Heavy Metallin käsitteenä aikanaan lanseerannut ja parhaillaan pitkää tietään viimeisellä kiertueella päättävä Black Sabbath kulki 1970-luvun alun voitosta toiseen julkaisten peräjälkeen kuusi mestariluokkaan yltänyttä levyä. Musiikillisesti matka alkoi tehdä harhapolkuja ja yhtyettä raastoivat sisäiset erimielisyydet sekä vakavaksi paisuneet huume- ja päihdeongelmat. 40 vuotta sitten tilanne oli kärjistymässä kun bändiltä ilmestyi uran seitsemäs levy ”Technical Ecstasy”.
Tuolloin Black Sabbathin levymyynti oli laskussa ja toisaalta raskaammassakin musiikissa puhalsivat uudet tuulet 1970-luvun puolivälin jälkeen. Punk oli iskeytynyt vahvasti ostavan yleisön suosikiksi, ja bändit kuten Sabbath nähtiin karikoille ajautuneena vanhana aaltona. Paineet soundin kaupallistamiseen olivat suuret. Vuoden 1975 ”Sabotage”-levy oli yhtyeen vanhakantaisemman doomin ja uudemman psykedeelisen musiikillisen suuntauksen lakipiste. Laulaja Ozzy Osbournea ei enää kyetty pitämään hallinnassa ja koko Sabbathin luova puoli sekä tuotannolliset ratkaisut kasaantuivat entistä enemmän kitaristi Tony Iommin harteille. Jotain olisi tehtävä seuraavalla pitkäsoitolla sormista karanneen menestyksen takaisin saamiseksi.
Levytyspaikaksi valittiin aurinkoinen Floridan Miami ja West Palm Beach, jossa ”Technical Ecstasy” taltioitiin keskellä kuumaa kesää 1976. Päävastuu musiikillisen rungon kasaamisesta oli Iommilla, joka sai avukseen yhtyeeseen aiemmin kiertueella mukaan liittyneen kosketinsoittaja Gerald ”Jezz” Woodroffen. Muu bändi kömpi ylös sängyistään vasta iltapäivällä, joten Iommi käytti aamut hyväkseen hioen Woodroffen kanssa uutta materiaalia. Tony koki Sabbathin ainoan vaihtoehdon olevan soundin päivittäminen nykypäivään ja kevyempään suuntaan. Ozzy ei jakanut samaa näkemystä ja kuilu laulajan ja kitaristin välillä syveni entisestään.
Tony kertoi, että meidän tulisi kuulostaa enemmän Foreignerilta ja Queenilta. Minusta se oli kummallista. Kyseessä olivat bändit, jotka olivat vain muutama vuosi aikaisemmin ottaneet vaikutteita meistä. Ja nyt meidän olisi pitänyt seurata heitä. Koko homma alkoi hajota käsiin.
Kitaristi kertoo puolestaan elämänkerrassaan muun Sabbath-kolmikon painuneen rannalle ottamaan aurinkoa kun Iommi huolehti uuden levyn tuotannosta:
Olin studiossa jatkuvasti tuottamassa levyä. Istuin siellä yöt ja päivät. Ozzy sanoikin ”tämähän on Tonyn levy.” Muut olivat rannalla ja minä tein hommia studiossa. He luottivat siihen, että hoitaisin homman joten he lähtivät ja minä pistin albumin kasaan.
Koskettimet olivat ”Technical Ecstasylla” entistä vahvemmassa roolissa ja suorastaan hyökkäävät silmille tarttuvassa avauskappaleessa ”Back Street Kid.” Biisi sisälsi kuitenkin yhden levyn harvoista todella kovista Tony Iommin kitarariffeistä ja biisi kuulostaa edelleen vahvalta sekä elinvoimaiselta. ”Rock And Roll Doctorissa” Black Sabbath lienee yrittänyt seurata tuolloin uransa huipulla ollutta Kissiä. Biisi on hyvä, mutta ensimmäistä kertaa kuulija jää pohtimaan mihin sävellystä tehdessä on tähdätty. Ozzyn laulu ja lehmänkellorummut tuntuvat vieneen bändin kauas sen blues-alkulähteiltä.
Albumin päätöskappale ”Dirty Women” on jäänyt levyltä parhaiten elämään ja se on kuultu lavalla vielä bändin käynnissä olevalla ”The End”-kiertueellakin. Iommin mukaan biisi kertoi sanoitusvastuussa olleen basisti Geezer Butlerin yöllisistä kohtaamisista maksullisten naisten kanssa. Biisi on yksi Sabbathin diskografian kohokohdista ainutlaatuisen synkän surullisella tunnelmallaan, Ozzyn vokaalisuoritus kappaleessa on erinomainen, ja vaikka miehen ääniala ei mikään valtaisa ollutkaan, hän tekee hyvää työtä tarinan tulkinnassa.
Nyt ensimmäistä kertaa Black Sabbathin levyllä lauloi joku muu kuin Ozzy kappaleessa ”It’s Alright”, kun biisin kirjoittanut rumpali Bill Ward otti vastuun vokaaleista. Ward ei aluksi halunnut lauluvastuuta, mutta muun yhtyeen ja erityisesti Osbournen kannustaessa rumpalia, tämä kiskaisi varsin herkän tulkinnan nauhalle. Balladi julkaistiin singlenä ja siitä kuvattiin myös video. Varsin epätyypillinen sävellys herätti jossain määrin kritiikkiä, mutta Black Sabbath oli tehnyt vastaavia vetoja aikaisemminki – näistä esimerkkeinä ”Changes” ja ”Solitude.” ”It’s Alright” jäi elämään myöhemmin jopa siinä määrin, että Guns ’N Roses teki siitä cover-version ”Use Your Illusion”– kiertueella ja kyseinen veto julkaistiin ”Live Era ’87-’93” – albumilla.
”All Moving Parts (Stand Still)” on puolestaan aina kuulunut omiin suosikkeihini ja on harvoin esillä Sabbathin tähtihetkistä puhuttaessa. Biisi ei ole varsinaisesti raskas tai merkittävän tarttuva, mutta jollain erikoisella tavalla silti hypnoottisen vangitseva. Sen menestyskulkua ei haittaa edes sanoitusten tarina transvestiitista, joka päätyy Amerikan presidentiksi. Hullumpaakin on kyseisessä maassa parasta aikaa käynnissä.
Jos levyltä ei odota ”Children Of The Graven” tai ”War Pigsin” tyylistä suoraviivaista raskautta sekä doom-sävyjä, yhtyeen sisäiset ongelmat näkyvätkin selkeästi ainoastaan parissa kappaleessa, jotka pudottavat levyn keskiarvoa väistämättä alaspäin. Jostain syystä ”It’s Alrightin” lisäksi LP:lle tyrkättiin toinenkn hituri nimeltä ”She’s Gone,” joka ei yllä samanlaiseen hurmokseen ja biisi laahaa loppua kohden loputtomalta tuntuvan ajan Ozzyn itkiessä menetetyn rakkauden perään. Tämäkin kappale laitettiin ulos albumin kakkossinglen B-puolella, mikä osaltaan kertoo yhtyeen sekä levy-yhtiön epätoivosta ja epätietoisuudesta mitä tehdä Sabbathin kaltaisen bändin kanssa vuoden 1976 markkinatilanteessa. ”You Won’t Change Me” ja ”Gypsy” jäävät nekin keskinkertaisiksi selvästi melkoisella kiireellä rustatuiksi esityksiksi. Bändin 1970-luvun kovimmat kilpailijat Uriah Heep sekä Deep Purple olivat jo aiemmin tehneet samaa mustalaisteemaa käsitelleet kappaleensa nimeltä ”Gypsy” ja Sabbathin singlenä jostain ihmeen syystä ilmestynyt biisi tuntuu lähinnä keinotekoisesti seuraavan näitä esityksiä.
Albumin omalaatuinen kansi herätti myös keskustelua ja huvitusta, vaikka tarkoitus on todennäköisesti vain ollut kirjaimellisesti kuvata levyn nimen takana olevaa toimintaa. Sen suunnitteli mm. Pink Floydin legendaariset albumit kuvittanut Hipgnosiksen vuonna 2013 kuollut Storm Thorgenson, joka kuvasi kansitaidetta seuraavasti:
We’re very fond of that cover. From the title of the piece, “Technical Ecstasy” I thought of something ecstatic rather than something technical, and I immediately thought of ecstasy in sexual terms: some sort of mechanical copulation, which would be tricky to do. I then thought of ecstasy as falling in love, perhaps during a brief encounter on an escalator – and, since it was ’technical’, I thought of two robots…It’s really quite simple – he’s just done curves for the female and hard, angular, macho lines for the male. It’s really quite sexist, actually – stereotyped. Anyway, it’s love at first sight, but I felt robots wouldn’t do it like humans would do it, so instead they’re squirting lubricating fluid at one another.
Ozzy Osbourne tyytyi toteamaan, että kansi esitti kahta robottia ”naimassa liukuportaissa.”
”Technical Ecstasy” ei ollut menestys listoilla, eikä liioin kaupallisessa mielessä. Se jäi juuri ja juuri Billboardin listalla top-50 ulkopuolelle. Englannissa pärjättiin paremmin ja sijaluku 13 tuli haltuun. Levyltä lohkaistut singlet ”It’s Alright” ja ”Gypsy” eivät nekään yltäneet yhtyeen aiempien menestysjulkaisuiden tasolle. Singlevalinnat olivat merkillisiä, sillä LP:ltä olisi löytynyt selvästi kaupallisempaa materiaalia. Iommi kuvaa omia tunnelmia kirjassaan:
Pidin levystä, mutta se ei menestynyt hyvin ja alamäki alkoi todenteolla siitä. Se oli erityinen pettymys minulle, sillä olin ollut todella intensiivisesti mukana albumin teossa alusta loppuun. Mutta silloin oli vuosi 1976, punk oli saapunut, ja sen myötä uusi sukupolvi faneja.
”Technical Ecstasy”- kiertue kesti ainoastaan viitisen kuukautta päättyen huhtikuussa 1977. Tuolloin Australiassa Sabbathia lämmitteli nouseva hard rock-bändi nimeltä AC/DC. Ilmassa oli jo seuraavalla rundilla Van Halenin kanssa toteutunutta nöyrtymisen tunnetta, kun Bon Scottin vetämä viisikko soitti raivokkaasti suoraviivaista hard rockia Sabbathin ollessa selvissä vaikeuksissa uudemman kokeellisen materiaalinsa kanssa. Pian tämän jälkeen Ozzy Osbourne jätti Black Sabbathin ensimmäistä kertaa.
40 vuotta myöhemmin levylautasella pyöriessään ”Technical Ecstasy” on kaksijakoinen kokonaisuus. ”Backstreet Kid,” ”Rock And Roll Doctor” sekä ”Dirty Women” ovat toimivia ja omassa tyylissään aliarvostettuja kappaleita. Toisaalta ”It’s Alright” ei häpeä lainkaan 1970-luvun hard rock bändien slovareiden rinnalla. Se oliko levy sitä parasta Black Sabbathia, jättää ilmaan selkeitä kysymysmerkkejä. Joka tapauksessa yhden Ozzyn kanssa tehdyn vaisun ”Never Say Die” levyn jälkeen Black Sabbath tulisi palaamaan voimalla takaisin uuden laulajan Ronnie James Dion kanssa vuoden 1980 ”Heaven And Hell”-klassikolla.
Teksti: Ville Krannila
Katso alta kuvagalleria levyn kansista sekä singlejulkaisuista:
Levyltä kuvatut videot alla:
Hevimaailmassa vaellettu jo 1980-luvulta. Monipuolisen metallimusiikkiin syventymisen, perheen sekä työn ohella ajan vievät kolme koota; kirjoittaminen, koulutus ja kuntoilu.
![Pinterest](https://pinterest.com/pin/create/button/?url=https://metalliluola.fi/black-sabbathin-technical-ecstasy-ilmestyi-40-vuotta-sitten/&media=https://metalliluola.fi/wp-content/uploads/2016/09/Black-Sabbath-Technical-Ecstacyvinyl.jpg&description=Black Sabbathin "Technical Ecstasy" tänään 40 vuotta.){kind=link}