[three_fourth]Suomen Hollolassa 1990-luvun alkupuolella sai alkunsa bändi nimeltä Mustan Kuun Lapset. Alkuun tosin yhtye nimettiin Häiriöksi, joka muutettiin ensimmäisen demon ”…Kunnes Loppuu Yö” aikoihin tunnetumpaan. Sadan kappaleen kasettidemon avulla homma lähtikin liikkeelle Klaus Flamingin soitettua Metalliliitossa biisin ”Talven Kylmää Valoa.”
Alkuaikojen MuKuLat yritettiin kovasti sijoittaa tiettyihin lokeroihin ja kuten siihen aikakauteen kuului, saattoi liitoksia saatananpalvontaankin löytää. Tosin mahdollista on, että kappale ”Kuka Palvoo Saatanaa” riitti sormenheiluttajille raskaan musiikin lisäksi. Vuonna 2006 bändi alkoi miettiä oliko homma niin sanotusti käärittävä pakettiin ja kuopattava. Syynä tähän olivat elämän tuoneet perhe-, opiskelu ja työkiireet. Biisejä kuitenkin oli jo edellisen levyn jälkeen muutamia tullut ja päätös jatkosta syntyi. Tehtiin se MuKuLoitten oma joutsenlaulu eli bändin neljäs levy ”Viimeinen Laulu Kuolemasta”. Ja päätös olikin erittäin onnistunut, jopa siinä määrin että Suomen virallinen listasijoituskin sinkkubiisillä saavutettiin.
Levyn ensimmäinen kappale ”On Aika Itsekin Lohduton” alkaa hieman Turisas- tyyliin ja juurikin niin mahtipontisesti kun ns. jäähyväislevyn kuuluukin alkaa. Koska omasta mielestäni kuuntelijalle täytyy jättää se pääasiallinen tulkinta sanotuksista, niin turha allekirjoittaneen on alkaa niistä yhtään avaamaan omaa käsitystä. Kolmas kappale ja levyn nimikkoraita ”Viimeinen Laulu Kuolemasta” alkaa uskomattoman komeiden kitaran vingutuksien säestämänä ja rummut yhtyvät tähän kuin vanha pariskunta toisiinsa. Kappaleen kahdenlaiset örinäosuuksien jaksotukset toimivat loistavasti myös tässä biisissä ja sanotuksien nerokkuudella nämä miehet osaavat leikitellä. Sisällön rakenteeseen on mielestäni jälleen jätetty oma tulkinnan mahdollisuus.
Nelosraitana ”Lumikukka” kuuluu itselleni top kolmoseen koko MuKuLoitten tuotannosta. Kekseliäät, tarttuvat kitarariffit sekä loistelias kannujen paukutus yhdistyy laulajan selkeään ulosantiin ja mielestäni hienoon tarinaan kaipuusta sekä surusta. Tästä ei voi kun tykätä. Tosin makuasioistahan oli turha tapella, sanoi se kuuluisa kissakin aikoinaan. Levyn päättävä ja listoille noussut ”Morfiinisiivet” kertoi tarinan syövän runtelemasta ystävästä. Varmasti mielipiteitä jakava kappale, mutta kuitenkin erittäin hieno päätös levylle ja on esimerkiksi YouTubessa kerännyt paljon kommentteja siitä, kuinka kappale on koskettanut niin montaa ihmistä.
Vaikkakin levy nopeasti kuunneltuna kuulostaa hajanaiselta ja eri tyylejä yhdistävältä, niin mielestäni kyseessä on kuitenkin ehkä paras kokonaisuus yhtyeeltä. Vaikkakin sanoituksista löytyy tarinoita ristillä riiputetusta lihasta ja lapsentaposta, joka varmasti monen korvaan särähtääkin, niin tosiasiahan on niin että tarinankertojat ja tekijät ovat pääasiallisesti eri ihmisiä. Levyltä löytyy myös multimedia bonus raita ”Morfiinisiivistä.” Albumi on loppujen lopuksi erittäin loistava lisä jokaisen tämän tyylisen musiikin ystävän levyhyllyyn.
9 / 10
Jarno Kärnä
[/three_fourth] [one_fourth_last]
1. On Aika Itsekin Lohduton
2. Menetetty Valtakunta
3. Viimeinen Laulu Kuolemasta
4. Lumikukka
5. Revitty
6. Ilman jumalaa
7. Morfiinisiivet
[/one_fourth_last]
Hevimaailmassa vaellettu jo 1980-luvulta. Monipuolisen metallimusiikkiin syventymisen, perheen sekä työn ohella ajan vievät kolme koota; kirjoittaminen, koulutus ja kuntoilu.
 Metalliluolan arviossa.){kind=link}