Martin Van Drunen jättänyt Hail Of Bullets-yhtyeen

MAINOS:



hailofbullets

Laulaja Martin Van Drunen on poistunut Hail Of Bulletsin riveistä. Bändi ilmoittaa syiden olevan henkilökohtaisia, eikä yhteistyötä Van Drunenin kanssa enää voitu jatkaa. Hail Of Bullets kertoo myös jatkavansa toimintaansa uuden laulajan voimin. Mahdolliseksi korvaajaksi on yhtyeen Facebook-sivuilla mainittu jo tekijänimiä kuten Bolt Throwerin Karl Willets. Yhtyeen oli tarkoitus esiintyä Suomessa Steelfest Open Air-festareilla ensi toukokuussa, mutta bändin mukaan kaikki tulevat keikat on nyt peruttu ja Hyvinkäälle etsitään korvaavaa artistia. Hail Of Bullets julkaisi toistaiseksi viimeisimmän kolmannen studioalbuminsa “The Rommel Chronicles” vuonna 2013.

Lue bändin tiedote asiasta.

Katso Hail Of Bulletsin video kappaleesta “Warsaw Rising” alta:

Profiili | + artikkelit

Hevimaailmassa vaellettu jo 1980-luvulta. Monipuolisen metallimusiikkiin syventymisen, perheen sekä työn ohella ajan vievät kolme koota; kirjoittaminen, koulutus ja kuntoilu.