Celesti Alliance – Hybrid Generation (2019)

Mainos:
Saarihelvetti

Kaksi vuotta ”Time To Rise” –EP:n jälkeen helsinkiläinen Celesti Alliance on valmis vakuuttamaan kuuntelijat ensimmäisellä täyspitkällään. Jo EP:llä yhtye tasapainoili brittiläisen perinteisen metallisoundin ja erityisesti Gamma Rayn polkua kulkevien melodioiden sekä sointukuvoiden välillä. Jälkimmäinen korostui vokalisti Valtteri Heiskasen saksalaisten Kai Hansenilta ja Ralf Scheepersiltä vaikutteensa ottaneessa tulkinnassa.

”Hybrid Generation” –levyllä yhtye on valinnut  jo EP:llä paremmin muottinsa sopineen saksalaisuuden. Celesti Alliancen musiikissa koskettimet ovat vahvemmassa roolissa ja kitarat soivat heleämmin, muuten kyseessä voisi kansitaidetta myöten olla tribuutti reilun 20 vuoden takaiselle ”Powerplant”–albumille. Päätöskappale venyy mahtipontiseen 10 minuutin mittaan, tämä on myös tuttua monelta Gamma Rayn levyltä. Tribuuttia ei olisi paremmin voinut valita, sillä tämän musiikkityylin laadukkaat suorittajat ovat todella harvassa vuonna 2020.

Kuva: Janica Lönn / Storm Photography.

Laulaja Heiskanen kanavoi sisäistä Kai Hanseniaan läpi albumin, ja aiemmin ajoittain haparoinut ylärekisteri on nyt paremmin hallussa. Tuotannossa saisi olla raskautta enemmän, koskettimet täydentävät sovituksia mukavasti ja soitinten erottelukyky on selkeällä tasolla, mutta esikuvan ”No World Order” –levyn tapaan priestimäiset riffit ja vielä raskaampi metallinen soundi eivät olisi olleet pahitteeksi. Viitettä tähän voi hakea ”Broken Memoriesin” alusta, jossa kitarat rouhivat miellyttävän terävästi.

Parasta laatua tasaisessa kokonaisuudessa tarjoavat singlenä ilmestynyt tarttuva ”Broken Memories” sekä genren parhaat puolet esittelevä avauskappale ”Celestial Law”. Aivan ykköstasolle eivät kaikki sävellykset vielä Celesti Alliancella kanna, mutta bändillä on laadukas ote tekemiseensä. ”Hybrid Generation” nousee tällä näytöllä kohtalaisen helposti vuoden 2019 kärkikastiin voimametallin kotimaisessa luokassa.

8/10

Ville Krannila

1. Celestial Law
2. Fierce And Free
3. Shadow Children
4. Broken Memories
5. Solitude
6. Incomplete
7. Louder Power
8. Hybrid Generation

JÄTÄ VASTAUS

Kommenttisi
Pistä nimesi tähän