Iron Maiden – The Book Of Souls (2015)

MAINOS:



Iron Maidenin viisi vuotta kestänyt levytystauko päättyi bändin julkaistessa 16. studioalbuminsa ”The Book Of Souls”:n. Viimeisen 15 vuoden aikana Maiden on noussut suosionsa huipulle ympäri maailman ja julkaissut tuona aikana viisi studioalbumia ja erinäisen määrän kokoelmia ja live-albumeita. ”Brave New World”:sta alkanut jättimenestyksen aikausi on siis kantanut yhtyeen koriin hedelmiä runsaalla kädellä.

Musiikillisesti tämä aikakausi on jakanut mielipiteitä kuin Mooses Punaisen Meren ja bändin musiikillinen suunta sekä tyyli samalla karannut kauas 1980-luvun Heavy Metal klassikkojulkaisuista progressiivisempaan suuntaan. Itse lukeudun niihin, joita uusi suunta ei ole miellyttänyt, vaan “Brave New Worldin” jälkeiset levyt ovat jääneet hyllyyn pölyttymään ollen jokainen aina edellistä kehnompi ja tylsempi tekele. ”The Book of Souls”:n julkaisua odotellessa kävi mielessä, etten hanki koko levyä. Pieniä ennakkoaavistuksia oli siitä, että tällä kertaa voisi olla edellisiä pitkäsoittoja parempaa tulossa.

”The Book Of Souls” on järkälemäinen ja kunnianhimoinen kokonaisuus, jolla on pituutta puolitoista tuntia. Kyseessä ei siis ole mitenkään kevyesti kuunneltava albumi, vaan vaatii useamman kuuntelukerran auetakseen kunnolla. Taustalla muiden askareiden ohessa soitettuna omaksuttavaksi levystä ei ole, vaan sisään päästäkseen siihen on paneuduttava ajatuksella kuin kirjan lukemiseen, ilman häiriötekijöitä. Vaikka albumin ensimmäinen single ”Speed Of Light” edustaa kepeämpää ja perinteisempää keikkojen avausbiisi-tyyliä, sitä ei ole nempää tarjolla, vaan “The Book Of Souls” liikkuu musiikillisesti pääosin  viimeisen 15 vuoden aikana tutuksi tulleella alueella ”Brave New World” -vaikutteiden ollessa vahvimpina läsnä.

Albumilla on kuitenkin myös ilahduttavia viitteitä 1980-luvun klassisen aikakauden suuntaan. Esim. avausraita ”If Eternity Should Fail”:n, nimibiisi ”The Book Of Souls”:n ja ”Empire Of The Clouds”:n bridget ja instrumentaaliosiot ovat kuin suoraan ”Powerslave”:lta ja 1980-luvun alkupuoliskon levyiltä. Myös Adrian Smithin ja Bruce Dickinsonin kirjoittama ”Death Or Glory” edustaa perinteisempää tyylisuuntaa verrattuna albumin pääasialliseen materiaaliin. Siinä kohdassa nuottivihkoa, mihin Dickinson on sulkakynänsä tökännyt, on myös havaittaivissa vivahteita herran soolomateriaalista.

Biisimateriaaliltaan ”The Book Of Souls” on hiukan kaksijakoinen. Albumilta löytyy sekä erinomaisia biisejä, että keskinkertaisuuksia ja vähintään yksi pökäle. On myös selkeästi kuultavissa, kuka tai ketkä ovat olleet yksittäisen biisin takana. “The Book Of Soulsin” omiin korviini parhaasta materiaalista vastaa Dickinson joko yksin tai Smithillä höystettynä.

2018 by JOHN McMURTRIE 2018 Copyright HELSINKI IRON MAIDEN

Levyn loistava avausraita ”If Eternity Should Fail” leijuu aivan omissa sfääreissään muuhun materiaaliin verrattuna ja pokkaa ylivoimaisesti parhaan biisin pokaalin. Myös mahtipontinen, eeppinen ja tunnelmallinen päätösbiisi ”Empire Of The Clouds” on massiivisesta 18 minuutin pituudestaan huolimatta mielenkiintoista ja vangitsevaa kuunneltavaa ja oiva osoitus Dickinsonin monipuolisuudesta säveltäjänä, jos siitä nyt oli mitään epäilystä. Ko. biisi vaatii usean kuuntelun ennen kuin se avautuu kunnolla ja siitä alkaa pitää. Myös Smithin kanssa työstetyt ”Speed Of Light” ja Manfred Von Richthofenista kertova ”Death Or Glory” sijoittuvat biisimateriaalin parempaan päähän tai vähintään ylempään keskikastiin kuulijasta ja mausta riippuen.

Levyn keskinkertaisemmasta materiaalista löytyy joko kokonaan tai osittain Steve Harrisin nimi päältä. Harrisin apuna sävellystyössä ovat häärineet Dickinsonia ja Nicko McBrainia lukuunottamatta kaikki muut bändin jampat. Janick Gersin kanssa kirjoitettuja nimibiisi ”The Book Of Souls”:ia ja ehkä ”Shadows Of The Valley”:ta lukuunottamatta Harrisin kynä on jäänyt teroittamatta parhaimpaan teräänsä ja jäänyt toistamaan samoja jo aikaisemmin useasti kuultuja, paikoin väkinäisiä, kiemuroita.

Potentiaaliset ”The Great Unknown” ja ”When The River Runs Deep” hukataan ontuvaan kertosäkeistön johdantoon ja itse kertosäkeistöön. Myös edesmenneestä koomikko Robin Williamsista kertova ”Tears Of A Clown” jää useamman kuuntelukerran jälkeen latteaksi. Top-5:een yltävän nimibiisin vastapainoksi ”The Red And The Black” on levyn selkeästi huonoin tekele. Kappale on väkinäisine vokaalikuvioineen yritelmä, jonka päättymistä odottaa viimeistään viiden minuutin kohdalla, mutta se *kele jatkuu vielä yli seitsemän minuuttia!

Myös osassa muita biisejä olisi selvästi tiivistämisen varaa eli jälleen kerran olemme sen saman äärellä, mitä olen pitänyt jo Blaze Bayleyn ajoista asti Maidenin perisyntinä, eli sovitusten liiallisen venyttämisen instrumentaaliosioilla tai kertosäkeistön jankkaamisella pidemmälle kuin ne kantavat. Vanha totuus on, että turhaa kikkailua vähemmäksi ja kappale toimii paremmin. Nyt suurimmasta osasta raitoja voisi saksia surutta 1-7 minuuttia pois ja se on paljon se. Kertosäkeistöjä toistetaan jälleen aivan liian usein. Kun vilkaisee kansivihkosta, näky on paikoin musertava; suurin osa lauluosioista on kertosäkeistön toistoa.

Tuottajan pallilla istuskelee jälleen Steve Harrisin liekassa “Brave New Worldilta” asti Maidenin kanssa työskennellyt Kevin Shirley. Soundeissa ja miksauksessa on myös huomauttamisen varaa, tosin se tuntuu vaihtelevan biisien välillä. En tiedä, kummanko herran käden jälki levyllä enemmän kuuluu, mutta soundit ovat latteat ja kitarariffit on piilotettu laulun sekä rumpujen lätkytyksen taustasurinaksi. Kyllä, lätkytyksen. McBrainin pintaan nostettu kannutus kuulostaa paikoin kuin olisi läiskitty märällä kissannahalla pöytään. Ja ne ”Speed of Light”:n lehmänkellot olisi pitänyt jättää navettaan Mansikin kaulaan.

2018 by JOHN McMURTRIE 2018 Copyright HELSINKI IRON MAIDEN

Mitään erityisiä huippusuorituksia ei instrumenttien puolesta ole havaittavissa osin kitaroiden taustalle hautaamisen vuoksi. Dickinson on hyvässä vedossa ja lauluääni on pääosin puhdas. Kaikki vokaalikuviot eivät kuulosta luontevilta, vaan Dickinson joutuu paikoin taistelemaan päästäkseen niihin korkeuksiin, mihin laulu on kirjoitettu.

Julkaisun ulkoasussa ja kansitaiteessa on palattu harharetkien jälkeen vanhaan kunnon kasarityyliin. Kansitaiteesta vastaa Judas Priestille mm. ”Painkillerin” piirustellut Mark Wilkinson. 2CD:n Deluxe Edition-julkaisun kansikirja on laadukasta työtä ja kuvitukset palaavat ”Powerslave”:n henkeen maagisessa ja verisessä kirottujen Maya-intiaanien maailmassa Eddien toimiessa sydämiä rinnasta kaivavana uhrienmetsästäjä.

”The Book Of Souls” ei ole mikään messiasalbumi ja se voisi olla muutamilla pienillä muutoksilla paljon parempi. Albumi palauttaa synneistään huolimatta menetettyä uskoa Maidenin kykyyn tehdä hyvää heviä muutaman kehnomman julkaisun jälkeen.

Bruce Dickinsonin panos tälle albumille ilahduttaa erityisesti. Ilman Brucen panosta “The Book Of Souls” tuskin olisi niin hyvä albumi kuin se on ja saa sen vuoksi sen arvosanan kuin saa. Huomaan tarttuvani tähän levyyn lyhyessä ajassa useammin kuin kolmeen edelliseen yhteensä.

”The Book Of Souls” on selkeästi parasta, mitä Iron Maiden on julkaissut sitten ”Brave New World”:n. Yleensä eeppisiä mittasuhteita tavoittelevat hevilevyt epäonnistuvat enemmän tai vähemmän kuten esim. Judas Priest:n ”Nostradamus”, mutta ”The Book Of Souls” onnistuu siinä aivan kohtuullisesti. On albumi saanut lyhyessä ajassa jo loistavaa listamenestystä, josta tosin osa selittyy siitä, että kyseessä on Iron Maiden, eikä albumin loistavuudesta. Tänä vuonna on julkaistu paljon parempia levyjä. Joka tapauksessa tätä pitkäsoittoa kelpaa kyllä kuunnella ilman pahempia irvistelyjä.

7½/10

Tomi Väänänen

1.If Eternity Should Fail
2.Speed Of Light
3.The Great Unknown
4.The Red And The Black
5.When The River Runs Deep
6.The Book Of Souls
7.Death Or Glory
8.Shadows Of The Valley
9.Tears Of A Clown
10.The Man Of Sorrows
11.Empire Of The Clouds

+ artikkelit

Tulisieluinen ja mustaverinen Savon Nosferatu, joka imee elinvoimansa raskaasta musiikista, hard rockista black metalliin. Musiikin ohella ajankäyttöä ohjaavat työ, perhe, lasten harrastukset, kuntosali, kalastus, jääkiekkohuliganismi sekä leffat ja tv-sarjat.