivan kirkas ja jykevä. MSG:ssäkin hetken laulanut Jari Tiura on puolestaan kauan ollut yksi kotimaan kovimpia raskaamman musiikin vokalisteja eikä mies petä tälläkään kertaa tarjoten monipuolisen tulkinnan. ”Voodoo” välittää Ronnie James Dio-tunnelmia ja ”Bring Me The Night” tuo mieleen Marco Hietalan tarttuvimmillaan. ”Angel Of The Dawn” ja ”Painted Into A Corner” puolestaan siirtävät painopistettä Joe Lynn Turnerin ajan Rainbown suuntaan.

Pääasiassa Ahosen Tiuran avustuksella säveltävät kappaleet tekevät kunniaa esikuvilleen. Mitään maata mullistavaa ”Stars Aligned” ei genreen tarjoa, mutta tarvitseeko sen kun homma toimii yhtyeellä edelleen näin tehokkaasti? Levyn parhaimmiksi vedoiksi lähtökohtaisesti tasaisesta kappalemateriaalista on nostettava hienon riffin saattelema ja itämaisia sävyjä sisältävä ”Invisible,” videonakin julkaistu ”Voodoo” sekä loistava ”Dim The Halo.”

Edellisellä levyllä kuultiin hieno cover-veto aliarvostetusta Black Sabbath-hymnistä ”Headless Cross,” ja nytkin lainakappale tarjoillaan kaiken kruunuksi. Valinta on tällä kertaa varsin yllättävä ”Dark Lady.” Kyseessä ei suinkaan ole Scorpionsin samanniminen Roth-kauden hämypala, vaan tunnetumpi Cherin 1970-luvun pop-hitti. Toki nämä kevyemmät biisit sopivat erittäin hyvin myös hevimaailmaan, jonka Burning Pointin ”The Road To Hell” jo aikanaan todisti. Hyvin alkuperäiselle uskollisen tunnelman Stargazery tarjoilee. Lopuksi sama biisi vedetään uusiksi vielä kotimaan kielellä. Lyhyestä virsi kaunis, harva yhtye tekee tämän kaltaista voimakasta vanhan liiton heavya yhtä hyvällä tasolla kuin Stargazery. Toivomuslistalla on siis lisää pitkäsoittoja Oulun suunnalta ja ”Stars Aligned” kannattaa sillä soittimeen.

9- /10

Ville Krannila

[/three_fourth]

[one_fourth_last]

Cover STARGAZERY Stars Aligned

1. Voodoo
2. Angel Of The Dawn
3. Missed The Train To Paradise
4. Invisible
5. Absolution
6. Academy Of Love
7. Painted Into A Corner
8. Dim The Halo
9. Bring Me The Night
10. Hiding
11. Warrior’s Inn
12. Dark Lady
13. Tumma Nainen (Special bonus track)

[/one_fourth_last]

JÄTÄ VASTAUS

Kommenttisi
Pistä nimesi tähän