Saxon – Battering Ram (2015)

[three_fourth]Saxon, joka on omissa kommenteissaan ristinyt itsensä jo manowarmaisesti The Mighty Saxoniksi, tuntuu palaavan vuosi vuodelta hevifanien keskuuteen kuin virkeä mammutti kivikaudelta. Bändin osalta nimittäin mikään ei tunnu muuttuvan, eikä ole muuttunut lähes 40 vuoden uran aikana. Alusta asti kelkassa pysyneen laulaja Biff Byfordin maanläheinen laulu ja kitaristi Paul Quinnin perinteiset heviriffit ovat kantaneet brittihevin pioneerien aluksen läpi kapeiden salmien ja karikoiden.

1990-luvun lopussa ja 2000-luvun alussa Saxon eli varsinaista renessanssiaikaansa. Levyt olivat loistavia kokonaisuuksia kulminoituen ”Lionheart” ja ”The Inner Sanctum” kaksikkoon sekä näiden vanavedessä todistettuun Tavastian keikkaan, jonka aikana bändi oli todella liekeissä. Saxon on myös edelleen niitä harvoja yhtyeitä, jotka ovat tuolloin levyttäneet vanhat hittinsä uusiksi ja onnistuneet parantamaan alkuperäisistä.

Valitettavasti nousukiito kääntyi vääjäämättä laskuun ja myöhemmin ilmestyneet ”Into The Labyrinth” ja ”Sacrifice” jäivät vaisuimmiksi Saxon-levyiksi sitten 1980-luvun puolivälin. ”Battering Ram” jatkaa pitkälti samaa jollain tavalla turvallista linjaa, mutta rehellisyyden nimissä kyllä pientä muutostakin on tapahtunut. Varmasti suuri osa on laitettava jo edellisen levyn miksanneen ja tällä kertaa tuottajana häärineen Andy Sneapin piikkiin. Sneapin kädenjälki kuuluu virkistävällä tavalla terävämmässä kitarasoundissa ja muutenkin ote on aavistuksen raskaampi kuin edellisellä levyllä. Myös Sneapin Hell-kollega David Bower käy avaamassa sanaista arkkuaan runomuodossa parissa biisissä.

Levyn käynnistävä nimikappale soi niin selvästi Judas Priestin viimeisimmän studioalbumin ”Redeemer Of Soulsin” hengessä, että oli pakko tarkistaa Priest-levyn sisältö hyllyltä, etteivät Yorkshiren kasvatit ole lähteneet anteeksiantamattomasti veriveljiään plagioimaan. Ei nyt sentään, mutta kiistatta samoja latuja kitaraharmonioissa kuljetaan. Perinteisesti Saxon on ladannut parhaat panokset levyjen alkupuoliskolle eikä ”Battering Ram” tuo tähän poikkeusta. Terävän avausraidan perään soiva ”The Devil’s Footprint” on Bowerin lausumaa introa sekä tiiviitä kitarariffejä myöten taatun varmaa ja parasta Saxon-laatua. Myös hitaammissa kappaleissa bändiltä löytyy taitoa ja sovituslahjakkuutta. ”Queen Of Hearts” on hyvä esimerkki tästä. Tunnelmallinen ja Saxonin mittapuulla moni-ilmeinen esitys.

Vahvan aloituskolmikon jälkeen levystä ei valitettavasti paljoa käteen jää. Kappaleet kuten ”Hard And Fast,” ”To The End” ja ”Stand Your Ground” olisivat voineet löytyä minkä tahansa heikomman Saxon-levyn takakannesta. Linja pysyy, mutta laadusta on kyllä tingitty. Kitarariffeistä löytyy hyviä koukkuja, ja soundi pitää jollain tavalla mielenkiintoa yllä, mutta Saxonin valttikortit eli Biffin laulumelodiat ja sovitukset eivät anna tällä kertaa juuri mitään tarttumapintaa. Biiseissä pyöritään hurrikaanin silmässä, Mount Everestin huipulla, Belgian sotatantereella ja lopulta päädytään sinne lähibaariin sammumaan. Nostalgiakaan ei riitä peittämään levyn puutteita. Toki tästäkin ne muutamat vakiopalat saadaan settiin mukaan ja ”Crusaderin” sekä ”Wheels Of Steelin” sekaan yhden kiertueen ajaksi.

Uutta ”Crusaderia” ei kaiketi kukaan Saxonilta tässä vaiheessa uraa uskalla vaatiakaan, mutta vaikkapa laadultaan vastaava ”The Inner Sanctum” kelpaisi kyllä mainiosti tähän suuntaan. ”Battering Ram” on sarjassa perusvarma ja kokonaisuutena yllätyksetön heavy metal-albumi, ja samalla bändi on myös tällä kertaa jälleen mennyt siitä missä aita on matalin. Livenä Saxon on kuitenkin edelleen rautaisessa tikissä ja suosittelen tulevalle Motörhead-keikalle menijöitä ehdottomasti tsekkaamaan lämmittelijän, mikäli yhtye ei ole ennestään tuttu.

7+ / 10

Ville Krannila

[/three_fourth] [one_fourth_last]

battering ram

1.Battering Ram
2.The Devil’s Footprint
3.Queen Of Hearts
4.Destroyer
5.Hard And Fast
6.Eye Of The Storm
7.Stand Your Ground
8.Top Of The World
9.To The End
10.Kingdom Of The Cross
11.Three Sheets To The Wind (The Drinking Song)[/one_fourth_last]

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here