Unearthly – The Unearthly (2014)

MAINOS:



[three_fourth]Unearthly on Brasiliassa vuonna 1998 perustettu black/death metallia soittava yhtye. Nyt tarkasteltava levy “The Unearthly” on bändin viimeisin viides täyspitkä ja ensi vuonna 2016 on seuraavaa albumia jo suunniteltu julkaistavaksi. Yhtye selkeästi arvostaa fanejaan ja on useasti käynyt soittamassa paikoissa, joissa vastaavia bändejä harvoin näkee.

“The Unearthly” on varsin onnistunut kokonaisuus, joka kuitenkin vaatii ensikertalaiselle useamman kuuntelukerran ennen kuin levystä pääsee täysin nauttimaan. Bändin faneille on varmasti luvassa tiukkaa kannujen pauketta, vahvat kitarasaundit ja brassimusiikistakin löytyy vaikutteita. Omaan korvaan veikkaisin, että ainakin Sepultura-fanit ovat tietoisia tästä bändistä tai jos eivät ole niin syytä olisi ainakin tutustua.

Rumpali Braulio Drumondin yleiskunto saattaa olla jo maratoonarin tasolla, koska ainakin tällä levyllä kannujen paukutus tekee vaikutuksen. Toki myös kitaraa vingutetaan lähelle äärirajoja. Myös vokaaliosuudet osoittavat, että Felipe Eregion on jo pitkään tätä taiteenlajia harjoittanut.

Muutamina nostoina esimerkiksi levyn avaava “The Sin Offering”, “Agens Mortis”, “The Dove And The Crow” ja “The Fire Of Creation” ovat kappaleita, joita itse soittaisin bändiin tutustuville ensimmäisenä. Mielestäni albumi paranee loppua kohden, mikä ei tietenkään ole ollut huonompi vaihtoehto biisijärjestystä suunniteltaessa. Toki väliin on isketty myös instrumentaali, jonka mielestäni olisi saanut jättää pois.

Alkuun levy kuulostaa hieman tasapaksulta, mutta muutaman kuuntelukerran jälkeen suosikkikappaleet jo löytyvät. Niiden tahdissa jalka alkaa polkea lattiaa ja niskalihakset joutuvat koetukselle pään heiluessa edestakaisin ja samalla on hyvä harjoitella seuraaviin ilmakitaran MM-kisoihin. Erittäin vahva albumi kategoriassaan ja levy onkin saanut kovia arvosanoja ympäri maailmaa.

8+ / 10

Jarno Kärnä

[/three_fourth] [one_fourth_last]

The Unearthly

1. The Sin Offering
2. The Confidence Of Faith
3. Eshu
4. The Unearthly
5. Agens Mortis
6. Chant From The Unearthly Rites
7. Where The Sky Bleeds In Red
8. The Dove And The Crow
9. From Womb To Reborn
10.The Fire Of Creation
11.Aisle To Everything[/one_fourth_last]

Profiili | + artikkelit

Hevimaailmassa vaellettu jo 1980-luvulta. Monipuolisen metallimusiikkiin syventymisen, perheen sekä työn ohella ajan vievät kolme koota; kirjoittaminen, koulutus ja kuntoilu.