Simulacrum – Sky Divided (2015)

Turussa Dark Noise Productionsin toimesta nauhoitettu ”Sky Divided” -albumi saattaa olla julkaisu, jolla Simulacrum kampeaa itsensä suurempaan luokkaan. Helppoa se ei toki ole, sillä tämän kaltainen progressiiviseen metalli omintakeisin vivahtein ei ole nykypäivänä  kaupallisinta mahdollista musiikkia. Kyseessä on kaiken lisäksi varsin kunnianhimoinen konseptiprojekti, jota on valmisteltu peräti kolmen vuoden ajan. Bändi kertoo saatteessa koko homman olleen alusta loppuun omissa käsissä ja taiteellinen vapaus on ollut täydellinen. Tässä myös piilee riski, ilman ulkopuolista objektiivista silmää ja korvaa ideat saattavat karata käsistä kuten se kuuluisa mopo.

Tämän suhteen ”Sky Dividedia” kuunnellessa voi ilolla todeta, ettei mihinkään yltiöpäiseen suuruudenhulluteen ole onneksi langettu. Sci-Fi maailmasta vaikutteensa ammentavat sanoitukset sekä teemat sopivat tämän kaltaiseen voimametalliin sekä progeiluun sulavasti. Tarinassa käydään läpi maailman tuho ja sitä seuraava pako etsimään uusia universumeja. Lähin vertauskuva on kiistatta lajityypin kuningas Symphony X ja laulaja Niklas Broman kuulostaa paikoitellen hyvin paljon Sir Russell Allenilta, mikä ei tietenkään ole kuin positiivinen asia. Myös Arjen Lucassenin mahtipontiset Ayreon– sekä Star One –projektit tulevat vahvasti mieleen jo satunnaisista avaruusteemoista kuin sovituksista.

Bändi tuo asiansa esille vakaalla ammattitaidolla. Yhteen soitto aina laulajasta, kitaristiin, kosketinsoittajaan ja rytmiryhmään on vakuuttavaa. Musiikkia piristävät satunnaiset erikoisemmat soittopelit kuten saksofoni, Chapman Stick ja koskensoittaja/säveltäjä/tuottaja Chrismin monipuoliset ratkaisut. Ajoittaen sukelletaan syvälle progressiivisuuteen Dream Theaterin hengessä, mutta bändi pitää paketin kasassa eikä sorru suorittamiseen ainoastaan teknisen taituruuden hengessä. 14-minuutin eepos ”A New Beginning” päättää levyn hyvin Ayreonmaisissa tunnelmissa ja kantaa hyvin pituutensa ollen samalla hyvä esimerkki yhtyeen taidoista sekä dynaamisuudesta sovituksissa. Tuotannollisesti levy kuulostaa varmalta, mutta olisin kaivannut hiukan enemmän ilmavuutta ja pehmeyttä soundin ollessa liian kylmä sekä kova erityisesti rumpujen osalta.

Musiikin osalta reilun tunnin kokonaisuus ei aukea yhdellä kuuntelulla, vaan vaatii aikaa ja prosessointia. Bändi on omien sanojensa mukaan panostanut tällä levyllä enemmän punaisen langan säilymiseen ja selkeisiin kappalerakenteisiin. Toki sitä tarttuvuutta aina mielellään ottaisi lisää, mutta tällä suorituksella Simulacrumille on helppo ennustaa tulevaisuudessa erittäin hyviä aikoja.

8+/10

Ville Krannila

1.Timelapse
2.Behind The Belt Of Orion
3.Broken
4.Embrace The Animal Within
5.Deep In The Trenches
6.The Abomination
7.Sky Divided
8.Enter Hyperion
9.A New Beginning

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here