Koti Haastattelut ja raportit Klubeilta suurille areenoille: Powerwolf, HammerFall & Wind Rose @Black Box, Helsinki 23.2.2026.

Klubeilta suurille areenoille: Powerwolf, HammerFall & Wind Rose @Black Box, Helsinki 23.2.2026.

Tekijä
Riku Juutilainen ja Hannu Juutilainen
-
MAINOS:


Vuoden 2025 Tuska-festivaalin yhtenä pääesiintyjänä nähty saksalainen power metal -suuruus Powerwolf palasi Suomeen Helsingin Jäähallin Black Boxissa 23. helmikuuta 2026 pidetyn oman konserttinsa myötä.

Keikka oli osa “Wake Up The Wicked” -Euroopan-kiertuetta.

Powerwolf on vuosien varrella vakiinnuttanut asemansa yhtenä Euroopan vaikuttavimmista livebändeistä, tunnettu näyttävistä lavashow’staan, teatraalisesta estetiikastaan sekä tinkimättömästä ja tarkasta soitostaan. ”Wake Up The Wicked” -kiertue jatkaa yhtyeen matkaa modernin power metallin kirkkaimpana majakkana. Kyseessä oli rundin toinen osuus, johon kuului muun muassa Suomi ja muita Pohjoismaita.

Powerwolfin mukana kiertueella nähtiin erikoisvieraina ruotsalainen heavy/power metal -veteraani HammerFall sekä italialainen poweria ja folk metallia sekoittava Wind Rose.

Italialaisen Wind Rosen keikan aikana permannolla nähtiin koominen määrä puhallettavia hakkuja, kirveitä ja miekkoja, jotka heiluvat yleisön käsissä. Laulaja Francesco Cavalierilla oli jopa oopperamainen ääni, mutta kappaleet eivät valitettavasti olleet tarpeeksi vahvoja kantamaan koko esitystä.

Kosketinsoittaja Federico Meranda käytti monenlaisia soittimia ja liikkui välillä lavan etuosassa. Lava oli näyttävästi koristeltu, ja mikkiständit näyttivät massiivisilta betonipatsailta, jotka sopivat hyvin yhtyeen fantasiamaailmaan.

Yleisö hyppi eniten ”Diggy Diggy Holessa” (The Yogscast -cover) ja meno oli yllättävän kova, mutta silti typerät lyriikat saivat aikaan lähinnä myötähäpeää. Odotin jo, että show olisi päättynyt tähän, mutta vielä oli kärsittävä ”Rock And Stone” ja aivan viimeiseksi PA:sta tuutattu tanssimusiikin remix-versio samaisesta kappaleesta. Bändi pisti remixin aikana kunnolla tanssiksi ja reivit pystyyn.

Valitettavasti jo noin 35 minuutin mittainen setti tuntui pitkältä, mutta kyllä myös tälle yhtyeelle faninsa löytyy. Tällaisia väkinäisen humoristisia sankariheviteemaisia tusinabändejä alkaa olla jo aivan liikaa. Toivottavasti kukaan ei joudu koskaan kokemaan laulajan uhkailemaa kahden tai kolmen tunnin mittaista omaa keikkaa.

HammerFallin aikana soundit paranivat huomattavan paljon ja kokonaisuus kuulosti selkeämmältä. Ruotsin power metal -jättiläinen HammerFall on keikkaillut maassamme harvakseltaan ja yhtyeen viimeisimmästä omasta klubikeikasta on kulunut jo parikymmentä vuotta. Festivaaliesiintymisiä on nähty muutamia, joista edelliset Tampereen Tuhdimmilla Tahdeilla vuonna 2025 ja Helsingin Hellsinki Metal Festivalilla vuonna 2024.

”Avenge The Fallenissa” kuultiin Oscar Dronjakin näyttävä kitarasoolo ja rumpali David Wallin sekä laulaja Joacim Cans heiluivat korkeimmalla korokkeella. ”Heeding The Call” edusti ansiokkaasti vanhempaa materiaalia. ”Any Means Necessaryssa” Dronjak ja toinen kitaristi Pontus Norgren nousivat vuorollaan korkeimmalle korokkeelle ja kitaristit esittivät pitkät soolo-osuudet. Bändi vitsaili siitä, mihin Yngwie Malmsteenia edes tarvitaan, kun heillä on Norgren.

”Hammer Of Dawnissa” nähtiin Dronjakin hauska vasarakitara. ”Now make some fucking noise Helsinki”, spiikkasi Cans. ”Renegaden” käynnisti tuttu intro, jossa kuultiin moottoripyörän jylyävä ääni. Cans soitti jonkin verran Dronjakin kitaraa.

”Hammer Highissa” nyrkit ja kuvitteelliset vasarat nousivat ilmaan. ”Last Man Standingin” aikana lavaa peitti paksu savuverho ja kappale eteni rauhallisemmassa tempossa. ”Let The Hammer Fallissa” kuultiin pitkä yleisönhuudatus basisti Fredrik Larssonin ja Dronjakin säestäessä.

”The End Justifies” alkoi maukkaasti Wallinin rummuilla ja ”(We Make) Sweden Rockissa” nähtiin komea ryhmäposeeraus. ”Hail To The Kingissa” Dronjak kävi jopa soittamassa Wallinin rumpujen peltejä. Aivan loppuun bändi tarjoili paljon soitetun ”Hearts On Firen” ja keikka oli näin paketissa.

Esiintyminen oli hyvin rutiininomaista ja jokainen soitettu biisi tuntui liian tutulta. Lisäksi vuodesta toiseen viljellyt kuluneet vitsit koituivat aikanaan Sabatonin kohtaloksi ja nyt HammerFall on ajautumassa samaan tilanteeseen. Tunnin ja viisi minuuttia kestänyt setti ei juuri eronnut edellisistä festariseteistä. Nyt kuultiin käytännössä sama settilista kuin vuonna 2025 Tampereella, mutta parilla kappaleella lyhyempänä. Eroa ei ollut myöskään kuin muutaman kappaleen verran Hellsinki Metal Festin esiintymiseen. Tähän kaipaisi jo vaihtelua.

Pääpaino oli tuoreimmassa vuoden 2024 ”Avenge The Fallen” -albumissa, jolta lohkaistiin kolme kappaletta. Nolla biisiä loistavalta debyyttialbumilta ”Glory To The Brave” (1997) on suorastaan huutava vääryys.

Lavan linnamainen kivimuurilavastus oli näyttävä ja sen päälle jäsenet pääsivät myös kipuamaan. Tyylikkäät ja voimakkaat valot täydensivät kokonaisuuden. HammerFallin keikka oli hyvä perusveto, tosin rutiininomaisuus sekä setin yllätyksettömyys verottivat kokonaisvaikutelmaa.

Saksalainen Powerwolf oli odotettu pääesiintyjä ja lavan edusta oli todella täynnä. Koko permannon alueelle olisi tästä huolimatta mahtunut yleisöä huomattavasti enemmän.

Valitettavasti Powerwolf ei myöntänyt valokuvauslupia median edustajille.

Powerwolf aloitti show’nsa hieman myöhässä ja tuoreen albumin ”Bless ’Em With The Blade” löi alkutahdit. Laulaja Attila Dorn nousi kappaleen aikana alas valtavalta tornilta kuin jonkinlaisena metallimessun saarnaajana. Huiman äänialan omaava baritoni oli heti alusta alkaen vakuuttava ja koko bändi säteili vahvaa live-energiaa.

Suuri lava oli komea ja upea kolmiulotteinen taustakuvitus screeneillä lyhyiden videoanimaatioiden kera oli mallikkaasti toteutettu. Esiintyminen sisälsi valtavan määrän pyroja ja tulisoihtuja, joita nähtiin hurja määrä heti alusta lähtien. Bändin liveilmeessä ja lavashow’ssa on paljon yhtymäkohtia Ghostiin.

”Armata Strigoissa” kuultiin ensimmäinen yleisönlaulatus ja Dorn laulatti vuorollaan naisia sekä miehiä. Kosketinsoittaja Falk Maria Schlegel saapui lavan takaa eteen kannustamaan yleisöä ja bändi vaati jopa järjestyksenvalvojia laulamaan, kun muut olivat hetken hiljaa. Lopuksi tietysti kaikki pääsivät yhtä aikaa ääneen. ”Armata Strigoin” yleisönlaulatus on ollut samassa muodossa jo pitkään, edelleen hauskana vitsinä, mutta show’ta piristäisi uusien juttujen keksiminen.

”Sinners Of The Seven Seasissa” yleisö hyppi innokkaasti ja ”Amen & Attackissa” lauloi villisti mukana. Kitaristi Matthew Greywolfia tuurannut Dom R. Cray meni Falk Maria Schlegelin luo poseeraamaan ja pyroa syöksyi myös lavan yläosasta.

”Army Of The Nightin” perään kuultu ”Dancing With The Dead” oli täysosuma, jonka alussa nähtiin Dornin ja Schlegelin humoristinen tanssi sekä kappaleen aikana näyttävä luurankotanssijoiden performanssi. ”Incense & Iron” jatkoi vahvaa suorittamista ja biisissä kuultiin pitkä, teknisesti vaikuttava kitarasoolo.

Dorn piti keskiaikaan liittyvän puheen ennen menevää ”1589”:ää. Kappale sai aikaan useamman wow-reaktion ja toimi livenä erinomaisesti. ”Demons Are a Girl’s Best Friendissa” bändi antoi yleisön laulaa kertosäettä myös kesken kappaleen.

Illan ehdottomasti hienoin hetki ja todellinen kohokohta oli jylhä ”Kreuzfeuer”, jonka aikana lavalle ilmestyivät soihdunkantajat. Lavaa koristi suuri risti ja koko lava oli kirjaimellisesti tulessa. ”Kreuzfeuer” on sellainen kappale, jonka haluaisi kuulla heti uudestaan. ”Fire And Forgivessa” Schlegel kävi lyömässä Roel van Heldenin rumpuja ja Dorn sai käsiinsä massiiviset liekinheittimet, joilla hän ampui tulta ilmaan kuin Bruce Dickinson Iron Maidenin keulilla konsanaan.

”Resurrection By Erectionin” paukkupommi säikäytti monet ja lisäksi nähtiin näyttäviä savupatsaita. ”Where The Wild Wolves Have Gone” toi mieleen esimerkiksi Avantasian ”Luciferin” ja Sabatonin ”Christmas Trucen”, sillä lavalle tuotiin palava piano. Schlegel ja Dorn esittivät rauhallisen ja herkän kappaleen tunteikkaasti puhelimien valojen ja lavan liekkien loisteessa.

Viimeistään ”Heretic Huntersin” aikana Powerwolfin screeneillä nähty ihmissusi loi yhtymäkohtia Iron Maidenin Eddie-maskottiin, ja on tyylikästä, että yhtyeiltä löytyy oma ikoninen hahmonsa. ”Joan Of Arcissa” luurankotanssijat palasivat lavalle enkeleinä, joiden siivet sytytettiin palamaan. Biisi oli omalla kohdalla yksi keikan kohokohdista ”1589”:n, ”Kreuzfeuerin” sekä ”Where The Wild Wolves Have Gonen” ohella.

”We Drink Your Bloodin” aikana valtavat paukut räjähtelivät myös katosta. Keikan varsinainen osuus päättyi tähän ja yleisö jäi janoamaan encorea. Pian sellainen saatiin, kun Dorn ja Schlegel nousivat lavalle pitämään pitkän, lähes kymmenminuuttisen puheen. Paikoin tuntui kuin käynnissä olisi ollut metallimessu tai jopa eräänlainen jumalanpalvelus, sillä Dorn lauloi jumalanpalveluksista tuttua melodiaa ja pyysi yleisöä yhtymään mukaan.

Encoren avausnumerona kuultu ”Sanctified With Dynamite” soi väkevästi kipinäsuihkujen valaistessa lavaa ja Schlegel heilutti bändin suurta lippua kuin voiton merkiksi. ”Blood For Blood (Faoladh)” tarjosi lisää nautittavaa ja ”eins, zwei, drei, vier” -huudoilla ryyditetty ”Werewolves Of Armenia” päätti keikan lopullisesti. Ennen tätä illan paketoinutta kappaletta kuultiin valitettavasti jälleen turhan pitkä yleisönhuudatus.

Loppuseremoniat hoidettiin pitkän kaavan mukaan. Bändi jäi kiittelemään yleisöään vielä useiden minuuttien ajaksi ja plektrat, rumpukapulat sekä settilistat saivat uudet omistajansa. Kaikki jäsenet kävivät yksitellen lavan edustalla ja aivan lopuksi myös bändin ydinkaksikko Dorn ja Schlegel yhdessä.

Bändien merchandise-tiskille oli järjettömän pitkät jonot erityisesti ennen keikkojen alkua. Myyntipöytiä oli useiden kymmenien metrien verran ja jokaisella bändillä oli runsaasti tuotteita tarjolla. Nykytrendin mukaisesti fyysisen musiikin osuus oli minimaalinen, kun taas paitoja ja huppareita oli tarjolla lähes loputtomasti. Powerwolf ei yllättäen myynyt keikalla lainkaan fyysistä musiikkia.

Noin kahden tunnin mittainen keikka tarjosi loistavaa viihdettä ja oli odotetun vahva. Powerwolfin näyttävä valo- ja tulishow pääsi loistavasti oikeuksiinsa pimeässä Black Boxissa, toisin kuin ulkoilmakeikalla. Powerwolfin ura on ollut hienoa seurattavaa, ja yhtye nousi Euroopassa klubeilta areenaluokkaan ja festivaalien pääesiintyjäksi hämmästyttävän nopeasti.

Ennen Tuskan vuoden 2025 festarivetoa Powerwolf vieraili Suomessa muun muassa John Smith Rock Festivalilla vuonna 2022, Rockfestissä 2019, South Parkissa 2016 ja Tuskassa 2014. Pienemmillä klubeilla yhtye esiintyi The Circuksessa 2019, Nosturissa 2016, Tampereen Tullikamarin Klubilla 2016 sekä Tavastialla 2014.

Powerwolfilla vaikuttaa olevan edelleen pitkä ja näyttävä ura edessään. Yhtyeen livespektaakkeliin pääsee myös kotisohvalta käsin esimerkiksi tuoreen ”Wildlive”-tallenteen kautta.

Raportti: Riku Juutilainen
Kuvat: Hannu Juutilainen © Metalliluola

Toimittaja |  + artikkelit

Intohimoinen livekeikoilla kävijä ja fyysisen musiikin raskaan sarjan keräilijä. Hifistä hullaantunut ja albumien teknisestä toteutuksesta kiinnostunut seikkailija, jonka sydän sykkii eniten Nightwishille, mutta tarkassa seurannassa on hard rockin ja perinteisen hevin monipuolinen maailma 70-luvun Black Sabbathista aina 2000-luvun sinfonisen metallin aaltoon asti kaikkine orkestereineen. Vapaa-ajalla ohjelmaan kuuluu frisbeegolf, jos radoille vain keikoilta ennättää.

+ artikkelit

Perinteisen raskaan rockin ja melodisen metallin ystävä. Livekeikkojen ja (vinyyli)levymusiikin suurkuluttaja. Musiikin ohella vapaa-aikaan kuuluvat viskiharrastus ja frisbeegolf. Kamera on mukana keikalla kuin keikalla.

LIITTYVÄT ARTIKKELITLISÄÄ TEKIJÄLTÄ

Metalliluola.fi
Facebook Instagram Linkedin Spotify X Youtube
© Metalliluola.fi