Yngwie Malmsteen cover-materiaalin äärellä. Uutta levyä kädessä pidellessä, innostus muistuu edelleen 1990-luvulta elävästi mieleen. ”Inspiration” esitteli ruotsalaisen kitaralegendan nuoruuden vaikutteita. Toisin kuin seuraavan vuosituhannen puolella, vastaavia projekteja ei vielä orkesterilevyjen tavoin ilmestynyt kuin sieniä sateella, joten odotukset sitä myötä Yngwien albumille olivat kohtalaisen korkeat.
Yllätyksenä ei tullut Yngwien idoli Ritchie Blackmoren vahva vaikutus materiaaliin ja puolet levyn kappaleista on mustan ritarin kynästä. Malmsteen soitti itse kitaroiden ohella lähes kaikki basso-osuudet kuten on sittemmin tullut tutuksi miehen studiotöissä, mutta panosti muilta osin pääosin edellisen vuosikymmenen huippukauden miehistöstä kasattuun tukihenkilöstöön. Kaikki Yngwien kasarikauden kolme vokalistia on saatu takaisin kehiin ja legendat Jeff Scott Soto, Mark Boals sekä Joe Lynn Turner jakavat lauluosuudet. Tämän lisäksi Malmsteen odotetusti revittelee itse Jimi Hendrixin tuotantoa.
Samoin 1980-luvulla Rising Force -kokoopanossa vaikuttaneet Johanssonin veljekset Anders ja Jens ovat mukana ensin mainitun hoitaessa kaikki rumpuraidat. Rainbowssa yhtyeen kahdella 1980-luvun päätöslevyllä soittanutta David Rosenthalia kuullaan koskettimissa ja ainoana perus Malmsteen-miehitykseen tuolloin kuulunutta Mats Olaussonia niin ikään kyseisen instrumentin osalta. Olausson teki ennätyspitkän uran yhtyeessä Yngwien mittapuulla ja kuoli ennen aikaisesti vuonna 2015. Oman käden kautta kuusi vuotta aiemmin menehtynyt Marcel Jacob on puolestaan mukana avauskappaleessa ”Carry On Wayward Son”.
Nykypäivänä ”Inspiration” ei välttämättä saisi kovin suuria aaltoja aikaiseksi, mutta vuonna 1996 se toimi oivana porttina 1970-luvun klassikoihin. Tiedossa on faneja, jotka löysivät Deep Purplen ja Rushin näiden tulkintojen kautta. 30 vuotta sitten nämä yhtyeet eivät missään nimessä ratsastaneet suosionsa huipulla. Itselleni Kansas oli ”Dust In The Wind” -hittiä lukuunottamatta jäänyt etäiseksi, mutta aiemmin mainittu tarttuvan heleä ”Carry On Wayward Son” sai kaivamaan bändin muuta tuotantoa kuunteluun.
Blackmoren osastolta puhkikulunut blues monoliitti ”Mistreated” taipuu Sotolta mallikkaasti ja biisi on laulajalla tuoreessa muistissa. Hän oli tulkinnut sen edellisenä vuonna ilmestyneellä Axel Rudi Pellin ”Made In Germany” -livellä. Muilta osin jopa eri alkuperäisesittäjillä on ollut haasteita saada tästä “Burn“-LP:n tai Yngwien myös saatesanoissa esiin nostaman ”Made In Europe” -liveversion tasolle nousevaa otosta. Ynkän kitarakuviot biisissä herättävät tähän nähden mukavasti posiitiivisia väreitä.
Malmsteen kuvaa “Long Live Rock´n´Roll” -albumia pettymykseksi, mutta kiekon ykköspuolen päättävä ”Gates Of Babylon” kuului kitaristin suosikkeihin. Mahtavalla fryygisellä asteikolla ratsastava sovitus on yhtä aikaa uskollinen alkuperäiselle ja avaa uusia latuja. Soto tuntuu olevan kotonaan Blackmoren ja Ronnie James Dion klassikon kanssa. Kasaan saadaan hieno esitys. Paras cover-versio tästä on Sorcererin muutaman vuoden takainen doom-vaikutteinen veto, mutta Yngwie ja Jeff pääsevät lähelle.
Turner saa laulaa takuuvarmalla otteella Deep Purple -materiaalia ja onneksi 1970-luvun alun ”Demon´s Eye” sekä ”Pictures Of Home” eivät ole niitä kuluneimpia valintoja, toisin kuin eeppinen ”Child In Time”, joka ei millään säväytä, vaikka kotonaan tässä oleva Mark Boals korkealta ja kovaa sen esittää.
”Inspiration” ei yltänyt myyntiluvuissa tai kriitikoiden suosiossa korkealle, sillä aika 1970-luvun heavy klassikoiden uudelleen lämmittelyyn oli yksinkertaisesti väärä. Boals sai vierailun myötä uudelleen paikan Yngwien yhtyeessä seuranneelle kiertueelle ja teki vielä kolmannen vierailun vuosituhannen vaihteessa, ennen kuin välit lopullisesti erkanivat palkkakiistojen vuoksi.
”Inspiration” kuulostaa nimensä mukaisesti siltä kuin kitaristi olisi todella inspiroitunut tekemisestään ja sovitukset ovat jykeviä. Myös ne, joille Yngwien soittotyyli edustaa negativiista ääripäätä, saattavat saada tästä uusia näkökulmia ja jotain irti. Nostalgia nostaa viimeisenä voimana kokonaisuuden kiitettävän puolelle. Levy myös konkretisoi raskaalla tavalla Malmsteenin oman musiikin viimeisen 30 vuoden aikana tapahtunutta vapaapudotusta merenpinnan tasolta vähintään Mariaanien hautaan.
9-/10
Ville Krannila
1.Carry On Wayward Son
2.Pictures Of Home
3.Gates Of Babylon
4.Manic Depression
5.In The Dead Of Night
6.Mistreated
7.The Sails Of Charon
8.Demon´s Eye
9.Anthem
10.Child In Time
Hevimaailmassa vaellettu jo 1980-luvulta. Monipuolisen metallimusiikkiin syventymisen, perheen sekä työn ohella ajan vievät kolme koota; kirjoittaminen, koulutus ja kuntoilu.











