Teollisuusmetallin ja teknon kanssa flirttaillut Danzig ei uponnut suurelle yleisölle, ja kolme vuosikymmentä sitten ilmestynyt viides täyspitkä ”Blackacidevil” on jäänyt elämään lähinnä esimerkkinä siitä, kuinka luovassa prosessissa on ajoittain ajauduttu pahimpaan mahdolliseen umpikujaan.
Danzig erkani tässä yhteydessä tuottaja Rick Rubinista sekä American-yhtiöltä tehden sopimuksen selvästi pienemmän ja lähinnä vaihtoehtomusiikkiin keskittyneen Hollywood Recordsin kanssa. Samalle merkille suurin piirtein samoihin aikoihin kiinnitettiin myös Alice Cooper.
Kokoonpano oli mennyt uusiksi ja keulamies Glenn Danzigin kanssa studiossa vaikuttivat yhtyeen entinen rumpaliteknikko Joey Castillo sekä sessiobasisti Josh Lazie, joka oli myös toiminut bändin teknikkona aiemmalla kiertueella. Alice In Chainsin kitaristi Jerry Cantrell sekä Rob Halfordin Fight-yhtyeessä vielä tuolloin soittanut Mark Chaussee taltioivat joitain kitaraosuuksia. Joseph Bishara tarjoili puolestaan äänimattotaustoja, Glenin hoitaessa itse kaiken muun.
Nämä muutokset saattoivat laukaista reaktion, jossa yhtyeen vahvana tavaramerkkinä tunnettu doomahtava heavy heilahti kokonaan toiseen suuntaan. Toisaalta ympäröivä musiikillinen ilmapiiri Marilyn Manson ja Fear Factory etulinjassa saattoi antaa omat vaikutuksensa tekemiseen.
Joka tapauksessa heti ensinuoteista alkaen kuulija on jyrkän ylämäen edessä yrittäessaan kaivaa sitä kuuluisaa punaista lankaa esille. Vasta neljäs kappale ”Sacrifice” esittelee ensimmäistä kertaa Glenin kuuluisaa ääntä edes hetken ilman säröefektejä. Teknorytmi säksättää puistattavasti taustalla. Ohjelmointiin kiinnitettiin studiossa erityisen tarkkaa huomiota, ja ilmeisesti tätä korostettiin kaiken muun kustannuksella. Tuotantoa ei voi pitää erityisen onnistuneena.
Kontrasti neljä pahuutta huokuvaa rocklevyä 1990-luvun alussa työstäneeseen Danzigin, Chuck Biscuitsin, Eerie Vonin sekä John Christin muodostamaan kokoonpanoon sekä materiaaliin on valtava. Toki mestariteoksen asemaa vakavasti tavoittelevasta ”4”-levystä oli ymmärrettävästi enää vaikea edetä samalla linjalla, mutta oliko pakko iskeä heiluri täysin toiseen ääripäähän?
Kelvollisin materiaali löytyy albumin loppupuoliskolta. Americanille loistavia levyjä 1990-luvulla taltioineelle Johnny Cashille kirjoitettu ”Come To Silver” toimii karmeasta musiikkimatosta huolimatta sävellyksenä hyvin. Voi helposti kuvitella Cashin tekemässä tästä muottiinsa valetun tulkinnnan, mutta sen päätyminen Danzigille ei ollut huono lopputulema.
Tämän perään saadaan klassikkomateriaalia, kun käsittelyyn on otettu doomin alkulähteiltä Black Sabbathin vuoden 1970 “Paranoid”-LP:ltä löytyvä ”Hand Of Doom”. Alkuperäisestä on jäljellä lähinnä päämelodia, sillä Danzig kirjoitti sanat ja osin musiikin uusiksi. Tästä mielellään kuulisi täysin uudelleen miksatun version ilman ääniraidalle pakattua turhaa kolinaa ja ritinää.
Huolimatta näistä valonpilkahduksista, kiekko on kokonaisuutena masentava ja raskas kuuntelukokemus. Viimeinen kappale “Ashes” rauhoittaa tilannetta. Seesteinen sovitus balladimaisena hengähdyksenä antaa hermojen hiukan levätä, mutta taistelun kannalta tässä ollaan liian myöhässä. Misfitsin odotettu paluu samana vuonna selvästi suuremmalla suosiolla ilman entistä keulamiestä Danzigia heitti oman kourallisen suolaa haavoihin.
Glenn Danzig on puolustellut albumia tietoisena linjanmuutoksena ja kokeiluna murtaa bändistä vahvasti syntynyttä stereotypiaa. Mies on myös kertonut kokonaan uusien fanien löytäneen yhtyeen ”Blackacidevilin” kautta. Itse en tunne tällaisia tapauksia, ja tosiasiassa kyseessä oli kiihtyvän alamäen käynnistylaukaus. Danzigin viimeisen kolmen vuosikymmenen aikana tekemät ratkaisut ja musiikin taso ovat parhaimmillaan olleet vain varjoja menneestä.
6/10
Ville Krannila
1.7th House
2.Blackacidevil
3.See All You Were
4.Sacrifice
5.Hint Of Her Blood
6.Serpentia
7.Come To Silver
8.Hand Of Doom
9.Power Of Darkness
10.Ashes
Hevimaailmassa vaellettu jo 1980-luvulta. Monipuolisen metallimusiikkiin syventymisen, perheen sekä työn ohella ajan vievät kolme koota; kirjoittaminen, koulutus ja kuntoilu.
 Metalliluolan arvio, Ville Krannila.){kind=link}