Manowar – The Final Battle I EP (2019)

Kuva: Magic Circle Entertainment

Manowarin musiikillinen syöksylasku yhdestä metallin suurimmista nimistä nykytilanteeseen on traaginen ja toisaalta jollain tavalla väistämätön. Huolimatta yhtyeen mielipiteitä jakaneesta false metal –uhosta fakta on, että vuoden 2002 ”Warriors Of The World” –albumiin saakka bändiin saattoi luottaa toimivan, tarttuvan ja tuotannoltaan ensiluokkaisen metallin osalta. Levyt olivat mietittyjä ja laadukkaita kokonaisuuksia. Harva yhtye on jaksanut ja toisaalta kyennyt pitämään tällaista tasoa vuosikymmenien ajan. Manowarille vedenjakajaksi muodostui ylipitkä ”Gods Of War”, joka ei pysynyt teemaltaan enää kasassa. Sen jälkeen yhtye ei ole saanut markkinoille yhtäkään edes kelvollista sävellystä.

Muutama vuosi sitten Manowar julkisti jäähyväiskiertueensa suurten fanfaarien saattelemana. Rundin päästyä erilaisten vaikeuksien jälkeen kunnolla alkuun ja lipunmyynnin käydessä kuumana, puhumisesta ammatin itselleen tehnyt Joey DeMaio julisti, ettei kyseessä tietenkään ole jäähyväiskiertue. Jo tätä ennen bändin rumpali oli lähtenyt tästä maailmasta oman käden kautta, häntä seurannut kannuttaja kadonnut jäljettömiin ja kitaristi pidätetty seksuaalirikoksista epäiltynä. Korvaajat haettiin helpolla aita-yli-matalalta-metodilla tribuuttiyhtyeistä, kunnes tällä ”The Final Battle I” -EP:llä rumpaliksi ilmoitetaan yhtäkkiä entinen Hammerfall-mies Anders Johansson. Mielenkiintoista on, että EP tuli keikoilla myyntiin ennen Johanssonin liittymistä ja ensimmäistä keikkaa bändissä. Lisäksi tämän kaiken lomassa yhtye haastoi ranskalaisen festarin oikeuteen, koska maailman suurimpiin kuulunut festarilava ei ollut Manowarille riittävän suuri.

Musiikki ”The Final Battle I” -levyllä on yhtä sekavaa kuin koko yhtyeen nykytoiminta. Mikäli kyseessä on DeMaion erään päiväkäskyn mukaan kokonaisen levyn muodostama ensimmäinen osalohko, pitäisi neljä kappaletta tietenkin suhteuttaa tähän. Ja jos ilmoille on nyt laitettu suoraan levyn heikoin osasto, voi faneilla olla yhä jotain toiveita paremmasta.

65-vuotiaan vokalisti Eric Adamsin ääni on edelleen vahvoissa kantimissa, ja mies antaa parastaan EP:llä sen verran kuin esille pääsee. Lisäksi tuotanto on askel parempaan suuntaan edellisen ”Lord Of Steel” -levyn rätinähelvetin jälkeen. Hyväksi äänimaailmaa ei silti parhaalla tahdollakaan voi kutsua. Tähän hyvät puolet myös loppuvat.

Biiseistä lyhyen intron jälkeen ei jää nautittavaksi suuria voittomaljoja. ”Blood And Steel” kierrättää Mötley Crüen 38 vuoden takaisen ”Too Fast For Love” –riffin täydessä unohdettavuudessa. Voimaballadiksi pyrkivä ”Sword Of The Highlands” on kuin seiväshyppääjän hiuksen hieno pudotus, jalat ovat jo riman paremmalla puolella, mutta valmista ei tule ja alas tullaan kolisten. Päätöksenä ilmoille kajahtaa DeMaion läpipuhuma ja Manowarin kaikkien aikojen heikoimmasta tekeleestä vahvasti kilpaileva ”You Shall Die Before I Die”. Nimessä mainittu kuolema tehdään loputtomalla jankkauksella niin selväksi, että myös kuuntelija on täysin valmis murhatekoihin, ellei tätä kärsimysnäytelmää pian saada päätökseen.

Manowar tappaa epäuskoisten sijasta levyllä itsensä. Jälki ei ole kaunista kuunneltavaa.

1½/5

Ville Krannila

1.March Of The Heroes Into Valhalla
2.Blood And Steel
3.Sword Of The Highlands
4.You Shall Die Before I Die

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here