Lykaion – Heavy Lullabies (2015)

[three_fourth]Lykaion – Heavy Lullabies (2015)

Ensi kuuntelu tuottaa joskus melkoisia yllätyksiä, niin hyvässä kuin pahassakin. Joskus vain musiikki ei ole lainkaan sellaista mitä odottaisi, varsinkin jos vilkaisee koteloa ja sen enempää saatesanoja lukematta sujauttaa levyn soittimeen. Lykaionin uusimman ja urallaan toisen tuotoksen kansikuvan perusteella voisi luulla luvassa olevan rankemman tason metallia. Italia puolestaan on kunnostautunut lähinnä power metallin ja progressiivisemman hevin saralla, joten yllätys on kaksinkertainen, kun ”Heavy Lullabies” onkin oikeastaan juuri sitä, mitä nimi jo lupaa: melodista ja pimeää asennemetallia.

Vahvat goottivaikutteet kuuluvat musiikissa, samoin kuin Katatonia ja kotisuomalaiset vastaavat tyylilajin edustajat. Melodisuus on kyllä tälläkin levyllä vahvassa roolissa ja jotain perin italialaista kitaraharmonioissa on. Valitettavasti maa kuuluu myös solisti/kitaristi Alessandro Sforzan ajoittain vahvassa aksentissa, josta harva italialaislaulaja on hevimaailmassa eroon päässyt. Huuto-osuudet tuntuvat niin ikään hieman kireiltä, ja biisit tuntuvat vain keräävän aggressiota päästäkseen loistamaan rauhallisemmissa ja seesteisissä osioissa.

Bändi tuntuu olevan kovassa nosteessa, koska lämmitelty on jo todellisia tekijänimiä Deep Purplesta Kreatoriin ja Behemothiin. Hyvä meininki nelikolla on läpi albumin ja haittana on oikeastaan vain tietynlainen perustason suorittaminen, joka vaatisi sen pienen puristuksen noustakseen genressä harmaan massan yläpuolelle. Kerralla läpi kuunneltaessa ei voi välttyä lievästä puutumisesta. Tämän epäkohdan ja vokaalien pienen viilauksen jälkeen voidaankin puhua aivan eri tason yhtyeestä. Joka tapauksessa Lykaion tuotti täällä päässä jonkinasteisen yllätyksen, ja satunnaisista vioistaan huolimatta levyä pyörittelee pienissä annoksissa aivan mielellään.

8 /10

Ville Krannila

[/three_fourth]

[one_fourth_last]

416081

1. Heavy Lullaby
2. For Love
3. Anthem
4. I Don’t Love YouAnymore
5. Waitin’
6. Smile
7. End of Time
8. Out of my Heart
9. Animals
10. Accept Yourself
11. Till the End

[/one_fourth_last]

Website | + artikkelit

Hevimaailmassa vaellettu jo 1980-luvulta. Monipuolisen metallimusiikkiin syventymisen, perheen sekä työn ohella ajan vievät kolme koota; kirjoittaminen, koulutus ja kuntoilu.