Kynnyksen yli astuminen ei ollut Hammerfallin tavoitteena kuudennella studiolevyllään “Threshold” vaan ote on niin perinteinen kuin vuonna 2006 oli mahdollista, ja yhtyeen tavaramerkit ovat välittömästi tunnistettavissa. Lisäksi kun nämä merkit on järjestelty muiden bändien toimesta vuosikymmenien aikana niin perusteellisesti, ettei lähtökohtana voinut olla millään tavalla uuden innovaatioita pursuavan metallin suihkulähde. Toki tälle ei ole koskaan tarve, mikäli laatuluokka ja energia ovat muuten kohdallaan.
“Threshold” merkitsi viimeistä virallista esiintymistä kahdelle jäsenelle yhtyeen 1990-luvun ja 2000-luvun alun vakiintuneesta kokoopanosta. Basisti Magnus Rosén jätti rivit vuonna 2007 ja kitaristi Stefan Elmgren vuotta myöhemmin. Elmgren toi oman lisänsä bändin luovaan prosessiin ja on tälle jäähyväiskiekolle kynäillyt vaisuhkon instrumentaalin, mutta miehen vaikutus menestykseen on saattanut jälkikäteen arvioiden olla suurempi kuin vuonna 2006 oli käsityksenä.
Hammerfall oli tässä vaiheessa löytänyt toimivan menestyskaavan, jota ei lähdetty muuttamaan. Charlie Bauernfiendin voimakkaan tuotannon saattelemana yhtyeen eurometalli tarjoilee jykeviä riffejä, tarkkaa tuplabassari rumputulitusta Anders Johanssonin toimesta, tarttuvia kertosäkeitä sekä tarinoita teräksestä ja kunniasta.
Singlet “Natural High” sekä “The Fire Burns Forever” käyvät kaikkine kuluneine osineen parhaiksi esimerkeiksi tältä levyltä siitä, miten reseptiä toteutetaan kurinalaisella tehokkuudella. Näitä sävellyksiä on selvästi tarkkaan mietitty konserttilavoille. Mikäli CD-kaudella ensimmäiset kuusi kappaletta mieltää vanhan vinyylin tai C-kasetin A-puoleksi, tämä kokonaisuus on loppujen lopuksi tehokasta kuunneltavaa. Melodiat ovat vahvoja, Oscar Dronjak sekä Elmgren tarjoilevat muutaman yksinkertaisen, mutta tarttuvan riffin ja Cansin ajoittain kireältä vinkumiselta kuulostava vokaalityyli pysyy ruodussa. Useilta Hammerfallin pitkäsoitoilta tuttuja Game Of Thrones -maisemia maalaileva “Dark Wings, Dark Words” on kohokohta ja tässä bändin tyylitaju on parhaiten kohdallaan.
Komedian rajamailla heiluvat musiikkivideot alkukantaisen CGI-tekniikan kautta Hector-ritarin taisteluista vampyyrien kanssa ja ruotsalaisten yleisurheilijoiden sotkeminen paikallisten EM-kisojen kunniaksi eivät olleet ratkaisuja, jotka auttoivat yhtyettä saamaan minkäänlaista uskottavuutta oman genreboksinsa ulkopuolelta. Urheilijat ovat mestareita omissa lajeissaan ja pääsääntöisesti esiintyminen videoissa ei kuulu niihin.
Heikkona lenkkinä ovat myös sanoitukset, kuten usein Hammerfallin tapauksessa. Bändiltä on puuttunut kokonaan Manowarin itseironia ja Cansin kiljumat “we deal with steel and liberty” ja “heed the terminal call” nostavat kylmän hien otsalle.
Levyn loppu laskee tasoa selvästi ja tekee “Thresholdista” kaksijakoisen kokonaisuuden, kuten muutamaa lähinnä uran alkukauden studioteosta lukuunottamatta on ollut käytäntö kaikilla Hammerfallin täyspitkillä. Jostain syystä lopun “Genocide” ja “Titan” tuovat vahvat mielleyhtymät Judas Priestin “Unleashed In The East” -klassikkoliveen, jossa lähes saman nimiset biisit tulevat peräjälkeen. Näillä Hammerfallin kyhäelmillä ei Priestin lähes 50 vuoden takaista taikaa hätyytellä.
Kaikista puutteistaan huolimatta “Threshold” jättää positiivisen jälkimaun. Bändi tuntuu itse unohtaneen tämän levyn, sillä nimikappaletta lukuunottamatta materiaali on loistanut poissaolollaan settilistoista useiden vuosien ajan. Itse muistin yhtyeen kyntäneen loivaa alamäkeä jo edeltäneestä “Chapter V: Unbent, Unbowed, Unbroken” -albumista lähtien, mutta tosiassa vuoden 2006 LP on aavistuksen parempi kuin epätasaisuudesta kärsinyt edeltäjänsä.
Ostava yleisö tuntui olevan samalla linjalla. “Threshold” valtasi kotimaansa listojen ykköspaikan kahden kuukauden ajaksi ja ylitti selvästi kaksi edellistä kiekkoa menestysmittareilla.
7+/10
Ville Krannila
1.Threshold
2.The Fire Burns Forever
3.Rebel Inside
4.Natural High
5.Dark Wings, Dark Words
6.Howlin´ With The Pack
7.Shadow Empire
8.Carved In Stone
9.Reign Of The Hammer
10.Genocide
11.Titan
Hevimaailmassa vaellettu jo 1980-luvulta. Monipuolisen metallimusiikkiin syventymisen, perheen sekä työn ohella ajan vievät kolme koota; kirjoittaminen, koulutus ja kuntoilu.











