Dee Snider julkaisee sooloalbumin “Now” loppuvuodesta

MAINOS:



DEE-SNIDER

Twisted Sister-johtohahmo Dee Snider julkaisee uuden sooloalbumin “Now” loppuvuodesta. Laulaja on kertonut uudessa haastattelussa levyn esittelevän erilaista puolta miehen musiikkiin ja luvassa ei ole suoraa metallitykitystä, vaan selvästi kaupallisempaa rock-soundia. Snider paljastaa työskennelleensä projektissa alan huippusäveltäjien kanssa ja kyseessä on silti “intensiivinen esitys.” Dee kertoo haastattelussa myös mielipiteitään mm. Lemmystä, David Bowiesta sekä Twisted Sisterin tulevasta jäähyväiskiertueesta ja uudesta dokumenttielokuvasta.

Twisted Sisterin varhaisvuosia esittelevän dokumenttielokuvan “We Are Twisted F***ing Sister!” DVD:n ilmestyminen Euroopassa on lykkääntynyt. DVD:n voi ennakkotilata tästä 16.3.2016 julkaisupäivämäärällä.

Kuuntele Dee Sniderin koko haastattelu alta:

Dee julkaisi viime kesällä soolokappaleen “To Hell And Back,” jonka saa kuunteluun alta:

Uusi traileri Twisted Sister-dokumenttiin:

Kuva: Tim Tronckoe

Profiili | + artikkelit

Hevimaailmassa vaellettu jo 1980-luvulta. Monipuolisen metallimusiikkiin syventymisen, perheen sekä työn ohella ajan vievät kolme koota; kirjoittaminen, koulutus ja kuntoilu.