Guns N´Roses paluun kokoonpano selviämässä

GNRreunion

Guns N’ Roses on vahvistanut esiintymisensä Coachella-festivaaleilla huhtikuussa 2016. Nyt yhtyeen lopullinen kokoonpano on selviämässä. Alkuperäismiehistöstä mukana ovat odotetusti Axl Rose, Slash sekä Duff McKagan. Heidän lisäkseen bändissä nähdään Axl Rosen kanssa uudemmassa GNR-kokoonpanossa aiemmin vaikuttaneet kitaristi Richard Fortus ja rumpali Frank Ferrer sekä kosketinsoittajat Dizzy Reed ja Chris Pitman. Jäsenet ovat vahvistaneet osallistumisensa eri Twitter-kanavien kautta. Izzy Stradlinin, Steven Adlerin ja Matt Sorumin rooliksi on jäämässä mahdolliset yksittäiset lavalla vierailut, joista neuvotellaan edelleen.

Kiertuesuunnitelmien osalta aiemmin uutisoidut 25 konserttia Amerikassa julkistetaan tämän hetkisen tiedon mukaan tammikuun lopussa. Lisäksi eri lähteiden mukaan bändi esiintyy Las Vegasissa huhtikuussa avattavalla uudella Arenalla sekä Bild-lehden mukaan myös Euroopassa, Saksan Hockenheimringillä heinäkuussa.

Lue lisää aiheesta.

gunsnrosescoachella

 

Website | + artikkelit

Hevimaailmassa vaellettu jo 1980-luvulta. Monipuolisen metallimusiikkiin syventymisen, perheen sekä työn ohella ajan vievät kolme koota; kirjoittaminen, koulutus ja kuntoilu.