Drug of Choice – The EP (2015)

0

[three_fourth]Drug of Choice ponnistaa maamme pääkaupunkiseudulta, eikä sitä siis kannata sekoittaa samannimiseen Hindi rock-bändiin. Yhtye on tuore, sillä laulaja/basisti Sami Moilanen alkoi koota ajatuksia elämästään vuonna 2014, ja näistä muodostui lyriikoita. Elokuussa 2015 Sami esitteli biisinsä kitaristi Olavi Wuorimaalle ja pian bändi oli virallisesti perustettu. Musiikkityyli Drug of Choicella on hyvin kirjava, mukana on groove- ja thrash metallia, rockia sekä rapcorea.

”The EP” sisältää neljä biisiä. Ensimmäisenä kuullaan ”Excuses,” joka alkaa todella vauhdikkaalla ja mukaansatempaavalla riffillä. Kappale on todella valmiin kuuloista settiä, laulua lukuun ottamatta. Hetkittäin tuntuu, että sanoja on ehkä vähän liikaa ja ne on kiire saada ulos. Biisissä olisi potentiaalia todella hyvään ja mielenpainuvaan rallatteluun, mutta nyt laulu ei nouse muun sovituksen tasolle. Kakkosbiisi ”Am I Yours” on hiukan rauhallisemmin alkava raita ja aika nopeasti on kuultavissa samankaltaisuuksia Rage Against The Machinen tuotannon kanssa. Kyseinen bändi lienee ollut jonkinlainen esikuva myös Drug Of Choicelle, ja he ovat tehneet myös yhden coverin kyseiseltä pumpulta. Tässä biisissä laulukin on paljon paremmalla tasolla, siinä on juuri oikea annos uskottavaa aggressiivisuutta. Kolmosraita ”Demons” on tasaisen varmaa suorittamista kaikilla osa-alueilla, mutta erityismaininta annetaan Wuorimaan soitolle, joka on todella vahvaa. Päätösbiisi ”On My Own” on hyvää mättöä ja tässä kappaleessa nopea rap-tyylinen laulaminen sopii rakenteeseen hyvin. Bändin persoonallinen tyyli hyppiä genrerajoilla tulee parhaiten esille tässä kohtaa ja kyseessä onkin täten EP:n paras raita.

Kokonaisuutena ”The EP” on hyvä suoritus tuoreelta bändiltä. Tavoitteena on ollut luoda hieman uutta näkökulmaa Suomen musiikkiskeneen ja siinä he kyllä onnistuvat. Vielä kun laulu saadaan tasapainotettua paremmin kaikkiin biisirakenteisiin, voi Drug of Choicelle luvata valoisaa tulevaisuutta. Lisää materiaalia lienee luvassa pian, joulukuussa heittämällään keikalla bändi soitti jo yhden uuden kappaleen. Kannattaa myös tsekata tuo RATM- cover ”Killing In The Name”-biisistä, ei yhtään hassumpi suoritus!

4/5

Marko Leppinen

[/three_fourth] [one_fourth_last]

drugofchoice

1.Excuses
2.Am I Yours
3.Demons
4.On My Own[/one_fourth_last]

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here