Seven Against – Beneath The Shell (2015)

[three_fourth]Seven Against luottaa grooven ja vaihtoehtometallin voimaan. Pääkaupunki-seudulta kotoisin oleva yhtye on ollut kasassa kuutisen vuotta ja julkaissut demon jatkoksi kaksi EP:tä. Nyt on julkaistu vuoden 2014 aikana levytetty ensimmäinen pitkäsoitto. Miksauspöydän takana on häärinyt Mikko Raita, joka on työskennellyt mm. Von Hertzen veljesten sekä Apocalyptican kanssa. Tuotantoon on panostettu ja levyn soundeissa ei juuri olekaan moittimista, ja homma toimii sillä osastolla vähintäänkin tyydyttävästi.

Ongelmana on jälleen kerran materiaalin geneerisyys. Ajoittain bändin groovaava metalli tempaisee mukaansa kuten ”Sick And Tiredin” alussa ja ”Point Of No Returnissa,” mutta sen jälkeen sorrutaan sovituksellisesti liian turvallisiin ratkaisuihin ja biisit uhkaavat vajota tusinatasolle.

Paikoitellen tavoitellaan Machine Headin ja Panteran majestettisuutta, mutta kevyempi ja sliipatumpi ulosanti puristaa voiman kappaleista. Laulaja Toni on vahvimmillaan raskaammissa kohdissa, ja niissä kitaristi Tuomon riffit myös toimivat parhaiten. Valitettavasti nämä jäävät yksittäisiksi välähdyksiksi kappaleiden sisällä. Seven Against sijoitetaan lokeroon potentiaalia on, mutta sävellyksellistä voimaa vielä kaivataan.

7- / 10

Ville Krannila

Seven-Against-2014

[/three_fourth] [one_fourth_last]

sevenagainst

1.Beneath The Shell
2.Hollow State Of Mine
3.Sick And Tired
4.My Haunted Existence
5.Obsolete
6.Brotherhood
7.This Misery
8.Blood On Your Hands
9.point Of No Return
10.Stand The Flames
11.All Systems Fail
12.Bleach[/one_fourth_last]

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here