Iced Earth – The Glorious Burden (2004)

MAINOS:



20 vuotta sitten amerikkalaisen voimametallin pioneeri Iced Earth oli muutoksen edessä. Takana oli bändin menestyksekkäimpiin kuulunut kauhuelokuvien mytologiaa luodannut albumi ”Horrow Show” sekä onnistunut cover-levy ”Tribute To The Gods”. New Yorkin World Trade Centeriin kohdistuneet terrorihyökkäykset syksyllä 2001 inspiroivat kitaristi Jon Schafferin sävellystyötä samalla kun siirsi laulaja Matt Barlowin mielenkiinnon keulamiehen hommista poliisityöhön.

Uusi levy demottiin, mutta Barlowin puolivillainen vokaalisuoritus sai Schaefferin katsomaan muualle. Barlow tajusi itse motivaation puutteensa ja poistui. Korvaajaksi pyydettiin Judas Priestissä kaksi levyä tehnyttä Tim ”Ripper” Owensia, jolla riitti äänialaa ottamaan haasteellinen pesti vastaan. Owens suostui ensin laulamaan vokaalit vierailevana tähtenä, mutta kun Rob Halford teki paluun Priestin keulille suuren suosion saattelemana kesällä 2003, Ripper liittyi Iced Earthin riveihin pysyvästi.

Aikanaan tämä herätti innostusta. Toki Matt Barlow oli muovautunut Iced Earthin nimikkoääneksi, mutta samalla Owensin voimakasta suoritusta oli toivonut kuulevansa tämän kaltaisessa perinteikkäämmässä metallissa. Priestin tuotanto viimeisinä vuosina oli ollut selvästi polveilevampaa.

Ilmestyessään vuoden 2004 alussa, ”The Glorious Burden” sai hyvän vastaanoton, vaikka ei aivan vastannut edeltäjiensä suosioon. Erinomaisen ”Horrow Shown” jälkeen se tuntui pettymykseltä ja itselleni vasta seurannut ”Framing Armageddon” muutama vuosi myöhemmin onnistui paremmin lunastamaan kovat odotukset.

Tähtilipulla käynnistyvä yltiönationalistinen “The Glorious Burden” on yhä 20 vuotta myöhemmin kunneltuna kaksijakoinen kokonaisuus, mutta toimii huomattavasti paremmin kuin julkaisuajankohtansa hetkellä. Tämä osoittaa myös, kuinka yhtyeen myöhemmät vaiheet saavat peilaamaan näitä ajoittain aliarvostettuja teoksia tehokkaammin. Ripper on vaikuttanut niin monessa keskinkertaisessa yhteydessä Iced Earth -pestinsä jälkeen, että hänen tulkintansa tällä albumilla on ilahduttavaa kuultavaa. Barlowin sydäntäriipivään voimaan ei ylletä, mutta hienosti Owens silti haastavasta tehtävästä selviytyy.

”The Glorious Burdenin” parhaat hetket kuten ”The Reckoning (Don’t Tread On Me)” sekä ”Declaration Day” iskevät bändin kovimman materiaalin tavoin. Muualla ote lipsuu ajoittain sekavaksi, kuluneista kulunein ”Attila” ei toimi aiheena eikä musiikillisena katsauksena ja samoin Napoleonin viimeiset taistelut olisi kannattanut jättää historiaan.

Vastaavasti loppupuolelta löytyvä voimaballadi ”Hollow Man” meni aikanaan jostain syystä ohi, mutta nyt nousee yllättävän selvästi koko pitkäsoiton kärkeen. Ripper laulaa väkevästi ja Schafferin melodiantaju on tässä parhaimmillaan. ”When The Eagle Cries” ei toisena balladina ole kelvoton, mutta kalpenee rinnalla. Lienee syynsä, ettei videona usein pyörinyttä kappaletta Iced Earthin konserteissa myöhempinä vuosina enää kuultu.

Päätteeksi soiva ”Gettysburg (1863)” oli Schafferin sen astisen uran kunnianhimoisin teos, joka jakautui kolmeen osaan. Jokainen näistä kertoi yhden päivän tarinan kolme päivää kestäneestä Amerikan sisällissodan kääntöpisteeksi muodostuneesta Gettysburgin taistelusta heinäkuussa 1863. Myöhemmin erikseen julkaistiin DVD, jolla kitaristi kulkee läpi sotakentän Pennsylvanian osavaltiossa.

Toki historiallisena dokumenttina on pakko nostaa hattua asiaan paneutumiselle, mutta monllle Amerikan ulkopuolella majailevalle yksityiskohdat jäävät hämäräksi. Musiikillisesti ei aivan saatu aikaan uutta ”Dante’s Infernoa”, mutta niin vain Gettysburgin kanuunat vievät nyt mukanaan täysin eri tavalla kuin kaksi vuosikymmentä sitten.

Mahtipontisuudesta ja pituudesta hiukan tinkimällä tästä olisi saanut aikaan loistavan minieepoksen, mutta hyvä näin. Kitaristi kehuu Ripperin laulua kansilehdessä, ja kiistatta Owens tekee tässä yhden kaikkien aikojen parhaista vokaalisuorituksistaan. Bändi on Schafferin ääritempausten myötä todennäköisesti lopullisesti haudattu, joten mielellään näiden hyvien aikojen materiaaliin vuonna 2024 palaa.

8/10

Ville Krannila

1.The Star-Spangled Banner
2.Declaration Day
3.When The Eagle Cries
4.The Reckoning (Don’t Tread On Me)
5.Greenface
6.Attila
7.Red Baron/Blue Max
8.Hollow Man
9.Valley Forge
10.Waterloo
Gettysburg (1863)
11.The Devil To Pay
12.Hold At All Costs
13.High Water Mark

Profiili | + artikkelit

Hevimaailmassa vaellettu jo 1980-luvulta. Monipuolisen metallimusiikkiin syventymisen, perheen sekä työn ohella ajan vievät kolme koota; kirjoittaminen, koulutus ja kuntoilu.