Tietyissä levyissä on se jokin, mikä koskettaa nimenomaan suomalaista sielua. Itsemurhaa ja kuolemaa syleillyt Sentenced ylsi tähän läpi uransa, mutta 30 vuotta täyttävä ”Down” saattoi olla tämän kosketuksen kulminaatiopiste. Neljäs studioalbumi julkaistiin Century Media -levy-yhtiön kautta ja oli yhtyeen ensimmäinen laulaja/basisti Taneli Jarvan eroamisen jälkeen. Hänen tilalleen mikrofonin ääreen oli tullut Ville Laihiala ja bassoa näissä sessioissa soitti soolokitaristi Miika Tenkula. Vakituinen basisti Sami Kukkohovi liittyi yhtyeeseen vasta albumin julkaisun jälkeen ja viimeisteli bändin kokoonpanon uran päättymiseen saakka.
Edeltäneellä “Amok“-levyllä kuultua bändin soundin muutosta jatkettiin vielä pitemmälle “Downilla” ja death metal -vaikutteet on karsittu lähes kokonaan pois. Synkkyydestä ei silti ole tingitty ja lähes jokaisen kappaleen aiheet käsittelevät itsemurhaa sekä kuolemaa. Goottisävyt olivat olleet aiemmin jo vahvasti läsnä, mutta tällä levyllä genrerajat hämärtyivät sen verran, ettei Sentencedia enää kannattanut lokeroida.
Breed-yhtyeestä saapuneen Laihialan debyytti on laulusuorituksen osalta aliarvostettu mestariteos. Miehen karhea ja tunteellinen baritoni on tarkoituksella miksattu musiikin alle, korostaen toisaalta sielultaan hukkumassa olevan päähenkilön kohtaloa ja yhtä lailla tuoden esiin Sentencedin tälle levylle vahvasti muuttuneen olemuksen. Laihiala tuntuu kertovan tarinaa väsyneesti, kohtaloonsa alistuneena ja vähintään vuosisatoja eläneenä, mikä on itsessään kunnioitettava saavutus. Laulajalla oli levytyshetkellä ikää vain 23 vuotta.
Waldemar Sorychta yleensä vuoli kultaa kaikessa mitä teki 1990-luvulla ja osasi kanavoida masentavan juhlavan keskitempoisen vyörytyksen melankolisiin melodioihin sekä tarttuviin kertosäkeisiin. Sorychta soitti myös albumille koskettimia, joka saattoi saada puristeissa kylmiä väreitä aikaiseksi. Tosiasiassa nämä osuudet on sovitettu sisään taidokkaasti ja lähinnä nousevat esiin muutamassa avainkohdassa korostaen tunnelman kylmyyttä sekä tarinoiden sieluttomuutta.
Samalla tavalla vokaaleissa vierailevat, vuonna 2017 ajasta ikuisuuteen siirtynyt, jo Moonspellin “Wolfheart” -levyllä vakuuttanut Birgit Zacher ja Samaelin Vorph tuovat väriä ainoastaan hetkittäin. Viimeksi mainittu kähisee niin pidättyvästi kolmessa kappaleessa, ettei hänen ääntään “Keep My Grave Openia” lukuun ottamatta jälkikäteen muista edes kuulleensa Laihialan tulkinnan seasta.
Biisit ovat tasapainoilua tunnelman ja melodioiden välillä. Tenkulan ja Sami Lopakan kitarat soivat alakuloisesti johdatellen kohti väistämättömiä kertosäkeitä. Sovitukset tuntuvat tarkasti harkituilta. Niissä hetkissä, joissa tahtia riffien osalta aavistus kiristetään, hautajaismainen tunnelma ja rytmi eivät väisty syrjään.
“Noose” on ansaitusti noussut itsenäisen klassikon asemaan kokonaisuuden sisällä. Biisissä on raakaa tarttuvuutta, jota kontrastina peilaavat terävät kitarat sekä Vesa Rannan suoraviivainnen rumputyyli. “Keep My Grave Open” on vähintään yhtä merkittävä teos, jonka näennäinen yksinkertaisuus, Vorphin kähinät sekä hyvin yhtyeen alkuaikojen kuolosta toiselle polulle siirtyneet nuotit jakoivat mielipiteitä. Aika on tehnyt tehtävänsä positiivisessa mielessä, ja biisi on tarttuva luisumatta radiosoiton uhriksi.
Dynamiikkaa ja variaatiota hakevat eivät “Downin” syövereistä saaneet hakemaansa, ja “North From Heren” suosikikseen tunnustaneet kielsivät yhtyeen – kunnes moni palasi ruotuun viimeistään tätä seuranneen ja entistä tiukemmin kuulijoiden hermoon osuneen “Frozenin” myötä.
“Down” oli levy, jolla Sentenced löysi itsensä ja latua auottiin samaa reittiä vajaat 10 vuotta myöhemmin tapahtuneeseen viimeiseen levyn sekä konserttiin saakka. 30-vuotisjuhlaa viettävä kiekko sai myös aikanaan merkittävän positiivisia arvioita ympäri Eurooppaa. Vaikutti siltä, että myös muut mantereen kansakunnat vakuuttuivat suoraviivaisen rehellisestä ilmaisusta ja pidättyvän murheen maustamista tumman Pohjolan sointukuluista.
9/10
Ville Krannila
1.The Gate
2.Noose
3.Shadegrown
4.Bleed
5.Keep My Grave Open
6.Crumbling Down (Give Up Hope)
7.Sun Won’t Shine
8.Ode To The End
9.0132
10.Warrior Of Life (Reaper Redeemer)
11.I’ll Throw The First Rock
Hevimaailmassa vaellettu jo 1980-luvulta. Monipuolisen metallimusiikkiin syventymisen, perheen sekä työn ohella ajan vievät kolme koota; kirjoittaminen, koulutus ja kuntoilu.
 Metalliluolan arvio, Ville Krannila){kind=link}