Simulacrum vaihtoi kitaristia

Kuva: Simulacrum
MAINOS:



Tiedote 23.5.2021

Progressiivista metallia soittava Simulacrum ja kitaristi Petri Mäkilä ovat päättäneet ystävällisissä merkeissä lähteä eri teille. Petri oli mukana bändin kahdella uusimmalla levyllä ”Sky Divided” (2015) sekä ”Genesis” (2021), ja hän auttoi kohottamaan bändin tasoa omalla tekemisellään. Hän myös sävelsi erityisesti uudelle levylle kasan todella kovia riffejä sekä sooloja, eikä uudesta levystä olisi tullut samanveroista ilman hänen panostaan.

Petri Mäkilä kommentoi:

Raskain sydämin olen päättänyt jättäytyä sivuun Simulacrumista. Tämä bändi on ollut minulle todella tärkeä, ja heidän kanssaan äänitin ensimmäisen kaupallisen levyni. Energiavarastoni ovat kuitenkin rajalliset ja olen päättänyt keskittyä yritykseeni pitäen musiikilliset projektini lähinnä harrastetasolla. Toivotan jätkille kaikkea hyvää tulevaisuudessa ja tästä eteenpäin seuraan yleisön joukosta mitä kaikkea hienoa he keksivätkään!

Heti kun Petri päätti jättäytyä pois, bändi alkoi läpikäymään kontaktejaan ja järjesti koesoitot usealle Varsinais-Suomalaiselle huippukitaristille. Simulacrumin musiikin haastavuuden takia uuden kitaristin taitotasolta vaadittiin paljon ja koesoittojen päätyttyä bändi päätti jatkaa yhteistä matkaansa entisen Ahola-kitaristin Antti Karhumaan kanssa. Antti on meritoitunut ja monipuolinen kitaristi ja täyttää kaikki Simulacrumin vaatimustasot. Hän on jo alkanut harjoittelemaan bändin materiaalia live-keikoille ja odottaa innokkaasti, että pääsee bändin kanssa lauteille heti kun virustilanne tämän sallii.

Katso Antin tulkinta ”Like You, Like Me” -kappaleen soolo-osiosta, joka löytyy bändin uusimmalta levyltä ”Genesis”! Levy julkaistiin Frontiers Recordsin kautta viime helmikuussa saaden erittäin positiivisen vastaanoton medialta.

Antti Karhumaa kertoo seuraavaa:

Olen aina ollut monipuolisesti eri musiikkityylien ystävä ja yrittänyt tutkia sähkökitaran saloja mahdollisimman paljon. Tämän lisäksi olen aina ollut nälkäinen haasteille ja Simulacrumiin liittyminen oli erinomainen tilaisuus laajentaa kykyjäni kiillottaen samalla tekniikkaani. Kun Chrism pyysi minua liittymään bändiin, olin valmis tälle tilaisuudelle! Olemme olleet ystäviä jo monen monta vuotta ja meillä on paljon yhteisiä lempibändejä kuten Symphony X sekä Dream Theater, joten osasin ennakoida mitä minulta odotettiin. Onneksi sain pestin ja odotan innolla, että pääsen esiintymään yhtyeen faneille ja tekemään uutta musiikkia bändin kanssa! Prog’n Roll!

Bändi jatkaa nyt eteenpäin harjoitellen settilistaa mahdollisille syksyn keikoille ja pääasiallinen säveltäjä Chrism on alkanut kirjoittaa tuoretta materiaalia seuraavalle levylle. Chrism on myös pestattu legendaarisen Dream Theaterin laulajan James LaBrien tulevalle albumille kosketinsoittajaksi, joten progressiivisen musiikin ystävillä on paljon odotettavaa lähitulevaisuudessa!

SIMULACRUM 2021:
Niklas Broman – Laulu
Erik Kraemer – Laulu
Christian “Chrism” Pulkkinen – Koskettimet
Nicholas “Solomon” Pulkkinen – Kitara
Antti Karhumaa – Kitara
Olli Hakala – Basso & Chapman Stick
Tatu Turunen – Rummut

https://www.simulacrum.fi
https://www.facebook.com/simulacrumofficial
https://www.instagram.com/simulacrumofficial
https://www.youtube.com/simulacrumofficial
https://www.instagram.com/simulacrumofficial

Kuva: Simulacrum

+ artikkelit

Metalliluolan uutistoimitus. Tällä hetkellä uutisia ja tiedotteita julkaisevat Ville Krannila, Pete Alander, Mikko Huuhka ja Joni Renko.