Harvinaista pro-shot videomateriaalia Kissin 1976 Houstonin keikalta julki

Kuva: Jutun yhteydessä mainittu yhtye/artisti/levy-yhtiö/tiedottaja ja/tai sen lähettämä lehdistö- tai promootiokuva tai kuvassa ilmoitettu valokuvaaja
Kuva: Jutun yhteydessä mainittu yhtye/artisti/levy-yhtiö/tiedottaja ja/tai sen lähettämä lehdistö- tai promootiokuva tai kuvassa ilmoitettu valokuvaaja

Luvassa raskaan rockin aikamatka yli 40 vuoden taakse. Kiss esiintyi Houstonin The Summit-areenalla 13.8.1976 ”Destroyer”-kiertueella ja suosionsa aallonharjaa tavoitelleen yhtyeen keikka taltioitiin ammattikalustolla jälkipolville. Myöhemmin konsertin alkupuolisko on ilmestynyt erinäisillä bootleg-julkaisuilla ja virallista julkaisua ennakoitiin neljännelle ”Kissology” DVD-sarjan osalle, jota kuitenkin edelleen odotellaan. Epävirallisesti keikan päätöskappale ”Black Diamond” saatiin katseluun muutama vuosi sitten.

Nyt koko loppuosa Houstonin keikasta on ilmestynyt hyvälaatuisena YouTubeen ja katsottavissa alta:

Kappaleet:

God Of Thunder
Drum solo
Rock And Roll All Nite
Deuce
Firehouse
Black Diamond

Koko settilistan voi tarkistaa tästä.

Alkuosan konsertista saa katseluun alta:

Kiss saapuu Suomeen toukokuussa ja esiintyy Helsingin Hartwall-areenalla 4.5.2017. Lisätiedot linkistä.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here