Cowboy From Hell: Tribuutti Vinnie Paulille.

Las Vegasissa 22.6.2018 vain 54-vuotiaana menehtynyt Vinnie Paul kuului metallimusiikin arvostetuimpiin rumpaleihin.

Vincent Abbott Paul perusti Panteran veljensä ”Dimebag” Darrellin kanssa jo vuonna 1981. Muutamia perinteisemmän metallin suuntaa luodanneita levyjä 1980-luvulla julkaissut yhtye nousi huippusuosioon vokalisti Phil Anselmon ja basisti Rex Brownin täydentämällä kokoonpanolla levyillä ”Cowboys From Hell” sekä ”Vulgar Display Of Power”. Pantera nousi 1990-luvulla groove metallin luojaksi ja yhtye oli vuosikymmenen suosituimpia raskaan musiikin genressä.

Nopeasti liekkinsä kuluttanut Pantera hajosi sisäisiin ristiriitoihin lopullisesti vuonna 2003. Paul perusti Dimebagin kanssa Damageplan-yhtyeen, joka ehti julkaista yhden levyn ennen Dimebagin traagista murhaa konserttilavalle 2004. Myöhempinä vuosina Paul esiintyi Hellyeah-bändissä sekä johti omaa levy-yhtiötään. Hellyeahin viimeisin levy ”Unden!able” ilmestyi vuonna 2016.

Useita eri rumpumerkkejä uransa aikana käyttänyt Paul tunnettiin vahvasta ja triggereiden hyödyntämiseen perustuvasta soittotyylistään. Panteran musiikillisena selkärankana olivat kiistatta Vinnien voimakas rytmi sekä Dimebagin viiltävät riffit. Brownin kanssa Paul piti rytmin tiukkana ja loi tunteen jatkuvasti raiteilta pois luisuvasta junasta, joka kuitenkin jollain ihmeellä pysyi kurssissa.

Yhtyeellä oli valtaisa vaikutus koko groove ja sludge metallin genreen, Panteraa yritettiin aika ajoin lokeroida thrash metalliksi, mutta bändi ei koskaan istunut tuohon muottiin tehden alusta lähtien omaa musiikkiaan. Levyt olivat pääasiassa ahdistavan vihan ja raivon ilmentymiä.

Useimmat rumpalit vakiinnuttavat oman tyylinsä, joka perustuu joko todella nopeaan tuplabassareita hyödyntävään soittoon tai hitaampaan rytmitykseen. Vinnie oli kuitenkin selvästi monipuolisempi ja musiikin näennäisesti yksinkertaisista ulottuuvuuksista löytyy läpi diskografian merkittävää taidonnäytteitä. Paul tunnettiin erinomaisesta ajoituksestaan, aina ensiluokkaisesta rumpusoundistaan sekä teknisestä osaamisestaan. Myös esiintyjänä hän vakuutti vuodesta toiseen.

Panteran soundi kulki alkuvuosien suoraviivaisesta paahdosta vuoden 1996 ”The Great Southern Trendkillin” moni-ilmeisempään, etelävaltioiden sludge-soundista vaikutteita ottaneeseen sulatusuuniin. Viimeinen levy ”Reinventing The Steel” (2000) jäi menestykseltään vaisuksi, mutta on aliarvostettu kokonaisuus. Damageplan ja HellYeah-kokoonpanoissa Paul soitti läpi vuosien monipuolisesti ja välillä keskinkertaisemmiksi jääneiden kappaleiden mielenkiintoa lisäten.

Paul joutui vuosien varrella vastaamaan usein kysymyksiin mahdollisesta Panteran uudelleen kasaamisesta. Bändin kitaristin paikalle istutettiin huhuissa yleensä Zakk Wyldea, joka on itse kertonut olleensa valmis hommaan. Myös laulaja Anselmo kertoi tekevänsä paluun Panteraan Wylden kanssa ”heti, jos kaikki ovat mukana”.

Suurista tarjouksista huolimatta Panteran paluuta ei nähty. Rumpali sai vuosien varrella uskomattoman rahakkaita tarjouksia Panteran uudelleen kasaamisesta, mutta hänen mukaansa ”jos elät menneisyydessä, sinulla ei ole tulevaisuutta”.

I miss my brother every day. He was an amazing part of it and that is why Pantera will never happen again. I get offers through the door. They’re for unbelievable money. I just say the reason they call it a reunion is because it’s the getting together of the original people. This would not be a reunion. I’m not going to do it. If you live in the past, you have no future. Pantera was great, we had 14 amazing years together but it’s time for everybody to move on.

Photo: Owen Sweeney / Invasion

Teksti: Ville Krannila

R.I.P. Vinnie Paul. Alta katseluun miehen parhaita esityksiä Panterassa, Damageplanissa sekä Hell Yeah –yhtyeessä:

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here