Hammerfall on ilmoittanut julkaisevansa uuden studioalbumin ensi vuoden aikana. Laulaja Joacim Cans ja kitaristi Oscar Dronjak ovat kertoneet Spark TV:n haastattelussa bändin valmistelleen uutta materiaalia jo parin kuukauden ajan ”(r)Evolution”-kiertueen aikana. Cansin mukaan yhtye siirtyy studioon helmikuussa 2016 toteutuvien viimeisten keikkojen jälkeen ja levy julkaistaan ennen vuoden loppua.
Katso haastattelu alta:
Hevimaailmassa vaellettu jo 1980-luvulta. Monipuolisen metallimusiikkiin syventymisen, perheen sekä työn ohella ajan vievät kolme koota; kirjoittaminen, koulutus ja kuntoilu.