Wild Child: Blackie Lawless tänään 60 vuotta

Blackie-Lawless

W.A.S.P.-laivaa jo yli 30 vuotta määrätietoisesti ohjannut Blackie Lawless täyttää tänään 60 vuotta. Monet muistavat 1980-luvun suosituimpiin metalliyhtyeisiin kuuluneen W.A.S.P.:n edelleen varhaisista hiteistä’ ”Animal (Fuck Like A Beast), ” ”I Wanna Be Somebody” sekä ”Blind In Texas,” mutta Lawlessin musiikillinen anti kulkee huomattavasti syvemmällä.

Ensikokemukset W.A.S.P.:ista ovat edelleen lähtemättömästi nuoren pojan mielessä. Paikallisen divarin pölyistä LP-laaria selatessa katse pysähtyi keltaista hehkuvaan kuvaan. Kannessa pelottavan näköinen mies seisoi irvistäen sotalippu tanassa rinteessä, jonka alakulmasta ainakin silmät olivat näkevinään luurangon. Sulat toivat odotetun mielleyhtymän intiaanitaisteluihin, ja kannessa näkyvä nimi ”The Last Command” sinetöi ostopäätöksen. Koska netistä ei tuolloin oltu kuultukaan, myöskään mitään ennakkokäsityksiä ei ollut. Levyt ostettiin kavereiden suosituksesta, huonolta kasetilta kuullun 1-2 kappaleen perusteella tai yksinkertaisesti koska kansi veti puoleensa. Tässä tapauksessa viimeksi mainittu toi levylle uuden kodin.

LP asetettiin kotona lautaselle ja lyhyen rahinan jälkeen homma käynnistyi kappaleella ”Wild Child”. Kun Blackie Lawless lauloi välittömästi massasta erottuvalla sekä jonkinlaista vetoavaa surumielisyyttä ja tuskaa huokuvalla äänellään: ”I ride, I ride the winds that bring the rain, a creature of love, and I can’t be tamed” – yhtye oli saanut uuden fanin. Blackie oli tarjonnut kappaletta vuonna 1983 Mötley Crüelle, mutta Nikki Sixx oli pitänyt sitä epäsopivana Vince Neilin äänialalle. Paholaiselle kiitos tästä, sillä biisiä ei voi kuvitella kenenkään muun kuin Lawlessin tuskaa huokuvan äänen välityksellä esitetyksi.

 

Blackie Lawless syntyi 4.9.1956 nimellä Steven Edward Duren New Yorkissa ja sai voimakkaan kristillisen kasvatuksen. Tämä luonnollisesti sai pojan kapinoimaan nuorena ja kiinnostumaan okkultismista. Nuoruuden olosuhteet antoivat myöhemmin voimakkaan inspiraation monelle Blackien klassikkosävellykselle. Vuonna 1975 mies liittyi yhden kiertueen ajaksi aikakauden johtavaan glam rock-bändiin New York Dollsiin, joka johti Blackien ensimmäisen varteenotettavan oman yhtyeen Sisterin perustamiseen. W.A.S.P.:in ensimmäisillä levyillä soittanut kitaristi Randy Piper oli jo tässä vaiheessa mukana. Sisteriä seurasivat 1980-luvulle saavuttaessa Circus Circus sekä London. Viimeksi mainitussa kokoonpanossa soitti hetken myös Mötley Crüen perustanut Nikki Sixx.

Varhaiskauden Lawless tuli tutuksi vanhalta Kiss-bootlegilta löytyneestä biisistä ”1980’s Ladies”, joka oli kreditoitu Ace Frehleylle, mutta kappaleen lähtiessä soimaan kävi heti selväksi kuka vokaaleissa vaikutti. Kyseessä oli Circus Circus-yhtyeen demo, jonka Frehleyn oli tarkoitus tuottaa, mutta tosiasiassa Ace eikä kukaan muu Kiss-miehistöstä olleet lähelläkään levytystä. Joskus vuosituhannen alussa fanit pääsivät verkossa esittämään kysymyksiä Blackielle, jolloin oma heittoni koski juuri tuota kappaletta sekä sen alkuperää, eikä Blackiella ollut itselläkään aavistusta miksi se yhä näkyy Kissin bootsikappaleiden listauksissa.

W.A.S.P. sai alkunsa vuonna 1982 Blackien siirryttyä laulun lisäksi soittamaan bassoa, Piperin ohella kokoonpanon täydensivät kitaristi Chris Holmes sekä rumpali Tony Richards. Holmes oli Helvetin Enkeleihin kuuluneen naisen poika ja lähes mielipuoli esiintyjä, joka oli erotettu koulusta jo 7-vuotiaana. Hän sopi ulkoisesti ja hiomattoman kitaransoittonsa puolesta paremmin kuin hyvin bändin soundiin. Lawless kertoi myöhemmin monen W.A.S.P. kappaleen tarinan syntyneen, kun ”kuljin vain Chrisin perässä ja kirjoitin ylös hänen sanomisiaan.”

wasp1984

W.A.S.P. oli 1980-luvun ilmiö kaikessa pelottavuudessaan. Yhtye jakoi Mötley Crüen ja Twisted Sisterin kapinahengen ja pisti vielä pahemmaksi julkaisten ensimmäisenä singlenään kappaleen ”Animal (Fuck Like A Beast)”. 1980-luvun alun konservatiivisessa yhteiskunnassa tämä oli kuin punaisen lipun heilutus härkätaisteluareenalla. Monille biisi ja seurannut yhtyeen debyyttialbumi määrittelevät edellään W.A.S.P.:in imagon. Yhtyeen sanoma oli väkivaltainen ja paljolti kuten aiemmin mainitut Mötley Crüe ja Twisted Sister, W.A.S.P. puhutteli nuorisoa kapinahenkisyydellään. W.A.S.P. vei kuitenkin taas teemaa asteen pidemmälle.

Yhtyeen livekeikat olivat shown näkökulmasta ylittämättömiä. Blackie kantoi haarovälissään tulta syöksevää moottorisahanterää, heitti yleisöön raakoja lihapaloja ja joi verta ihmisen pääkallosta. Puolialastomia malleja tuotiin lavalle ja sidottiin kidutuslaitteeseen bändin soittaessa “The Torture Never Stops”-kappaletta. Lawless kommentoi myöhemmin aggression taustoja:

Meitä ajoi eteenpäin puhdas viha. Olimme vihaisia maailmalle, koska emme päässeet minne halusimme. Se tuli esiin lavashowssamme ja kun katsot keikkaamme Lyceumilla Lontoossa 1984, näet sen silmistämme. Ymmärsin myöhemmin miksi meitä pidettiin niin vaarallisena.

Yhtyeen nimi herätti heti spekulaatioita ja erilaisia teorioita kirjainlyhenteiden merkityksestä. Yleisö liitti siihen vuosien varrella sanat White Anglo Saxon Protestants, We Are Sexual Perverts sekä We Are Satan’s People. Blackie totesi lakonisesti asiaa kysyttäessä:“We Ain’t Sure Pal.” Lawless tajusi pisteiden, joita tuohon aikaan ei kukaan R.E.M.-yhtyettä lukuunottamatta käyttänyt, herättävän osaltaan kaipaamaansa huomiota.

Vuonna 1984 yhtye sai levytyssopimuksen Capitolille ja julkaisi bändin mukaan nimetyn ensimmäisen levynsä. Kyseessä on yksi heavy metallin klassikkoteoksista ja heti sen ensitahdeista singlenä ja videona ilmestynyt ”I Wanna Be Somebody” teki pelin hengen selväksi:

”I will live in fame and die in flames, I’m never gettin’ old”

Tässä oli kaikki mitä nuoriso halusi kuulla. Vaaran tunne ja hetkessä eläminen, samat ainekset joista monet aikakauden yhtyeet saivat voimansa. W.A.S.P. esitti tämän vielä alkukantaisemmin ja vedoten fanien syvimpiin tunteisiin. Levy sisälsi ajattomia metallin ylistyslauluja kuten ”On Your Knees” sekä ”Sleeping In The Fire,” jotka edelleen kuuluvat yhtyeen livesettien vakiokalustoon. Sanoitukset olivat henkilökohtaisia, vihaisia ja samalla äärimmäisen kouriintuntuvia. Blackien ääni osaltaan lisäsi tunneskaalaa. Ei ollut mikään ihme, että Tipper Goren johtama PMRC otti yhtyeen yhdeksi silmätikuistaan ja erityisesti ”Animal” oli syytösten kohteena. Capitol kieltäytyi liittämästä kappaletta albumille, mikä raivostutti Blackien:

He tekivät sopimuksen kanssamme, mutta eivät kuitenkaan suostuneet laittamaan biisiä levylle. Siinä ei ollut mitään järkeä, sama kuin hankkiutuisit vain hiukan raskaaksi.

wasp1

W.A.S.P. ei koskaan ylläpitänyt pysyvää kokoonpanoa edes kahden perättäisen studioalbumin ajan. Richards vaihtui ensin Steven Rileyksi ja myöhemmin Quiet Riotissa vaikuttanut rumpali Frankie Banali liittyi bändiin. Kakkoslevy ”The Last Command” jatkoi edellisen suosiota ja kovia myyntilukuja ”Blind In Texas” sekä ”Wild Child” hittien myötä. Vuonna 1986 ilmestynyt ja kaupallisempaa suuntaa tavoitellut ”Inside The Electric Circus” esitteli uuden basistin Johnny Rodin Blackien siirtyessä itse rytmikitaraan. Albumin laatu kärsi levy-yhtiön painostuksesta ja jatkuvasta kiertämisestä ilman lepotaukoa. Pukuhuoneessa levyä seuranneella loputtomalta tuntuneella kiertueella Blackie totesi yhtäkkiä muulle yhtyeelle: ”aiommeko jatkaa tätä sirkusta vai tehdä oikeasti varteenotettavaa musiikkia?” Muut jäsenet katsoivat Lawlessia kuin mielenvikaista, mutta kiertuetta seuranneen ”Live…in the Raw” albumin jälkeen kysymys oli enemmän kuin ajankohtainen.

Vastaus oli vuoden 1989 tumma ”The Headless Children,” jolla yhtyeen ulosanti vakavoitui ja poliittiset sekä sosiaaliset teemat alkoivat vallata alaa Lawlessin sanoituksissa. Vanha yhtye käytännössä hajosi levyn ilmestymisen jälkeen Holmesin kadotessa kuvioista. Vakavampi linja ei Chrisiä kiinnostanut, mies seurusteli tuolloin Lita Fordin kanssa ja Blackien kommentti kitaristin poistumisesta kertoi omaa kieltään kaksikon väleistä: ”no, jotkut miehet tykkäävät pysyä kotona ja käyttää esiliinaa”

”The Crimson Idol” (1992) kulki aluksi nimellä Blackie Lawless & W.A.S.P. ja oli käytännössä keulamiehen sooloalbumi, joka lopulta levy-yhtiön toiveiden mukaisesti julkaistiin yhtyeen nimen alla. Kunnianhimoinen konseptialbumi on edelleen häikäisevää kuunneltavaa. Mukaan saatiin Blackien tueksi huippumuusikot Bob Kulick kitaraan ja Banalin lisäksi Stet Howland rumpuihin. Levyn musiikilliset sovitukset ja Kulickin kitarasoolot ovat edelleen omaa luokkaansa.

Lawless hioi vuosia tarinaansa Jonathan Steelistä, pojasta joka nousee köyhyydestä (The Invisible Boy) kuuluisuuteen (I Am The One), tekee sopimuksen kieron levy-yhtiön edustajan kanssa (Chainsaw Charlie) ja menettää kosketuksensa itseensä (The Idol). Lopussa edessä on umpikuja ja kitarankielistä tehty hirttosilmukka (The Great Misconceptions Of Me.) Levy on mestariteos, joka jollain tavalla määritteli Blackie Lawlessin vuosiksi eteenpäin ja osaltaan siirsi miehen vanhaa lihanheittelyimagoa taustalle. Vaikka hyviä hetkiä on diskografiassa senkin jälkeen riittänyt, ”The Crimson Idol” löi Blackien itsensäkin mukaan valtavan varjon, josta oli äärimmäisen vaikea päästä ulos. Lawless jatkoi ”The Crimson Idol” kiertuetta vielä vuosina 2007 ja 2008, jolloin hän toteutti pitkäaikaisen haaveensa soittaen albumin konserteissa alusta loppuun.

WASP-The_Crimson_Idol

1990-luvun edetessä ja grungen myötä W.A.S.P. oli eilisen uutinen. Vaikka ”Still Not Black Enough” oli erittäin hyvä levy jatkaen edellisten tuotosten tumman synkkää linjaa, se jäi huomiotta, eikä kukaan tuntunut olevan kiinnostunut yhtyeen tekemisistä. Blackie puhui jo tuolloin avoimesta haluavansa tehdä yhteistyötä jälleen Chris Holmesin kanssa ja kitaristi palasikin kuvioihin vuoden 1997 ”K.F.D.” levyllä. Holmes ja Lawless olivat käyneet läpi vaikeat ihmissuhdesotkut ja tämä heijastui ennen näkemättömällä tavalla väkivaltaa heijastaviin sekä aggressiivisiin sovituksiin. Vaikka sävellyksinä ”Kill Your Pretty Face,” ”U” ja ”The Horror” kiehuivat Lawlessin tutusta vihasta, industrial hevin ylikorostettu äänimaailma tuhosi levystä kaiken dynamiikan.

Tämän jälkeen yhtye mahdollisesti Holmesin vaikutuksesta yritti paluuta 15 vuoden aikaisiin tunnelmiin ”Helldorado”-albumilla. Tavoitteena oli vangita uudelleen 1980-luvun alun demohenki. B-luokan biisit kuten ”Dirty Balls”  ja ”Saturday Night Cockfight” onnistuivat ainoastaan vangitsemaan huonot soundit, kokeilu oli epäonnistunut ja Blackie palasi uudella vuosituhannella vakavampiin tunnelmiin. Tämä merkitsi samalla Chris Holmesin lopullista poistumista yhtyeestä. 2000-luvulla levyjen taso on vaihdellut hyvien (”Unholy Terror”) ja ansiosta unohduksiin painuneiden (”Dominator”) välillä. Blackie teki myös uuden konseptilevyn vuoden 2004 tuplalla ”The Neon God”. Tarina muistutti etäisesti Jonathan Steelin kokemuksia. ”The Crimson Idolia” ei odotetusti pystytty päihittämään, mutta reilun vuosikymmenen jälkeen tämä levykaksikko kuulostaa yllättävän elinvoimaiselta.

Viime vuonna julkaistu ”Golgotha” oli jälleen parin vaisumman levyn jälkeen osoitus siitä, että Blackien runosuoni on säilynyt vahvana. Vaikka mies tunnusti kääntyneensä uskoon 2000-luvulla, ei se tunnu Lawlessin vihaa lannistavan. Pahempana uhkana tulevaisuuden osalta lienevät konserteista satunnaisesti kuullut raportit laulajan tavaramerkkiäänen rapautumisesta. Taustamiehistöstä basisti Mike Duda on ollut mukana jo 20 vuotta ja vanha tuttu kitaristi Doug Blair pysyvämmin hänkin jo viime vuosikymmenen puolelta. Uusin jäsen, Primal Fearista sekä Annihilatorista tuttu rumpali Randy Black, liittyi riveihin viime vuonna.

Päivän lopussa W.A.S.P. on kuitenkin aina ollut Blackie Lawlessin luomus ja visio. Miehen välittömästi tunnistettava ääni, taidokkaasti toteutetut harmonialaulut, tarttuvat kitarariffit sekä hienot sanoitukset ovat alusta alkaen muodostaneet hyvin toimivan ja heavy metallin saralla ainutlaatuisen kokonaisuuden. W.A.S.P. parhaimmillaan on äärimmäisen vangitseva, kaaoksen keskellä järjestyksen rajalla tasapainoileva vihaa huokuva kone. Yhtäaikaisesti bändin parhaimmat balladit kuten ”Sleeping In The Fire,” ”Forever Free” ja ”Hold On To My Heart” iskevät tuskan, toivon ja toivottomuuden sekä surun sanomansa kouriintuntuvasti kuuntelijan sieluun. W.A.S.P. on usein niputettu toisen luokan shock rock yhtyeeksi, mutta bändin heti tunnistettavasta musiikista ja sovituksista löytää runsaasti eri tunneskaaloja ja syvempiä sävyjä. Kaikki levyt ja kappaleet eivät ole mestariteoksia, ja yhtye on usein toistanut itseään. Timantteja löytyy silti useita ja lähes jokaiselta levyltä.

W_A_S_P_-2015

W.A.S.P. on ollut uransa aikana aktiivinen Suomen vierailija, keikkasivusto setlist.fm löytää bändille yhteensä huikeat 44 esiintymistä maassamme. Ensimmäinen vierailu tapahtui yhtyeen debyyttialbumia seuranneella ”Winged Assassins”-kiertueella lokakuussa 1984 ja viimeksi W.A.S.P. nähtiin täällä tarkalleen 31 vuotta myöhemmin 2015.  Blackie ja yhtyeensä jakaa mielipiteitä yhä, vaikka shokeerauksen aikakausi on jo jäänyt kauas taakse. Edelleen muistoissa on vuoden 2004 keikka, jolloin toimitukselta poistettiin portilla lompakon ja farkkujen välillä kulkenut 10 sentin ketju ”bändin toiveesta”. Samaan aikaan vierestä sisään käveli henkilöitä, jotka näyttivät kantavan mukanaan kokonaista rautakauppaa ja kaksi kertaa pidemmät sekä paksummat ketjut oli upotettu suoraan kasvoihin.

34 vuotta perustamisensa jälkeen W.A.S.P. ja Blackie Lawless jatkavat omaa vankkaa tietään. Vaikka uudelleen uskoon tullut Lawless ei enää soita ”Animal (Fuck Like A Beast)” klassikkoa keikoillaan, eivät viha ja kritiikki politiikkaa sekä sosiaalista valtaa kohtaan tunnu miehestä mihinkään kadonneen. Kuten uusimmalla ”Golgotha”-levyllä Blackie laulaa yhdessä sen kiistattomassa kohokohdassa “Slaves Of New World Order”:

”Pray to your lying king, how long will you slave, how long till ya see your new world orphans dig your graves”

Teksti: Ville Krannila

Metalliluola onnittelee 60 vuotta täyttävää W.A.S.P.-keulamiestä ja kokosi alle Blackien sekä W.A.S.P.:in hienoimpia esityksiä vuosien varrelta:

Kommentit

kommentit