Speedtrap julkaisee toisen levynsä tänään ja suuntaa kiertueelle Eurooppaan

 

speedtrap

Speedtrapin kakkosalbumi ”Straight Shooter” napsahtaa kauppoihin tänään 11.9. ja julkaisijana on debyyttilevyn tavoin Svart Records. Yhtyeen ensimmäinen levy ”Powerdose” yllätti monet ja vuonna 2013 jätti toimittajien suosikkilistoilla taakseen ison nipun maailmanluokan metalliakteja.

Siitä lähtien Speedtrap on kiertänyt kovalla tahdilla Eurooppaa ja matkan varrella myös yhtyeen kokoonpanossa on nähty muutoksia: entinen Ranger -yhtyeen jäsen Jaakko Hietakangas liittyi bändin toiseksi kitaristiksi ja Antti Salminen värvättiin bassoon, kun taas aiemmin basistin virkaa hoitanut Markus Hietamies siirtyi rumpujen taakse.

Speedtrapin toinen lätty on tutun kovaääninen, täynnä inhoittavan tarttuvia riffejä ilman nopeusrajoituksia. ”Straight Shooter” esittelee loistavia kitarakaksintaisteluja sekä unohtumattomia biisejä täynnä vauhtia ja vaarallisia kurveja.

Yhtye juhlistaa uuden albuminsa julkaisua kahdella syksyisellä Euroopan kiertueella, festarikeikoilla sekä muutamalla valikoidulla kotimaan keikalla: ”Straight Shooterin” levyjulkaisukeikka järjestetään Helsingissä Kuudes Linja- klubilla 25.9. ja yhtye on kiinnitetty Helsingin Nosturissa sekä Jyväskylän Lutakossa järjestettäville Svart Festivaaleille 27.-28.11.2015. Yhtyeen Euroopan kiertue starttaa 17.9. Berliinistä ja jatkuu läpi vanhan mantereen lokakuun puoleen väliin saakka.

Speedtrapin ”Straight Shooter” on kuunneltavissa amerikkalaisen musiikkiverkkolehti Noiseyn sivuilla.

Kuuntele kappale ”No Glory Found” alta:

www.facebook.com/speedtrapmetal

Website | + artikkelit

Hevimaailmassa vaellettu jo 1980-luvulta. Monipuolisen metallimusiikkiin syventymisen, perheen sekä työn ohella ajan vievät kolme koota; kirjoittaminen, koulutus ja kuntoilu.