Black Sabbathin tilanne oli tukala vuonna 1984 vokalisti Ian Gillanin hypättyä Deep Purplen comeback-veneeseen, basisti Geezer Butlerin saatua tarpeekseen sekä originaalirumpali Bill Wardin jättäydyttyä pois kokoonpanosta jo aiemmin alkoholiongelmien takia.
Kitaravelho Tony Iommi oli käytännössä yksin, eikä tiennyt mitä tekisi. Hän päätti jatkaa musiikin parissa ja kokeilla siipiään sooloartistina. Tai niin hän kuvitteli. Levy-yhtiö ei halunnut julkaista teosta ”Seventh Star” Iommin nimellä vaan vaati sen ilmestymistä Black Sabbath -albumina. Iommia ratkaisu ei tyydyttänyt ja niin sopuratkaisuna levy tuli ulos nimellä Black Sabbath featuring Tony Iommi.
Albumilla esiintyvä miehistö on erikoinen koostuen tuntemattomammista janttereista kuten basisti Dave Spitzista ja rumpali Eric Singerista, joka kohosi suurempaan maineeseen vasta Kissiin liityttyään vuosia myöhemmin. Koskettimista vastasi vanha studiohirmu Geoff Nicholls, joka oli avittanut Iommia jo aiemmin.
Vokalistin paikka oli todellinen haaste. Gillanin lähdön jälkeen oli tontilla käynyt pyörähtämässä usea mies. Alkuperäinen Black Sabbath esiintyi vuonna 1985 Live Aid -tapahtumassa Ozzy Osbourne keulillaan, mutta hän ei lähtenyt Iommin matkaan vaan päätti jatkaa soolouraansa. Viimein Tony muisti entisen Trapeze/Deep Purple- basisti/laulaja Glenn Hughesin, joka lupautui mukaan remmiin.
Kun levyn sujauttaa soittimeen on hyvä muistaa, että kyseessä on tosiasiassa Iommin soololevy eikä Black Sabbath -albumi, vaikka kannessa nimi komeilee. Myös julkaisuvuosi 1986 kannattaa pitää mielessä, sillä syntikat ja kosketinmatot hallitsivat myyntilistoilla esiintyvien artistien levyillä ja jopa heavy metal -legendat Judas Priest sekä Iron Maiden käyttivät niitä samana vuonna ilmestyneillä pitkäsoitoillaan.
Vaikka ”Seventh Starilla” soittavien herrojen soittotaito on häikäisevää tasoa, Iommin sävelkynä ei ollut yksinkertaisesti terävimmillään. Albumin yhdeksän raidan joukossa riittää tyylivariaatioita nopeasta metallista AOR-sävyiseen radiohittimateriaaliin ja jopa bluessävyihin, mutta jotain puuttuu. Puuttuva elementti on Iommille tyypilliset voimakkaat riffit, joita mies viljeli aiemmilla Black Sabbath -albumeilla taajaan. Liekö mielessä ollut totaalinen pesäero Sabbathmaiseen säveltämiseen.
Albumin käynnistävä nopea 7/8 tahtilajissa kulkeva ”In For The Kill” on heti kättelyssä vaikea tapaus. Metallinen rutistus, joka soljuu ohi pikajunan lailla. Hughes lataa keuhkojensa koko kapasiteetilla, mutta sävellys on vaisu. ”No Stranger To Love” on kuin eri bändin biisi. Albumin ainoa singlejulkaisu on kyseessä. Se yrittää kosiskella hard rock -porukoita ja luultavasti myös naisia näihin karkeloihin. AOR-puoliballadi on onnistuneempi kuin muistin. Hughesin äänestä on moneksi, se käy tästä hienosti ilmi.
Juuri kun oli aloituskappaleen karjunut, heittäytyy mies nyt matalampiin ja tunnetiloiltaan syvempiin sfääreihin. ”Turn To Stone” on jälleen ripeä pala ja juuri tempo tuntuu olevan pienoinen kompastuskivi Iommille. Riffeissä ei ole tarttumapintaa, eikä oikein laulumelodioissa. Tosin plussaa tulee komeasta kitarasoolosta.
”Sphinx (The Guardian)” on akustinen välisoitto, joka maalailee sävyjä albumin nimiraitaa varten. ”Seventh Star” on levyn ainoa täysosuma ja sävellyksenä sitä luokkaa, jota Iommilta sopi odottaa. Maltillinen tempo antaa maestrolle tilaa keppeineen. Tämä kuuluu kerrassaan mahtavassa riffissä ja kertosäkeessä, soolon kruunatessa kaiken.
B-puolen pariin päästään ”Danger Zonen” tahtiin. Biisi tuntuu jälleen puolivillaiselta tekeleeltä mahtavan nimikappaleen jälkeen. Vaikkei nyt varsinaisesti läpeensä huono raita ole, niin ei tätä voi oikein hyvällä tahdolla taidonnäytteenä pitää. Kitarakuvio tuntuu koostuvan yhdestä ja samasta riffistä, jota hangataan loputtomasti eikä kertosäkeessä tapahdu mitään.
”Heart Like A Wheel” ei nosta toivoa paremmasta. Nyt mennään bluesmaisemiin hitaahkolla tempolla. Kun on paukut sävelkynästä loppu, niin silloin ei toimi mikään. Iommi lurittaa komean ja pitkän soolon, mutta siihen se anti tämän raidan kohdalla jää. Kappale on myös pitkä kuin nälkävuosi.
”Angry Heart” on jylhä hard rock- veto, jonka säemelodiaan on lainattu Freen klassikkoa ”Wishing Well” räikeästi. Onhan se jotain. Ainakin melodia tuo tutun ja turvallisen tunteen, mutta muuten ei tämä raita kanna omillaan. Albumin päättää akustisin kitaroin sävytetty tunnelmapala ”In Memory…”, joka toimii yllättävän hyvin. Biisi on raskas ja Hughes pääsee taas oikeuksiinsa. Harmi vain, että kappale on jätetty torsoksi kahden ja puolen minuutin kestollaan. Raita, jota olisi voinut kasvattaa ja rakentaa rauhassa, jätetään tylysti kesken. Tämä jättää heikon vaikutelman levyn loputtua. Tässäkö tämä nyt oli? Kyllä vain.
Tämän albumin merkityksestä voi olla monta mieltä, mutta itse pidän ”Seventh Staria” ajanpeluulevynä – sellaisena väliteoksena, joka tehdään kun suuntavaisto on sokeutunut, eikä tiedetä mihin suuntaan lähteä. Iommi yritti hypätä mukaan ajan trendiin suurine soundeineen ja koskettimineen siinä onnistumatta. Hyvät riffit loistavat poissaolollaan.
Albumin tiimoille rakennettua Amerikan kiertuetta jouduttiin typistämään huonon lipunmyynnin vuoksi eikä Hughes pysynyt kauan kelkassa. Seuraavalla ”The Eternal Idol” -albumilla Iommi oli jälleen tutussa Black Sabbathin arvolle sopivassa iskussa ja tämä fiasko oli taakse jäänyttä kauraa.
6/10
Tomi Nousiainen-Gunnar
1.In For The Kill
2.No Stranger To Love
3.Turn To Stone
4.Sphinx (The Guardian)
5.Seventh Star
6.Danger Zone
7.Heart Like A Wheel
8.Angry Heart
9.In Memory…
Raskaamman musiikin aktiivinen kuluttaja. Rumpujen soitto on seurannut mukana kesästä 1985 asti ja bänditouhuissa on vaikutettu mm. entisen AC/DC-vokalisti Dave Evansin Finnish Badasses-yhtyeessä. Vapaa-aikaan kuuluvat kalastus, koirat ja lukeminen.
 Metalliluolan arvio, Tomi Nousiainen-Gunnar.){kind=link}